Grenada 2

Valentina
Mon 1 Apr 2013 17:39

Olemme viettäneet rauhallisen pääsiäisen ja tehneet kävelylenkkejä ympäristöön. Tämä on yksi saaren vauraimpia alueita ja täynnä toinen toistaan hienoimpia taloja. Jotkut niistä ovat paikallisten, mutta suuri osa on ulkomaalaisten, ennen muuta yhdysvaltalaisten, omistamia vapaa-ajan asuntoja.

 

Täällä tärkeimpiä elinkeinoja ovat maanviljely ja matkailu. Hyvän turvallisuustilanteen takia sille on paremmat edellytykset kuin Trinidadilla, jossa ykköselinkeino on öljynporaus. Ulkomaiset kiinteistönomistajat sekä tavalliset hotelleissa asuvat rantalomailijat tuovat varmaan mukavasti tuloja tälle saarelle, jolla on vain satatuhatta asukasta. Grenadaa kutsutaan usein maustesaareksi. Muskotti, kaneli ja inkivääri ovat tärkeitä viljelykasveja. Kun lueskelin paikallista sanomalehteä, niin aika lailla samanlaiset taloudelliset ongelmat täällä näyttävät kuitenkin olevan kuin joka puolella maailmaa. Koskaan ei missään näytä menevän riittävän hyvin.

 

Grenada kuului aluksi arawakeille ja sitten karibeille. Espanjalaiset löysivät saaret, mutta vasta ranskalaiset valloittivat sen ja menettivät saaren myöhemmin briteille. Nykyisin saari kuuluu edelleen kansanyhteisöön. Kolmekymmentä vuotta sitten saarella valtaan päässyt vasemmistohallinto veljeili kuubalaisten kanssa, mutta Reaganin johtama USA miehitti saaren viikoksi ja palautti sen oikeille raiteille. Englanti on saaren virallinen kieli, mutta paikan nimet ovat usein ranskalaista alkuperää.

 

Yleensä hurrikaanit kulkevat pohjoisempaa reittiä, mutta viidenkymmenen vuoden tauon jälkeen Ivan iski saarelle 2004 ja vielä Emily 2005. Ivan oli tuhoisa ja lähes kaikki rakennukset kärsivät ainakin jonkinlaisia vaurioita, tyypillisimmin talojen katot lensivät taivaan tuuliin. Myös maatalous kärsi pahoin. Trinidad on lähinnä vain veneiden säilytyspaikka, mutta Grenada on sekä hieno purjehduskohde että myös säilytyspaikka hurrikaanikaudella. Ivan sai kuitenkin paljon tuhoa aikaiseksi ja harmaita hiuksia venevakuutuksia hoitaville virkailijoille.

 

Ohessa on joitain kuvia saarelta. Yhdessä on kuva verhosta. Kymmenen vuotta oli tehnyt tehtävänsä ja veneemme verhot menivät uusiksi Trinidadilla.

JPEG image

JPEG image

JPEG image

JPEG image

JPEG image

JPEG image

JPEG image

JPEG image

JPEG image

JPEG image

JPEG image

JPEG image

JPEG image

JPEG image