Tulimme juuri kävelyreissulta kaupungilta. Vanhojen talojen ja kujien arkkitehtuuria on kiva katsella sekä pikku puotien näyteikkunoita. Ravintola- ja kahvilatarjonta on hyvä, myös konditoriakahviloiden, jotka tuntuvat monissa maissa puuttuvan täysin. Pitkästä aikaa olemme saaneet hyvää leipää, ei tietenkään mitään ruisleipää, mutta maukasta hiivaleipää eikä mitään valkoista mautonta ranskanpullaa. Ostimme viiden sämpylän pussin, joka maksoi 50 senttiä. Suomessa sillä rahalla taitaa saada yhden sämpylän.

Myös juustotarjonta on ilahduttanut. Täältä löytyy hyviä paikallisia juustoja. Sitten Etelä-Afrikasta lähdön jälkeen Azoreille asti olemme olleet cheddaralueella. Vain joistain isommissa marketeissa tai erikoiskaupoissa on ollut tarjolla muutakin, mutta ne ovat olleet kalliita tuontijuustoja Euroopasta.

Mielenkiintoista sitten nähdä, miten taas totumme elämään kotimaassa. Jotenkin tuntuu siltä, että Suomessa tällä hetkellä ollaan tyhjän päällä. Kun seuraa netistä tiedotusvälineitä ja keskustelua, tulee sellainen olo, että laajalti uskotaan talousvaikeuksien johtuvan siitä, että joudumme tukemaan Etelä-Euroopan maita tai että vaikeutemme johtuvat EU:sta ja Eurosta. Kyllä minä näkisin päällimmäiseksi ongelmaksi sen, että Suomi on pitkälti hinnoitellut itsensä ulos ja vienti alkaa pikku hiljaa tökkiä. Meillä ei ehkä tulevaisuudessa ole varaa sellaiseen elintasoon tai ainakaan mahdollisuutta niihin kasvulukuihin, joihin olemme tottuneet.

80-luvulla suomalaiset puhuivat itsestään Euroopan japanilaisina. Ehkä se ei ollutkaan niin huono vertaus. Japani on ollut innovatiivinen pitkäjännitteisten puurtajin maa, jossa on ollut hyvä koulutustaso. Mutta nyt sen talous on yli 20 vuotta polkenut paikallaan. Ja Japani sentään on tarjonnut elinkeinoelämälleen isot ja melko suljetut kotimaanmarkkinat. Mutta se on ukkoutuva sisäänpäin kääntynyt kansakunta, jonka rakenteet ovat jäykistyneet. Monet etsivät selitystä Japanin talouskehitykselle sen talouspolitiikan virheistä. Itse etsisin niitä kulttuurista ja demografisista tekijöistä.

Meidän on turha itkeä sitä, että kiinalaiset vievät työpaikkamme. Meidän nykyinen elintasomme on pitkälti sen ansiota, että muut tekevät meille halvalla tuotteita. Tietysti voisimme eristäytyä ja valmistaa esimerkiksi televisiomme itse, ja maksaa niistä kymmenen kertaa enemmän kuin Kaukoidässä tuotetuista. Protektionismi olisi varma keino tiputtaa elintasoa nopeasti. Vapaa maailmankauppa hyödyttää kaikkia, mutta toisia maita enemmän kuin toisia, sillä kilpailukykyisimmät valtiot hyötyvät eniten. Kilpailukyky on tietysti paljon muutakin kuin halvat työvoimakustannukset. Se on tietotaitoa, hyvää infrastruktuuria, vakaita ja vapaita poliittisia oloja jne. En kuitenkaan usko näihin kilpailukykymittauksiin, joissa Suomi joskus nostetaan yhdeksi kilpailukykyisimmistä maista.

Väestön koulutustaso on yleismaailmallisesti nopeassa nousussa. Samoin demokratia lisääntyy ja yritysten toimintaympäristö paranee. Jotkut selittävät, miten Suomi on tai siitä tulee innovaatiomaa. Sinällään hyvä asia - ainakin näiden innovaatioiden keksijöille, mutta hyvin pian näiden innovaatioiden siivittämä tuotanto siirtyy sinne, missä se on edullisinta.

Perinteinen teollisuutemme ja vientimme selkäranka metsäteollisuus on joutunut sopeutumaan kiristyvään kilpailuun. Puu- ja paperintuotannolle on monissa maissa paremmat edellytykset kuin Suomessa ja investoinnit suuntautuvat herkemmin muualle. Poikkeuksellisen vahva asemamme informaatioteknologiasektorilla on nykyisin vähemmän vahva. Palvelusektorilla korkeat työvoimakustannukset merkitsevät huonoa kilpailukykyä. Tukku- ja vähittäiskaupan piirissä vapaa kilpailu ei Suomessa usein toimi kovin hyvin. Monesti Suomen syrjäiset markkinat kun ovat vain muutaman harvan yrityksen kauppa.

Tällä hetkellä lupaavimpia aloja ovat tietyt erityissektorit, kuten esim. paperi- ja kaivannaisteollisuutta palveleva erityisosaaminen, lastinkäsittely, arktinen meriteollisuus jne. ja niihin liittyvien laitteiden ja tietotaidon myyminen. Nämä alat ovat kuitenkin suhdanneherkkiä, koska investointeihin ryhdytään hyvinä taloudellisina aikoina. Myös Venäjän markkinat ovat lupaava mutta turbulentti bisnesalue. Leimaa antava piirre Suomen taloudelle on sen suhdanneherkkyys, mikä ei ole mikään uusi asia Suomen taloushistoriassa.

Talouden integroituminen muuhun Eurooppaan ja maailmaan on kuitenkin suuresti edistänyt hyvinvointia Suomessa ja vapaakaupan eduista hyötyvät pienet valtiot eniten. Isompien valtioiden suuret kotimarkkinat kun paremmin takaavat toimivan kilpailun ja tehokkaan tuotannon. Suomella ei oikeastaan ole muuta järkevää kehitystietä kuin lisääntyvä kansainvälistyminen.

Tämän hetken oppositiopuolueet Persut ja Kepu myyvät äänestäjille katteettomia lupauksia. Niillä ei ole esittää mitään järkevää talouspoliittista vaihtoehtoa. Esiin nostetaan yksittäisiä kansaa kiihottavia asioita, ja toimenpide-ehdotukset ovat lillukanvarsia. Vain retoriikka hallitaan. Suuret linjat puuttuvat. Tämä asia pätee valitettavasti laajalti myös muihin puolueisiin.

Hyvä yksittäinen esimerkki on eläkkeet. Eläkelupauksesta kiinnipitäminen on tyhjää puhetta. Tämä on tyypillisesti sellainen lupaus, josta voidaan pitää kiinni vain jos se on mahdollista. Järjestelmä ja laskelmat on tehty muutama vuosikymmen sitten olosuhteissa, jotka eivät enää päde. Vaihtoehdoiksi jää eläkeiän korottaminen, eläkkeiden pienentäminen tai eläkemaksujen nostaminen. Mitä pidempään päätösten tekemistä lykätään, sen suurempi shokki siitä sitten tulee, kun asia tehdään pakon edessä. Esimerkiksi tästä asiasta olisi kiva kuulla puolueiden selkeät perustellut ehdotukset.

On se vaan kumma juttu, jos työttömyys on yli 10% ja samalla voivotellaan pidempien työurien perään. Etenkin nuorisotyöttömyys on Suomessa ja muualla Euroopassa kaikkein akuutein asia. Muuten meillä on kadotettu sukupolvi, joka ei koskaan saanut sitä ensimmäistä työpaikkaa eikä koskaan oppinut töitä tekemään. Tämä on talouspoliittisesti ratkaistavissa oleva kysymys. Ja ratkaisun suurin este on ammattiyhdistysliike, jonka valtaa etenkään demarit ja persut eivät uskalla haastaa. Aivan kuten eläkeasiassa johtavana ideana on, että saavutetuista eduista ei tingitä. Palkkasäännöstelystä luopumalla, verotuksellisilla eduilla ja sosiaalitukia vähentämällä asia ratkeaa helposti.  

EU-politiikan suhteen olisi hyvä selkeästi liputtaa sen puolesta, halutaanko kuulua EU:n ja Euroon. Uhoaminen siitä, että me näytämme muille kaapin paikan, on aivan turhaa. Laajemmin näkisin hyödylliseksi keskustella siitä, mitkä maat haluavat syvenevää integraatiota ja liittovaltiota ja mitkä taas mahdollisimman löyhää valtioliittoa. En näkisi mahdottomana vaihtoehtoa, että EU:n sisälle voisi muodostua niiden maiden joukko, joiden keskuudessa liittovaltio asia etenee, ja niiden, jotka jäisivät jonkinlaisiksi ulkopuolella oleviksi liittolaisiksi, joiden tietysti on turha elätellä toivoa, että ne korjaavat vain rusinat pullasta.