Eilisiltapäivänä mentiin hyvän matkaa idän ja koillisen välisessä  vajaan 10 m/s tuulessa. Illaksi tuuli kääntyi kevyeksi kaakkoistuuleksi. Iltayöstä taas etelän, välillä jopa lounaan ja etelän väliseksi kevyeksi tuuleksi, joka sitten äkisti yltyi ja lopulta asetrtui noin 10 m/s kaakkoistuuleksi. Yöllä tuulen suunta ja voimakkuus esti pitkäksi aikaa varsinaisen matkanteon. Siinä vähän vaan piinattiin pelkällä reivatulla isolla ja samalla pikkuisen jopa edettiin. Olisi varmaan kannattanut laittaa vene piihin ja mennä koisaamaan. Sitä kuitenkin optimistina uskoo, että kyllä tämä tästä pian paranee. Aamulla on jatkettu kakkosreivillä ja kutterilla navakassa sivuvastaisessa tuulessa ja vasta-aallokossa suurin piirtein kohti oikeaa suuntaa.

Poikkeuksellisesti eilen aamupäivällä otin kahdesta lähteestä sääennusteen. Kumpikin lupasi seuraavalle 24 tunnille tasaista kaakonpuoleista tuulta noin 5 m/s. Että sillä tavalla. Mutta seuraavaksi lupaamani juttu nesteiden kierrosta.

Polttoainevarantomme perustuvat päätankkiin (150 litraa), varatankkiin (85 l) ja kuuteen kanisteriin (6 x 19 l). Olemme laskeneen, että varatankin ja kuuden kanisterin pitäisi riittää päiväntasaajalle. Nyt tästä 200 litrasta on jäljellä parisenkymmentä litraa. Tällä käytetyllä 180 litralla pystyy meidän veneellämme normaaliolosuhteissa ajamaan sellaiset ehkä himpun yli 400 mailia (= 750 km). Asia riippuu aallokosta, tuulesta, kuinka raskaasti vene on lastattu ja kuinka optimaalisilla kierroksilla ajetaan. Päätankin 150 litraa pitää  säästää loppumatkalle ja kaiken varalle.

Polttoainetta pyrimme täyttämään vain varatankkiin joko suoraan asemalta tai kanistereista. Kanisterien hyvä puoli on siinä, että samalla hoituu karkea suodatus. Päätankkiin, josta kone ottaa dieselin, siirretään polttoaine varatankista suodattimen läpi, jotta epäpuhtaudet ja mahdollinen vesi saataisiin eliminoitua.

Tämä kaikki siksi, että huonolla onnella saattaa joskus saada epäpuhdasta polttoainetta, jos esim. sattuu saamaan aseman tankista viimeisen pohjallisen, jonne kaikki sakka ja vesi on laskeutunut. Se on ikävä juttu, jos kone sitten yskäiseen kriittisellä hetkellä esim. huonoissa sääolosuhteissa satamaan tultaessa. Eikä niitä filttereitä ole kiva merelläkään ryhtyä vaihtamaan. Ja jos polttoaineessa on riittävästi epäpuhtautta, niin ne seuraavatkin filtterit ovat pian tukossa.

Yksi mahdollinen riski on vielä bakteerikasvusto tankissa. Jos tankkiin on päässyt vettä, niin tankin pohjalla olevan veden ja sen päällä lilluvan dieselin rajapintaan saattaa muodostua otolliset olosuhteet tällaisen kasvuston syntymiseen. Tältä varalta olen hankkinut Volvolta ylimääräisen suodattimen, jonka pitäisi hajottaa tällainen kasvusto. Toiminta perustuu jonkinlaiseen magneettikenttään. En tosin tiedä, toimiiko se todella, vai onko tämä jotain huuhaa-juttuja. Tästäkin asiasta kiertää asiantuntijapiireissä (=toiset purjehtijat) vähän erilaisia näkemyksiä.

Veden käytössä meillä on sellainen kierrätys, että vettä tehdään vain ykköstankkiin. Kun kakkostankki on tyhjä, siirretään siirtopumpulla vesi ykköstankista sinne ja ryhdytään toimenpiteisiin ykköstankin täyttämiseksi. Näin vesi käytetään aina siten, että vanhin vesi ensin.  Näin on aina myös olemassa vähintään täysi tankillinen vettä (150 l) ja jos tulee teknisiä ongelmia, alkaa veden säännöstely, jolloin makeaa vettä käytetään vain juomavetenä. 150 litralla kaksi ihmistä pärjää tosi kauan.

Watermaker on se laite, joka joidenkin alkeellisten tilastojen perusteella aiheuttaa eniten harmaita hiuksia valtameripurjehtijoille. Meidän EchoTec-vedenkehittimemme on tarkoituksella sellainen, että siinä ei ole yhtään elektroniikka, joka tuppaa meriolosuhteissa menemään rikki. Ja jos siihen tulee vika, niin ainakin pystyy päättelemään missä vika on. Eri asia sitten on, pystyykö sen korjaamaan. Korkeapainepumppu ottaa voimansa hihnalla moottoristamme (kuten laturi) ja rannikkopurjehduksessa sitä on usein helppo hyödyntää tekemällä vettä silloin, kun kone muutenkin olisi käynnissä. Toinen vaihtoehto olisi 12V-pumppu, mutta meidän aurinkopaneelit ja akkukapasiteetti ei lähimainkaan riittäisi siihen. Ja kolmas vaihtoehto olisi 230V pumppu, mutta se edellyttäisi taas agregaattia, mikä meidän tapauksessamme on poissuljettu esim. jo tilanpuutteen vuoksi.  Sitä paitsi belt driven high pressure pump on lähtökohtaisesti kaikkein yksinkertaisin, kestävin ja pienin. Usein sen sijoittaminen veneen ahtaaseen konehuoneeseen on vaikeaa. Pitkän pähkäilyn jälkeen päädyin kuitenkin yksinkertaiseen ja onnistuneeseen ratkaisuun.