Puerto Madryn 10

Valentina
Thu 4 Nov 2010 17:50

Hehkutustulpat saapuivat eilen. Yllätys oli, että kun ne saapuivat Argentiinaan, niitä olikin tilatun kuuden asemasta viisi, vaikka tämän toimituksen piti olla erityisseurannassa ja minulle oli ilmoitettu sekä Euroopasta että Argentiinasta, että kaikki on niin kuin pitääkin. Lisäksi ne maksoivatkin enemmän, mitä alkujaan oli sovittu ja vahvistettu.

Kolme kappaletta oli vastaisuuden varalle, joten ei hätää. Vaihdoimme ensin rikkimenneen tulpan tilalle uuden ja kokeilimme konetta. Käynnistyi yhtä huonosti kuin aikaisemminkin. Mikä siis vikana? Testasimme kaikki tulpat uudelleen ja hämmästykseksemme myös toinen vanhoista oli pimeä. Silloin kun niitä ensimmäisen kerran testasimme, se vielä toimi. Tuntuu aika moiselta sattumalta, että ne olisivat niin samanaikaisesti menneet rikki, mutta on se tietysti mahdollista.

Pahat aavistukseni siitä, että emme pääse pelkillä hehkutustulppien vaihdolla, kävivät kuitenkin toteen. Tilanne on toki paljon parempi kuin ennen, jolloin konetta sai startata minuutin verran, ennen kuin se käynnistyi. Nyt siihen kuluu 10 sekuntia, mutta sekin on liikaa. Jotain on edelleen vialla. Koneen pitää lähteä käyntiin laakista hehkutuksen jälkeen.

Nyt jos blogimme lukijoilla on hyviä ehdotuksia, mitä tehdä, niin niitä otetaan kiitollisuudella vastaan osoitteeseen valentina {CHANGE TO AT} mailasail {DOT} com .

Ensi vaiheessa yritämme nyt katsoa, olisiko sylintereihin jäänyt joku ilmatasku. Vian etsintä vie aikaa, koska lämpimänä kone käynnistyy heti. Eli koneen pitää antaa aina ensin kunnolla kylmetä, jotta voi todeta, vaikuttiko joku toimenpide.

Seuraavaksi olisi sitten tarkistettava venttiilien säädöt. Se alkaisi olla joka tapauksessa konetuntien takia ajankohtaista. Emme vain koskaan ole tehneet sitä. Löydämmeköhän jostain luotettavan mekaanikon, joka osaisi tehdä sen. Tämän pitäisi olla aivan perusasioita kenelle tahansa, joka työkseen korjaa moottoreita. Ja kai meidän itsekin pitäisi osata se. Jos vika on venttiilien säädössä, niin on olemassa riski, että rikomme moottorin, jos jatkamme matkaa. Muita vaihtoehtoja ei ole kuin saada kone kuntoon.

Ei tässä tällä kertaa muuta ihmeempää kerrottavaa. Nyt on kolmas peräkkäinen sadepäivä, mikä on perin harvinaista täällä. Me kun olimme jo tässä kuukauden aikana tottuneen siihen, että ei täällä koskaan sada.