20:20.27N 64:56.88W

Valentina
Thu 16 May 2013 18:07

Lähdimme liikkeelle heikoilla tuuliennusteilla kohti pohjoista. Olisimme tietysti voineet odottaa vielä viikon tai kaksi parempaa sääikkunaa, mutta siihen olisi sisältynyt myös mahdollisuus, että ennuste ei olisi tästä parantunut tai mahdollisesti vielä huonontunut.

Olemme siirtymässä pasaatituulten ja matalapainevyöhykkeen väliseen laajaan alueeseen, joka tunnetaan nimeltään horse latitudes. Siellä korkeapaine on hallitseva elementti ja sen seurauksena tuulet ovat etupäässä heikot. Nimensä se on saanut siitä, kun purjelaivat aikoinaan juuttuivat siellä tyveneen ja vesivarat alkoivat huveta, niin mukana mahdollisesti olleet hevoset jouduttiin lahtaamaan.

Purjehtiminen Euroopasta Karibialle on yleensä selkeä juttu. Kesällä ja syksyllä Portugalin rannikolta Afrikan länsirannikkoa aina Kap Verden saarille puhaltelevat koillisen puoleiset takuuvarmat tuulet. Ensin edetään niiden siivittäminä ja sitten pasaatituulten mukana Amerikkaan.

Takaisin päin matka onkin ongelmallisempi. Suora reitti takaisin johtaa suoraan kohti korkeapaineen keskusta. Se on niin laaja-alainen, että sen ohittaminen millään pienellä kiertoliikkeellä ei onnistu. Yleisin strategia purjealuksilla on suunnata ensin pohjoisen ja koillisen välille ja yrittää pysytellä korkeapaineen keskuksen länsipuolella. Ja sitten kun aletaan lähestyä matalapainevyöhykettä, otetaan kurssi länteen. Heikkojen tuulten tai täystyventen välttäminen kokonaan tälläkään tavoin on kuitenkin epätodennäköistä. Ja pidemmän matkan lisäksi liian laajaan pohjoiseen suuntautuvaan kiertoliikkeeseen sisältyy myös riski myrskyistä sekä jäävuorivaara.