Haarukka on nuori keksintö. Nelipiikkinen haarukka on vallan moderni, mutta kaksipiikkisenkin historia alkaa vasta keskiajalta. Tongalla olemme saaneet tutustua puiseen nelipiikkiseen haarukkaan, jossa piikit ovat neliön muodossa. Tällaisia haarukoita voi ostaa turistirihkamana ja niillä on aivan oma historiansa. Niitä käytettiin nimittäin herkuteltaessa ihmisen aivoilla.

Kaatuneet tai vangitut viholliset voitiin syödä. Tärkeässä asemassa oli mana, mikä tarkoittaa hengistä voimaa ja kykyjä. Mitä suurempi päällikkö, sen enemmän manaa. Lisää sitä voitiin hankkia syömällä vihollinen, mieluiten sellainen, jolla oli paljon manaa. Päälliköllä tietysti oli etuoikeus, mutta vihollisen syöminen kokonaan oli käytännön syistä poissuljettu, joten kannatti keskittyä tärkeimpiin ruumiin osiin kuten aivoihin ja silmiin, joissa oletettavasti oli eniten manaa.

Nykyään saarelaiset ovat luopuneet näistä tavoista ja ovat konservatiivisia kristillisiä. Sunnuntaina kävimmekin taas kirkossa, tällä kertaa metodistiseurakunnassa. Tämä on yksi mielenkiintoinen puoli tätä kulttuuria ja kirkossa käynti auttaa etenkin pienemmissä paikoissa tutustumaan paikalliseen väestöön.

Veneellä Helinä on iltaisin lukenut meille äitini mukaan antamaa päivän tunnussanaa. Toissapäivänä vuorossa oli ensimmäinen kuninkaiden kirja. Israelin kansa oli kääntynyt taas kerran pois oikeasta uskosta Baalin palvelijoiksi. Baalin profeettoja oli 450 ja Elia oli ainoa jäljelle jäänyt Herran profeetta.

Elia haastoi Baalin profeetat kokeeseen, jossa katsottiin, kumman jumala vastaa uhriin ja kielsi sytyttämästä tulta. Baalin uhriin ei saatu mitään vastausta, mutta sen sijaan Herran tuli iski alas ja sytytti Elian polttopuut, vaikka ne oli ensin perusteellisesti kasteltu vedellä. Tämän nähtyään kansa kääntyi takaisin Herran palvelijoiksi.

Näin tämä kerrotaan pyhäkoulussakin, mutta hienotunteisesti tarina yleensä päätetään tähän. Tarina kuitenkin jatkuu. Elia käski ottaa kiinni kaikki Baalin profeetat ja viedä heidät Kisoninpurolle, missä hän surmasi heidät. Se siitä uskonnonvapaudesta.

Olisikohan meidän aika ottaa oppi Raamatusta ja ryhtyä miekkalähetykseen. Aloittaisin päiden tiputtamisen ajatolloista ja imaameista. Mutta joukon jatkoksi voisi liittää myös paavin. Roomalaiskatollisen kirkon syntilista on paljon pidempi kuin minkään muun kirkkokunnan. Vaikka se nykyisin pyrkii väkivallattomaan vallan käyttöön, niin paavi on kuitenkin asettanut itsensä kaikkitietävän jumalan asemaan. Ja pikkupaaveja tietysti vilisee kaikissa muissakin kirkkokunnissa ja lahkoissa.

Eilisen päivän sana oli sitten vähemmän väkivaltainen. Jaakobin kirjeessä käsitellään tekojen ja uskon suhdetta. Yllättäen hän ottaa esimerkiksi Abrahamin teon, kun hän Herran käskystä oli valmis uhraamaan poikansa uhrialttarilla. Jokainen voi mielessään miettiä, mitä hän tänä päivänä ajattelisi ihmisestä, joka uhraa poikansa Jumalalle. Joka tapauksessa tämä on vakuuttavaa tekstiä tekojen merkityksestä uskonnossa ja toinen kirje päättyy sanoihin ”Niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin on uskokin kuollut ilman tekoja”.

Voimme tietysti jatkaa siitä, minkälaisia tekojen pitäisi olla. Tyydyn kuitenkin viittaamaan Jeesuksen esimerkkiin laupiaasta samarialaisesta sekä yleensäkin Jeesuksen opetuksiin oikeanlaatuisista teoista.

Kun olen tarkkaillut niin uskovaisten ja ei uskovaisten käyttäytymistä, en kuitenkaan ole havainnut eroja tekojen tasolla. Mitähän johtopäätöksiä tästä tulisi tehdä? En pidä järkevänä kirjaimellista Raamatun tulkintaa eikä se mielestäni edes ole mahdollista. Tässä tapauksessa ohjeet mielestäni ovat Uudessa Testamentissa varsin selvät. Kummallista mielestäni on, että kirjaimelliseen tulkintaan uskovat luistavat opistaan juuri näissä olennaisissa kysymyksissä.