Kun korkeapaineen keskus oli sivuutettu, tuulet löytyivät odotusten mukaan päinvastaisesta suunnasta. Kolme päivää putkeen meillä on ollut pilvistyä ja pikku saderintamia on vaeltanut ylitsemme. Pilvisyys ei ole lainkaan huono asia, mutta nämä saderintamat – vaikka ne tiputtavat vain muutaman pisaran, sotkevat tuulet aina noin puoleksi tuntia. Harvoin on purjehdusuramme aikana – jos koskaan – merellä ollut näin pitkään pilvistä ja sateista.

Eilen kiukuttelin blogissani taas vanhoillista islamia vastaan. Fundamentalistisilla suuntauksilla on aina yksi vakio vastaus puolustuksekseen. He suojelevat lapsiaan ja koko yhteisöään huumeita, pornoa ja kaikenlaista paheellista elämää vastaan – ”katsokaa, mitä teidän vääräuskoisten elämänmeno saa aikaiseksi”.

Tässä on paljon totta, mutta Länsimaiden paheellisuutta myös suuresti liioitellaan. Vapaassa yhteiskunnassa löytyy kaikenlaisia vähemmän toivottavia ilmiöitä, mutta ne eivät hallitse kokonaiskuvaa. Ja puolustuksella on yksi suuri heikkous: se sopii kaikkien autoritaaristen järjestelmien puolustukseksi. Aivan yhtä hyvin näin voidaan puolustella esim. Pohjois-Korean hallinnon erinomaisuutta.

Länsimaisiin arvoihin kuuluu mielipiteen ja uskonnon vapaus. Suvaitsevaisuutta ei voi kuitenkaan ulottaa kaikkeen, esim. fasismiin, stalinismiin sekä fundamentalistisiin uskonnollisiin suuntauksiin, sen enempää islamistisiin kuin kristillisiin, koska näiden päämääränä on juuri saada paitsi oma yhteisönsä, niin viime kädessä koko yhteiskunta pakkovaltansa alle.

Minulta on joskus kysytty, miksi kirjoitan mielipiteitäni Raamatusta. Raamattu on hallinnut länsimaista maailmankuvaa, sekä kuvaa itsestämme ja arvoistamme lähes yksinoikeudella kohta pari tuhatta vuotta. Myös vannoutuneiden kristinuskon vastustajien ihmiskäsitys ja arvot ovat melko yksioikoisesti johdettavissa uskonnollisesta traditiostamme.

Vaikka tähän traditioon on liittynyt dogmaattinen, vapautta rajoittava ja kaikesta määräävä kirkko, niin yllättävää kyllä se ei ole onnistunut pyyhkimään pois kristinuskon ydinsanomaa. Se oli kaikessa vallankumouksellisuudessaan siinä, että viime kädessä yksilöllä itsellään on vapaus ja päätösvalta uskonasioissa – ja sitä päätösvaltaa ei edes voi luovuttaa kenellekään muulle. Ja elämän tärkeimmissä peruskysymyksissä kaikki ovat tasa-arvoisia.

Jotkut puhuvat ehkä toisessa merkityksessä vapauden teologiasta (vapautumisena synnistä jne). Mutta minulle juuri tämä on vapauden teologiaa: yksilöllä on paitsi vapaus myös luovuttamaton velvollisuus itse tehdä päätökset arvoistaan ja maailmakatsomuksestaan.

Uskonnollinen traditiomme heijastuu myös maallisempaan maailmankatsomukseemme. Ranskan vallankumouksen aatteet veljeydestä, vapaudesta ja tasa-arvosta tai Yhdysvaltain perustuslaki ovat mistäpä muusta kuin kristinuskon arvomaailmasta johdettavissa. Samoin kommunistinen ideologia, vaikka se aina onkin kääntynyt itseään vastaan, nojaa kristinuskon perusarvoihin.

Tässä yhteydessä en halua kuitenkaan unohtaa myös antiikin osuutta länsimaisen sivistyksen kehtona. Se vaikuttaa paitsi suoranaisesti myös kristinuskon kautta. Kristinusko ei ole ainoastaan juutalaisuuden ja seemiläisyyden pohjalta syntynyttä, vaan siinä on selviä vaikutteita antiikin kulttuurista sekä hellenistisistä mysteeriuskonnoista.

Minun mielestäni on itsestään selvää, että vapaa länsimainen yhteiskunta ei voi suvaita sellaisia uskonnollisia ja ideologisia yhteisöjä, jotka räikeästi vaikkapa vain omassa keskuudessaan rikkovat sen perusarvoja. Rajanveto on hankalaa: mihin asti omiin perusarvoihimme kuuluvaa suvaitsevaisuutta voidaan venyttää? Eivätkö yhteiskuntamme perusvapaudet ulotukaan sen kaikkiin jäseniin, jos nämä ovat sattuneet syntymään ”väärään” perheeseen? Nuo lapset, joita he muka suojelevat, ovatkin heidän pakkovaltansa alla.  Voi olla, että asiat hoituvat itsestään ajan kanssa. Mutta voi käydä myös niin, että jos suvaitsevaisuutta venytetään liikaa, tilanne kärjistyy entisestään ja johtaa lopulta yhteiskuntarauhan rikkoutumiseen, kun kansa on saanut tarpeekseen.

Joskus on käynyt myös niin, että pieni hyvin organisoitu joukko kaappaa vallan, kuten Saksassa ja Venäjällä. Nämä esimerkit puhuvat sen puolesta, että tilanteeseen on reagoitava ajoissa ja epäröimättä. Ei Saksassakaan uskottu, että sellainen voisi olla mahdollista. Eivätkä Venäjälläkään siihen uskoneet aluksi edes bolshevikit itse, mutta nuo taktiikan mestarit, Lenin ja Trotski, saivat muut ylipuhuttua että se on paitsi mahdollista niin lisäksi oikein, historiallinen välttämättömyys ja heidän velvollisuutensa.

Oman ylivertaisuutensa sokaisema Trotski ei nähnyt, että nurkassa lymysi vähäpuheisempi j a vähemmän intelligentti valtapolitiikan mestari, joka pala palalta siirsi kaiken vallan itselleen – ehkä sekin oli historiallinen välttämättömyys. Marx oli tämän ideologian jumala ja Lenin oli messias. Pääoma oli vanha testamentti ja Leninin kootut uusi testamentti. Ne edustivat ehdotonta ja erehtymätöntä tieteellistä totuutta, dialektista materialismia. Voi Hegel minkä typerän dialektiikan kehititkään! Kaikesta tästä oli seurauksena yksi ihmiskunnan surullisimmista kokeiluista.

Nyt kun stalinisteista on päästy eroon, niin onneksi ei heti kohta ole näköpiirissä, että fundamentalisti islamistit olisivat tekemässä Suomessa vallankumousta. Itse asiassa myös hyvin ymmärrän somalipakolaisten tunteita. Lähinnä elintasopakoisina heitä on Suomeen virrannut kieltämättä epätoivoisesta kotimaastaan. Hinta on kuitenkin ollut etenkin miespuolisille kova. Ennen he olivat perheensä ja sukunsa arvostamia johtajia ja nyt heidät on nöyryytetty perusteellisesti: täällä he eivät ole yhtään mitään, sylkykuppeja. Luonnollisena vastareaktiona he ovat lähteneet etsimään arvostusta ja itsekunnioitustaan takaisin uskonnostaan. Näin he sentään ovat puhtaita oikeaoppisia eivätkä likaisia vääräuskoisia, ja saavuttavat tätä kautta myös heimonsa piirissä arvostusta ja perheensä piirissä johtoaseman.

Meidän on myös muistettava, että nämä ihmiset tulevat tyystin toisenlaisesta ja takapajuisesta kulttuurista, jossa ei ole intelligenssiä eikä samoja arvoja mitä länsimaisessa yhteiskunnassa. Älykkään dialogin käyminen heidän kanssaan on aika toivoton tehtävä. Mutta jos emme puutu tilanteeseen millään tavalla, niin seurauksena on syrjäytymisen kierre ja riesanamme kasvavat ongelmat.

Ensimmäiselle siirtolaispolvelle ei ole paljon tehtävissä. Tärkein asia olisi saada heidän lapsilleen jonkinlainen perussivistys ja siihen ei aivan taida riittää koululaitoksemme perusopetus ja oppivelvollisuus. Tämän porukan kotiuttaminen vaatii erityistoimenpiteitä.

Toinen tärkeä tehtävä ja myös edellisen edellytys on, että heille tehdään selväksi, että tässä maassa ei erityiskohtelua ole saatavissa uskonnon harjoittamisen oikeuksiin vedoten. Maassa maan tavalla tai maasta pois, jos ei miellytä.

Kolmas tehtävä on meidän sosiaalitukiverkostomme karsimineen rankalla kädellä. Samalla työllistymistä on helpotettava luopumalla minimipalkasta ja antamalla mittavia verohelpotuksia matalapalkkaisille. Näillä toimenpiteillä olisi myös laaja-alaiset myönteiset vaikutukset muihinkin syrjäytyneisiin ryhmiin.