Matka on jatkunut leppoisissa merkeissä.  Merivirtakin on hiipunut. Yöllä tuuli puhalteli vain kevyesti, mutta meri oli lähes sileä ja menimme viittä solmua, aivan kuin Itämerellä usein. Mutta tuulet taitavat lähipäivinä olla voimistumaan päin. Tässä mennä päivänä Helinä lueskeli päivän sanaa, ja jotakin tarttui taas mieleeni.

Näin kirjoittaa Paavali Timoteukselle: ”Ne, jotka tahtovat rikastua, joutuvat kiusaukseen ja lankeavat ansaan, monenlaisten järjettömien ja vahingollisten halujen valtaan, jotka syöksevät ihmisen tuhoon ja perikatoon. Rahanhimo on kaiken pahan alku ja juuri ”, tai Matteus Jeesuksen seuraamisesta: ”Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähden kadottaa, on sen löytävä. Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman, mutta menettää sielunsa.”

Tämä on sitä Uuden Testamentin opetusten kantavaa teemaa, josta olen ennenkin kirjoittanut, mutta josta sananjulistajat vaikenevat. Pisimmälle ja kaikkein puhtaimpaan muotoon mammonan ja kristinuskon epäpyhä avioliitto on kehittynyt uudella mantereella, jossa palavasieluiset saarnamiehet puhuvat kaikesta muusta paitsi tästä opetuksesta. Loppuisi varmaan rahan tulo silloin näille saarnamiehille eli parempi olla liitossa rikkaiden kanssa, ja keskittyä vaikka sellaisiin teemoihin, minkä ikäinen maapallomme on. Vanhalla mantereella taas tuo epäpyhä liitto on historiallisesti ollut pikemminkin maallisen vallan ja kirkon välinen.

Kyseessä on epärehellinen kristinusko. Esiin nostetaan vain ne asiat, jotka eivät ole ristiriidassa oman toiminnan, etujen ja mieltymysten kanssa, muut sitten lakaistaan maton alle tai suoranaisesti vääristellään kristinuskon sanomaa.

Homma alkoi mennä jo vikaan alkuseurakunnissa. Alun perin Jeesus kehotti jakamaan rahat köyhille, mutta hyvin pian opetus muuttui muotoon, että ne pitikin antaa seurakunnalle. Ja kirkko onkin vuosisatojen varrella onnistunut keräämään mahtavat määrät omaisuutta, ja valtaosa rahasta käytetään aivan muuhun kuin vähäosaisten auttamiseen.

Uuden Testamentin opetus käsittelee tietysti yksilön toimintaa. Mutta tästä on hyvin lyhyt matka yhteisöjen ja valtioiden harjoittamiin toimiin. Olen usein ihmetellyt, kuinka kristityiksi julistautuvat poliitikot voivat niin itsekkäästi ajaa vain oman valtionsa etuja. Ja nämä ”kristityt” valtiot ovat usein niitä kaikkein rikkaimpia.

En väitä, että nämä ovat yksinkertaisia asioita tai että maailma olisi helposti muutettavissa. Kysymys on kuitenkin perustavaa laatua olevasta päämäärästä, joka näyttää olevan ”minun tai meidän rikastuminen, muilla ei niin väliä”. Kristinuskon etiikka ei ole kapitalismin etiikkaa (onko sellaista?) vaikka näitä kahta asiaa on kovasti yritetty liittää yhteen.

Valtioiden sisäinen politiikka ja integroituvassa maailmassa myös valtioiden välinen politiikka on rakennettava eettisesti kestävälle perustalle. Se ei voi perustua ahneudelle ja vallanhimolle, jossa voimakkaimmat ja häikäilemättömimmät riistävät toisia.