28:24.45S 175:41.37E

Valentina
Wed 12 Oct 2011 06:08

Normaalit purjehdusolosuhteet ja aurinko ovat palanneet. On paljon leppoisampaa mennä mukavassa poutasäässä ja kuunnella vain kun kokka kohisee ja tuuliperäsin tai autopilotti ohjaa, kuin paahtaa kahdeksan solmun keskinopeutta ja olla jatkuvasti valmiina puuttumaan tilanteeseen. Täytyy kuitenkin sanoa, että Hydrovane suoriutui tehtävästään kunnialla, kun meillä oli vaikea aallokko, kakkosreivi ja silti oli vielä rättejä liikaa ylhäällä. Varmaan kova tuuli antaa enemmän voimaa kääntää apuperäsintä ja lisääntynyt vedenvirtaus antaa voimaa apuperäsimen ohjaukselle.

Saimme sähköpostia arizonalaisilta Tomilta ja Janiselta Savusavusta. Siellä on pitkään ollut kurjat ilmat ja yli viikon odottelun jälkeen he vasta pääsivät jatkamaan matkaa. Tom on jo seitsemänkymmentävuotias laivastosta eläkkeellä oleva lingvisti ja Janis on eläinlääkäri. He hankkivat 80-luvun puolivälissä 33 jalkaisen pitkäkölisen vankkarakenteisen kutterin. Tom pitää siitä niin hyvää huolta, että se näyttää melkein uudelta. Kaksikymmentäviisi vuotta he purjehtivat sillä Karibialla ja Cortésin merellä, ennen kuin päättivät lähteä vähän pidemmälle reissulle. Vietimme paljon aikaa heidän kanssaan ensin Apialla ja sitten Fijillä.

Samoissa satamissa tutustuimme myös Alaskalaisiin Tediin ja Pamiin. Ted on alkujaan britti ja nuorena hän muutti Australiaan. Vanhemmilla päivillään hän sitten siirtyi Alaskan koululaitoksen palvelukseen ja tapasi siellä Pamin. Pam puolestaan on Kiinasta Hong Kongin kautta Yhdysvaltoihin perheensä mukana lapsena muuttanut. Valloissa hän meni paljon itseään vanhemman miehen kanssa naimisiin ja toimi 25 vuotta metsurina. Sitten hän kouluttautui kansakoulun opettajaksi ja aloitti alkuun työn apachi-intiaanin parissa. Sieltä hän lähti Alaskaan opettamaan eskimolapsia. Siellä he Tedin kanssa sitten tutustuivat. Alaskan koululaitos on houkutteleva työnantaja, koska palkat ovat hyvät ja eläkkeelle pääsee varhain. Vene heillä on ollut Kaliforniassa. Nyt he ovat purjehtimassa sitä Australiaan, jossa aikovat myydä sen ja ryhtyä viettämään siellä eläkepäiviään. Aikamoinen ilmastonmuutos Alaskasta Queenslandiin.

Savusavussa tutustuimme myös suomalaisvirolaiseen pariskuntaa Tomiin ja Salmeen. Tomilla on vähittäiskauppa-alan liiketoimintaa Porvoossa ja Salme toimii huolinta-alalla ja asunut jo pitkään Suomessa. Osittain he ovat vielä työelämässä, mutta iso osa ajasta kuluu veneillessä. Ensin he aloittivat Välimereltä, siirtyivät sitten Karibialla ja ovat nyt toista kautta Pacifilla. Ehkä tapaamme heidät jälleen Uudessa Seelannissa, joka on ollut pari vuotta heillä tukikohtana. Harvemmin näitä suomalaispurjehtijoita tällä puolen palloa tapaa.