Saavuimme eilisaamuna Uruguayhin Piriapoliksen satamaan. Ennen sitä olisi ollut mahdollista pysähtyä 18 mailin päässä olevassa Punta del Estessä, joka on isompi kaupunki ja tunnetumpi satama. Kruisailijoiden puskaradio kertoi kuitenkin tämän olevan parempi vaihtoehto ja myös vähän suojaisampi satama. Vaakakupin käänsi tämän hyväksi myös tieto siitä, että viime vuonna myrsky oli riepotellut Punta del Esten marinaa pahemman kerran. Kiinnityssysteemit olivat pettäneet ja myrsky oli paiskannut isoja veneitä maihin. Kuinkahan hyvin siellä oli saatu korjattua asiat täystuhon jälkeen?

Tällä alueella vaikuttaa sääilmiö nimeltä Pamperos kesäkuusta lokakuulle. Nimi tulee yli pampan puhaltavasta lounaan puoleisesta myrskytuulesta, joka usein kehittyy nopeasti eikä ole hyvin ennustettavissa. Ja tänne Uruguayn rannikolle se tulee siis lisäksi suoraan mereltä. Pahimmillaan tuulen voimakkuus on hirmumyrskyn luokkaa.

Saapumispäivä meni maahantulomuodollisuuksien hoitamisessa. Ensiksi ilmoittauduimme Prefectura Navalin toimistossa (rajavartiosto). Sieltä he leimasivat meidät saapuneeksi ja ohjasivat Passipoliisille, joka sijaitsee lähimmällä lentokentällä. Ensin siis puolen tunnin kävelymatka bussiasemalle, siellä puolen tunnin bussin odottelu ja sitten puolen tunnin ajomatka kentälle. Kävelylenkki ja puolitoista euroa maksava bussimatka toimivat kuitenkin erinomaisena sight seeing kierroksena.

Passipoliisi on auki 24h seitsemän päivää viikossa. Toimisto kentällä oli kiinni ja meille sanottiin, että tunnin päästä joku tulee paikalle. Ja niin myös tapahtui. Ei tällä kansainväliselläkään lentokentällä viranomaiset puhu englantia. Mutta asioiden hoitaminen on nyt paljon helpompaa, kun osaan edes vähän espanjaa.

Sieltä sitten tehtiin sama puolentoista tunnin matka takaisin Prefectura Navaliin. He tarkistivat passimme ja ohjasivat meidät sitten kaupungille ottamaan papereistamme tarvittavat kopiot (paljon fiksumpaa kuin Brasiliassa, jossa viranomaiset itse kopioivat paperinivaskan – näinhän he pääsevät paljon helpommalla).

Täältä marssimme Hidrografian toimistoon, joka on valtiollinen satamaviranomainen, joka kirjaa meidät saapuneeksi ja kerää myös satamamaksut. Meidän kokoiselta veneeltä se on kymmenisen euroa yö. Nyt sitten saapumiskierros on tehty toivottavasti. Vähän jäimme ihmettelemään, että kukaan ei ohjannut meitä myös tullin juttusille. Parempi vain pitää suunsa kiinni. Jos tällä kielitaidolla ryhtyy puhumaan tullista, he ymmärtävät, että meillä varmaankin on jotain tullattavaa.

Viimeisen puolentoistatuhannen kilometrin matkalla emme ole nähneet merellä kulussa yhtään huvialusta, marinoissa ja ankkuripaikoissakin vain muutaman harvan pohjoiseen tai etelään matkalla olevan ulkomaisen veneen (pari brittivenettä ja yhden argentiinalaisen). Täällä on vähän enemmän cruising communitia.

Satamassa olemme kiinni keulasta poijussa ja perä köysillä laiturissa. Nyt on ”off season” ja telakka on aivan täynnä ylös nostettuja aluksia. Mutta laiturissamme on sekava joukko erilaisia veneitä. Paria paikallista moottorivenettä lukuun ottamatta kaikki ovat ulkomaisia purjeveneitä, tusinan verran kaikkiaan. Osa on matkalla etelään, osa pohjoiseen, osa on jämähtänyt tähän vähän pidemmäksi aikaa.

Vieressämme on ranskalainen yksinpurjehtija erinomaisesti varustetulla meitä vähän pienemmällä teräsveneellä matkalla etelään. Veneessä on kaksinkertaiset ikkunat ja kunnon kamiina (ainoa järkevä lämmityspeli arktisempiin olosuhteisiin: toimintavarma ja hyvä hyötysuhde). Hänen jälkeensä on noin 50 jalkainen niin ikään ranskalainen teräsvene. Sitten tulee upea yli 60 jalkainen Panamaan rekisteröity teräsvene, jolla australialais-ranskalainen pariskunta purjehtii ympärivuotisesti eteläisillä vesillä ja on nyt täällä suorittamassa talvikunnossapitoa. Metalli alkaa olla valttia etelään päin mentäessä. Mutta löytyy joukosta vielä muovia ja puutakin, kuten yksi 52 vuotias kaunis brittiläistanskalaisen pariskunnan neljäkymmentäjalkainen ketsi. Joukosta löytyy lisäksi yksi sveitsiläinen, yksi italialainen, pari raskalaista lisää ja pari espanjanlaista purtta, yksi iso brittikatti sekä yksi argentiinalainen iso ketsi, joka saapui eilisiltana satama-altaaseen purjein.

Olimme syömässä rannan ravintolassa ja sanoin heti Helinälle, kun näin veneen lähestyvä sataman suuaukkoa pari pikku rättiä ylhäällä, että tuolla veneellä on ongelmia moottorin kanssa. Tänään kun juttelin espanjaksi heidän kanssaan, niin minulle selvisi, että moottori toimii, mutta potkuri ei. En saanut kuitenkaan selville, oliko vika akselissa vai itse potkurissa. Onneksi tuuli oli sen verran tyyntynyt, että heidän manööveerauksena ahtaassa altaassa onnistui.