Eilen jatkoimme matkaa etelään. Tuuliolosuhteet eivät olleet matkantekoa varten suotuisat, mutta koska mitään muutoksia ei ollut näköpiirissä, päätimme jatkaa vaikka sitten koneella. Tämä on normaalia matkapurjehtijan päätöksentekoa. Jos jää odottamaan suotuisia tuulia, siihen saattaa mennä pari päivää tai yhtä hyvin pari viikkoa. Ja koneella ajon sijasta voi lähteä kryssimään vastaiseen, jolloin vuorokauden legistä voikin tulla kahden vuorokauden legi.

Puolessa välissä matkaa olisi ollut mielenkiintoinen ankkurointipaikka joen varressa, mutta tarkkaa karttaa sisääntuloa varten ei ollut käytettävissä sen enempää paperisena kuin plotterilla, vain parin oppaan piirrokset, jotka nekin olivat vähän ristiriitaiset. Kummankin mukaan sisääntulossa oli matalalla vedellä noin metri. Eli meiltä se olisi onnistunut vähän ennen korkeaa vettä (+1,7 m) hyvällä kelillä kaiun avulla. Nyt kuitenkin olisi pitänyt tulla sisään kohtalaisessa aallokossa ja lisäksi pilkkopimeässä. Eli ei kannattanut lähteä edes yrittämään.

Vuorovedet muodostavat oman problematiikkansa. Joillekin se on mielenkiintoinen lisähaaste. Etenkin englantilaiset ja ranskalaiset ovat tottuneet niihin jo kotivesillään. Toiset taas eivät viitsi edes lähteä arpomaan niiden kanssa, vaan menevät suosiolla vain sellaisiin paikkoihin, joihin varmasti pääsee kaikissa olosuhteissa. Mutta joku on kuvannut tällaista lähestymistapaa purjehdusalueeseen tutustumisessa kuin yrittäisi autolla tutustua Suomeen vain ajamalla pitkin moottoriteitä. Brasiliassa nämä vuorovesivaihtelut ovat kuitenkin verrattain pieniä.

Siispä tavoitteenamme oli seuraava satama vajaa 70 mailin päässä. Alkuun paukutimme vajaan 10 m/s vastatuulessa koneella. Onneksi aallokko tuli vähän sivuvastaisesta, vaikka olikin välillä sekavaa. Sitten etelätuuli kääntyi kaakkoon ja pääsimme jonkin aikaa purjehtimaan 50 asteen tuulikulmaa. Sitten tuli kova sadekuuro, ja laskimme varmuuden vuoksi purjeet – näistä sadekuuroista kun ei koskaan tiedä, miten ne muuttavat tuulta. Sadekuuron jälkeen tuuli kääntyi taas 20 astetta enemmän vastaiseksi ja jatkoimme reivatulla isolla ja koneella 30 asteen tuulikulmaa. Purjeesta ei tule juuri lisävauhtia, mutta se tasapainottaa venettä ja tekee matkanteosta miellyttävämmän. Tärkeää on vain pitää purje hyvin vedossa, koska lepattava purje kuluttaa sen nopeasti pilalle.

Aluksi matkantekoa hidasti vielä 1,5 solmun vastainen virta. Tämä ilmeisesti oli etelään menevän Brasilian merivirran akanvirta rannikolla (tai sen ja vuorovesivirran yhteisvaikutus). Järkevää olisikin mennä riittävästi ulos, jotta hyötyisi Brasilian virrasta, mutta mistään ei löydy informaatiota, kuinka paljon: 10, 20 vai 30 mailia? Muutaman kymmenen mailin takia ei kannata ajaa ensin pariakymmentä mailia ulos ja sitten saman verran takaisin. Puolessa välissä matkaa vastavirta sitten tippui puoleen solmuun. Nämä virta-asiat vaatisivat paljon enemmän paikallistuntemusta, koska niitä on hyvin vaikea ennakoida ja merenpohjan muodot ohjaavat niitä eri tavoilla eri kohdissa rannikkoa.

Tässä nyt tällainen lyhyt kuvaus joistain asioista, miten matkapurjehdus täällä eroaa matkapurjehduksesta Suomen saaristossa. Kahden aikaan aamulla saavuimme perille Ilhéus nimiseen kaupunkiin. Ja onnistuimme löytämään paikallisen venekerhon vapaan poijun (meillä oli ennakkotieto, että niitä oli lupa käyttää). Ankkurointi olisi ollut vaikeaa, koska lahti oli täynnä poijussa olevia valaisemattomia kalastusaluksia. Niitä ei nähnyt kuin noin 30 metrin päästä. Auringon noustessa heräsin kalastusaluksista tuleviin ääniin ja nousin katsomaan, minne olimme tulleet. Olimme kolmesta vapaasta poijusta onnistuneet löytämään pilkkopimeässä hyvällä onnella sen ainoan, joka oli syväystämme ajatellen riittävän kaukana rannasta myös matalan veden aikaan.

Aamupäivällä suuntasimme kumiveneellä rantaan. Helinä teloi rantautuessa vähän polveaan, kun liukastui luiskalle, jonne rantauduimme maininkien murtuessa siihen. Se oli kuitenkin enemmän sellainen esteettinen kolaus, mutta lämpimissä olosuhteissa pikkuhaavoihinkin on suhtauduttava aina vakavasti.

Lähistöltä löytyi hyvin varustettu supermarket. Jo oli aikakin päästä kauppaan. Siitä on aikaa jo yli kaksi viikkoa, kun olemme käyneet kunnon kaupassa. Niissä pikkuisissa kyläkaupoissa (kaikissa satamissa ei ollut edes niitä), joita olemme löytäneet, ei ole ollut kuin satunnaisesti joitain peruselintarvikkeita kuten ehkä jauhoja, kananmunia, hedelmiä tai leipää. Tämän tasoista valikoimaa olen Suomessa nähnyt ehkä joskus lapsena 60-luvulla maaseuduilla joissain sivuraiteelle joutuneissa pikku putiikeissa, joita joku vanha mummo piti.

Illalla ehkä menemme etsimään jotain pikku ravintolaa ja yritämme rantautua varovaisemmin. Tätä taitoa pitää hioa enemmän. Edellinen loistosuoritus oli Guarapuássa, kun tulimme surfaten isossa mainingissa hiekkarannalle ja hyppäsimme kumiveneestä housut ylös käärittynä ja lennosta vedimme kumiveneen suoraan rantaravintolan portaille. Poismeno sujui sitten vähemmän mallikkaasti, kun kumivene oli puolillaan vettä, ennen kuin pääsimme irtautumaan rannasta - tuli kostea ravintolareissu.

Tänään kuitenkin otamme iisisti ja lepäilemme. Vasta huomenna aiomme lähteä tutustumaan pari kilometrin päässä olevaan kaupungin keskustaan. Sielläkin kuulemma löytyy viitisen sataa vuotta vanha kirkko, joten näkemistä piisaa.