Purjehdimme kolmekymmentä mailia etelään toiseen kauniiseen ankkurilahteen. Niistä ei tällä kohden rannikkoa ole pulaa. Pitää vain kiinnittää huomiota vallitsevaan tuulen suuntaan sekä maininkiin, joka saattaa tulla aivan toisesta suunnasta. Mutta joukosta löytyy myös kaikille säätiloille sopivia ankkuripaikkoja.

Tyypillistä kuitenkin on näissä jylhissä maisemissa – kuten esim. myös Galiciassa ja Chilessä, että suojaisilta näyttäviin lahtiin mantereenkin puoleinen tuuli usein kanavoituu ja puuskittaa. Tämä on kuitenkin lähinnä mukavuustekijä. Ja joskus tuulesta on hyötyäkin, jos tarvitsee tuuligeneraattorilla tuottaa sähköä.

Elämä Uudessa Seelannissa tuntuu hyvin samanlaiselta kuin Suomessa. Tyynenmeren saarten jälkeen on kuin olisi tullut takaisin kotimaahan. Mutta totta puhuakseni ei se elämä niillä saarillakaan kovin eksoottista ollut. En tosin ollut yllättynyt tästä. Faktisesti polynesialaisia kulttuureja ei enää ole olemassa, joitakin paikallisia tapoja ja erikoisuuksia löytyy lähinnä kuriositeetiksi.

Paljon puhutaan eläin- ja kasvilajien nopeasta kuolemisesta sukupuuttoon. Mitä tulee paikallisiin ja kansallisiin kulttuureihin, niin katoa on käynyt niiden keskuudessa viimeisen parin kolmen sadan vuoden aikana paljon nopeammin. Lukuisat heimot ja kansakunnat ovat kadonneet ja jäljelle jääneet integroituvat kiihtyvää vauhtia. En tunnista esim. suomalaista kulttuuria kovinkaan omaperäiseksi. Suomen kieli on kuitenkin vahva identiteetin ylläpitäjä, enkä usko sen hetkessä häviävän, vaikka maailmalla puhuttavien kielten lukumäärä pienenee nopeasti.

Onhan tästä kehityksestä tietysti hyötyäkin. Meidänkään ei täällä purjehtiessamme tarvitse pelätä joutuvamme alkuasukkaiden pataan. Ja yhdessä taloudellisen integraation kanssa kulttuurien integraation on tekemässä maailmasta vähemmän sotaisan paikan. Jotkut uskonnolliset äärityhmät käyvät tietysti vielä viimeisten mohikaanien viivytystaistelua.

Kannatan kulttuurien säilyttämistä ja niiden omaperäisyyden lisäämistä (ei näytä kovin todennäköiseltä kehityskululta), mutta samanaikaisesti kannatan taloudellista, poliittista ja sotilaallista integraatiota. Nyt on Suomessakin ryhdytty kilvalla laulamaan euroa suohon, aivan kuin oma markka ja ero EU:sta avaisivat tien onneen. Fennomaanit ovat kerrankin löytäneet mallimaaksi Ruotsin. Vähän ihmetyttää, että he eivät ota esimerkiksi Tanskaa siitä, miten hyödyllinen on oma valuutta maan taloudelle. Eikä noilla kaikilla euromaillakaan niin huonosti mene. Hyvin ja huonosti asiansa hoitaneita maita löytyy kummastakin leiristä.

Jos joku maa ajautuu vaikeuksiin, niin siitä kärsivät myös muut, oli tällä maalla sitten käytössä mikä hyvänsä valuutta. Suuremman itsemääräämisoikeuden sijasta tarvittaisiinkiin pienempää. Paikallisten poliitikkojen holtiton rahan käyttö on johtanut vaikeuksiin. Tarvittaisiin keskitetympää finanssihallintoa. Kukin päättäköön, miten rahansa käyttää, mutta jos joku yrittää tuhlata enemmän kuin tienaa, tarvittaisiin jokin EU:n raimo sailas, joka sanoo, että ei käy.

Kansallisvaltioidea on tullut kehityksensä päähän. Pelkkä ajatus siitä, että kaikille kansakunnilla maan päällä tulisi olla oma itsenäinen valtio, on paitsi typerä, myös mahdoton ajatus. Kansakuntia on yritetty määritellä geneettisin, kielellisin ja kulttuurisin perustein. Jossain aivan poikkeustapaus, kuten esim. eristäytyneellä saarella vuosisatoja elänyt Japanin kanssa, voisi olla esimerkkinä onnistuneesta kansallisvaltiosta.

Lienee selvää, että geneettiset lähtökohdat kokivat haaksirikon viimeistään toisessa maailmansodassa. Suomalaiset ovat rotuna aivan yhtä vähän olemassa kuin arjalaiset. Ja geneettinen integraation sen kun vain lisääntyy.

Kielellinen yhtenäisyys on ehkä vahvimpia argumentteja. Maailmalla puhutaan vielä noin 6.000 eri kieltä. Pitäisiköhän maailmassa sitten olla 6.000 kansallisvaltiota, jotta kaikille löytyisi omansa? Näistä kuudesta tuhannesta kielestä noin 1.000 löytyy kaksi kertaa Suomen suuruiselta Uuden-Guinean alueelta. Ne jakautuva kymmeniin kielikuntiin ja kieliin, jotka voivat olla yhtä kaukana toisistaan kuin englanti ja kiina. Pitäisikö tällä pikku saarella siis olla tuhat kansallisvaltiota? Asiaa ei helpota se, että asujaimisto ei ole edes rodullisesti ja kulttuurisesti yhtenäistä ja eri heimot eivät tunne kovinkaan suurta yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Kielellinen argumentti ei ole erityisen hyvä, vaikka se joissain yksittäisissä tapauksissa kohtuudella voi määritellä kansakuntaa. Jäljelle jää oikeastaan vain argumentti kulttuuri-identiteetistä kansakunnan perustana. Tämäkin on nykypäivän maailmassa vain fiktiota ja käyttökelpoista korkeintaan poliittisessa propagandassa.

En ole lakkauttamassa kansallisvaltioita. Ei edes tarvitse. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kansallisvaltioita ei ole edes olemassa. Vilkaisu maailmankarttaan kertoo totuuden. Amerikan mantereelta ei taida löytyä yhtäkään. Yhdysvalloissa puhutaankin patriotismista. Mikäs siinä, sehän on kiva, jos on innokas isänmaan ystävä.

Tosiasia on, että maailmankartta on pirstoutunut historiallisen kehityksen seurauksen eri valtioihin. Tämä kaoottisten tapahtumien sattumanvarainen lopputulema on jotain aivan muuta kuin järkevä ja toivottava asian tila. Kansallisvaltio on fiktiota, mutta myös nykyinen itsenäisiin valtioihin perustuva järjestelmä on tulossa tiensä päähän. EU ja muutkin liitovaltiot ja ylikansalliset yhteistyöjärjestelmät ovat vasta ensimmäisiä haparoivia askeleita uuteen maailmanjärjestykseen. Poliittiset ratkaisut tulevat vasta perässä ja seuraavat taloudellista ja maailmankatsomuksellista integraatiota.