Aitutaki on viihtyisä atolli. Ihmiset ovat ystävällisiä ja puhuvat englanti, paitsi keskenään tietysti omaa polynesialaista Cook Island Maori kieltään. Itsenäisen Cookin saarten asukkailla on Uuden Seelannin kansalaisuus ja tämä hoitaa heidän puolustus- ja ulkoasiat sekä avustaa taloudellisesti.

Sunnuntaina menimme läheiseen The London Missionary Societyn perustamaan Cook Islands Christian Church kirkkoon jumalanpalvelukseen.  Vuonna 1821 John Williams saapui käännyttämään alkuasukkaita ja hänen työnsä on kantanut hyvää hedelmää. Itse hän päätyi myöhemmin alkuasukkaiden pataan Vanuatulla.

Kirkko oli varsin hyvin ylläpidetty ja kaunis. Pelkästään kuusitoistahenkisestä kirkkokuorosta lähti ääntää kuin oopperan kuorosta. En muista koskaan kuulleeni aikaisemmin missään kirkossa yhtä voimallista laulamista ja sen lisäksi laulun taso oli varsin korkea, ja kaikki tapahtui ilman säestystä. Kirkkomusiikki on saanut voimakkaasti vaikutteita saaren vanhasta musiikkitraditiosta. Ainoa instrumentti, jota käytettiin yhdessä vaiheessa, olivat rummut, kun kirkon poikien ja tyttöjen prikaatit marssivat lippujensa kanssa kirkkoon, ja silloinkin rummut jäivät ovien ulkopuolelle. Myös pukeutumiskoodi oli melko tiukka. Onneksi meillä oli jotain siistimiä vaatteita laittaa ylle.

Tämän kirkon lisäksi saarella ovat edustettuina katolinen kirkko, seitsemännen päivän adventistit, vapaa kirkko, apostolic ja one way kirkko sekä jehovan todistajat ja mormoonit. On siinä aika liuta kirkkokuntia, kun ottaa huomioon, että saarella on vain 1.600 asukasta.

Asukkaat ottavat uskon asiat vakavasti ja sunnuntai on pyhitetty lepopäiväksi. Saarella on lentokenttä, jonne on päivittäinen yhteys pienkoneella pääsaarelta Raratongalta. Monien talojen pihalle on kuitenkin pystytetty kylttejä, joissa vastustetaan lentoja sunnuntaisin, koska se rikkoo pyhäpäivän rauhan – pitäisiköhän lauantainkin lennot kiertää, jotta myös seitsemännen päivän adventistit olisivat tyytyväisiä … monimutkaista.

Ohessa on muutamia kuvia. Ensimmäisessä kuvassa kölimme on juuttunut viitisentoista senttiä syvälle hiekkaan ja yritämme kallistaa venettä isopurjeella. Toisessa kuvassa olemme illallisella uusien tuttaviemme sveitsiläisten Martinin ja Arienen kanssa (he ottivat nämä kuvat), sitten on minä ja Kukun kahvila, Helinä ja kirkko, sekä yksi mielenilmauskyltti.