Kerrankin olemme tulleet paikkaan, jossa Helinän ”täytyy käydä katsomassa” listalle ei ole mitään. Olemme keskittyneet huoltotoimenpiteisiin.

Suomessa on siis uusi presidentti astunut virkaan ja meillä on kolmen eläkkeellä olevan demaripresidentin troikka. He nauttivat verotonta presidentin eläkettä, mikä on tietysti pieni korvaus heidän suurista uhrauksistaan kansakunnan eteen ja sopii heidän sosialistiseen maailmankatsomukseensa.

Väistyvästä presidentistä minulla ei ole pahaa sanottavaa, koska hän ei saanut mitään pahaa aikaiseksi, mutta ei myöskään hyvää. Jos kansakunnan johtajan saldo ei mene negatiiviselle, niin voinemme katsoa olleemme onnekkaita. Halosen suurin saavutus oli, että hän onnistui junailemaan demarinaisia tärkeisiin virkoihin. Tämä on uusi näkökulma: ei vain jäsenkirja vaan se vasta yhdessä sukupuolen kanssa pätevöittää henkilön.

Ahtisaari näistä kolmesta ehkä oli etevin. Mutta hänen osaamisalueensa oli kansainvälisten konfliktien sovittelun puolella ja siitä on vähän apua Suomen presidentille. Pätevöityminen yhdellä alueella kun ei pätevöitä henkilöä toiselle alueelle. Ja historia ei kerro, olisiko hän yhden harjoittelukauden jälkeen ehtinyt jo pätevöityä presidentin virkaan.

Koivisto onnistui hyvin tehtävissään Suomen Pankin johtajana ja pääministerinä, mutta epäonnistui presidenttinä. Hän oli omasta mielestään suuri idänpolitiikan asiantuntija, mutta havaitsi vasta Neuvostoliiton romahdettua, mitä oli tapahtunut. Suomella olisi tässä naapurimme murrosvaiheessa ollut loistava tilaisuus taitavalla politiikalla vahvistaa taloudellisia ja poliittisia asemiamme suhteessa tähän suureen ja arvaamattomaan naapuriimme. Taustansa vuoksi hänen olisi pitänyt olla talouspolitiikan asiantuntija. Nyt hän oli kansakunnan ruorissa silloin, kun Suomi ajoi 90-luvun suureen lamaan, mikä suurelta osin oli seurausta huonosta rahapolitiikasta. Tämä myös muistutukseksi niille, jotka haikailevat markka-aikoja takaisin. Suomen valtion onnistumiset rahapolitiikassa on lyhyt luku verrattuna epäonnistumisiin. Erityisesti Koivistoon liittyy eräs yleisinhimillinen piirre. Vallan ja sosiaalisen menestyksen seurauksen ihmisestä tulee mielestään kaikkitietävä viisas. Hän unohtaa, kuinka pieni ja tietämätön ihminen on, vaikka olisi kuinka tärkeä henkilö.

Nyt presidentin valta on enää kovin vähäistä ja hänen tulisi olla kansan henkinen johtaja. Saa nyt sitten nähdä, millaisen unilukkarin me Niinistöstä saamme.  Ainakin Suomen kansa olisi useamman moraalisaarnan tarpeessa.

Olin jo kaavaillut, että presidentin vaalit ja Miss Suomikisat voitaisiin jatkossa yhdistää, jotta saisimme edustavan presidentin ja naisnäkökulma tulisi samalla pysyvällä tavalla huomioitua. Tai sitten voisimme muodostaa Ruotsin kanssa doppelmonarkian. Kalle ja Victoria voisivat samalla vaivaa hoitaa kummankin kansakunnan edustamisen, varsinkin kun he ovat Suomessa suositumpia kuin kotimaassaan.

Mutta tällä kertaa vaaleista tuli kuitenkin vähäisestä painoarvosta huolimatta poliittisesti mielenkiintoinen Niinistön ylivoimaisuudesta huolimatta. Kansalaiset tuntuivat olleen vaaleista kiinnostuneita ja pääsivät myös sanomaan sanansa haluamastaan poliittisesta linjasta. Soini epäonnistui ja Väyrynen toi Keskustan takaisin poliittiselle kartalle. Ja Haaviston suosio osoitti, että Suomi on suvaitsevaisempi kansakunta kuin olin luullut.