21:58.23N 20:55.04W

Valentina
Mon 21 Jun 2010 08:52

Eilisiltana saimme vieraaksemme lauman delfiinejä, jotka pitkän aikaa esittelivät meille uimataitojaan ja hyppyjään. Eivät kuitenkaan halunneet tehdä yhtä läheistä tuttavuutta kippariin kuin lentokalat, vaan näyttivät olevan enemmänkin kiinnostuneita veneestämme. Kippari jäikin odottamaan seuraavaksi merenneitojen vierailua.

Mutta kuinka ollakaan, seuraava vierailija tuli yläilmoista. Helinän vahtivuorolla puolen yön jälkeen iso lepakko kävi kiertämässä veneen. Kippari ei kuitenkaan voi vahvistaa tapahtunutta. Jäämme odottamaan Katjan tieteellistä arviota asiasta, ennen kuin päätämme, aloittaako Helinä uuden uran valtamerilepakoiden tutkijana vai fantasiakirjailijana.

Tuulet ovat jatkuneet melko samanlaisina, mutta voimakkuudeltaan vähän enemmän vaihtelevina. Ajoittain tulee edelleen isoja aaltoja, jotka häiritsevät ohjausta tuuliperäsimellä täysmyötäisessä. Olemmekin kehittäneet autopilotin ja tuuliperäsimen tandemohjauksen, joka on ratkaissut ongelman. Pääasia, että kenenkään ei tarvitse koskea ruoriin ja samalla hoidamme pois päiväjärjestyksestä ampeerien ylituotanto-ongelman.