Tänään jatkoimme matkaa. Ikävä jättää kiva pursiseura ja mukavat ihmiset, joihin juuri on tutustunut, mutta mukava jättää tämä haiseva mutalammikko. Olimme olleet siellä kolme päivää. Kommodorin oli luvannut meille kaksi päivää ilmaiseksi. Sen jälkeen taksa meidän kokoiselta veneeltä oli 27 euroa päivältä sisältäen vedet, sähköt, suihkut ym., joiden suhteen kuitenkin olemme omavaraisia. Mutta hyödynsimme laiturin vesipostia kannen pesussa. Vettä tulikin letkusta sellaisella paineella, että oli kuin painepesurilla olisi pessyt.

Aina jaksan ihmetellä näiden brasilialaisten venekerhojen työllistävää vaikutusta. Tämäkin on meidän näkökulmastamme sellainen tavallisten ihmisten pursiseura. Veneiden taso on melko lailla samanlaista kuin voisi olla Suomessa jonkun keskisuuren kaupungin venekerhossa. Veneitä on pari kolme sataa. Toimiston henkilökuntaa näin ainakin kahdeksan ja telakan työntekijöitä tuplaten sen määrän. Ja lisäksi tulee ravintolapuolen henkilökunta, siivoojat, portinvartijat jne. Siis vähintään kolmekymmentä ihmistä, mutta veikkaisin, että viisikymmentä työntekijää olisi parempi arvio.

Koska marinasta lähtemistä rajoittaa vuorovesitilanne, siirryimme 17 mailia etelään ankkurilahteen odottelemaan hyvää hetkeä lähteä seuraavalle 360 mailin legille, jonka varrella ei ole suojasatamia tai ankkuripaikkoja (lukuun ottamatta vain neljänkymmenen mailin päässä olevaa Imbituban rahtisatamaa). Odotamme sopivan sääikkunan aukeamista. Olisi ollut kiva jatkaa heti matkaa ja lasketella mukavassa myötätuulessa, mutta tiistaiksi ovat lupailleet 15-20 m/s vastatuulia, jotka hellittäisivät keskiviikon kuluessa, jonka jälkeen jatkuisivat heikompina, mutta suunnaltaan vaihtelevina.

Monet paikalliset ovat sanoneet meille, että jos sääolosuhteet muuttuvat yllättäen huonoiksi, niin sitten ei ole muuta vaihtoehtoa kuin palata lähtöruutuun. Paitsi että eteneminen voi olla mahdotonta, niin myös sisään meno määräsatamaamme on epäsuotuisissa olosuhteissa mahdotonta. Lisäksi saapuminen pitäisi ajoittaa vuorovesien kanssa oikein, koska virtaukset sisääntuloaukossa ja heti sen ulkopuolella voivat olla voimakkaita. Tällä alueella on tähän aikaan vuodesta varsin huonosti ennustettavat sääolosuhteet ja tuuli saattaa joskus kääntyä muutamassa minuutissa 180 astetta ja puhaltaa todella kovaa. Ja usein kaikkein kovimmat tuulet tulevat matalapaineen seurauksena juuri etelän puolelta, mikä on meille huono. Toisaalta myös liian kova idän tai pohjoisen puoleinen tuuli voi estää sisäänpääsyn satamaan. Pohjoisen puoleinen tuuli pakkaa kaikki suuren Lagoa dos Patos sisälahden ja jokisuiston (sellainen 260 km pitkä ja 60 km leveä pikku sisäjärvi) vesimassat juoksemaan etelästä sijaitsevasta sisääntulokapeikosta ulos. Luoteella ja kovalla tuulella meidän koneellamme ei silloin edes täysillä kierroksilla pääse puskemaan sisään.

Nyt tässä lillumme sitten ankkurissa, ja kuuntelemme, kun tuuli vinkuu korvissa. Ei täällä muita veneilijöitä juuri enää ole kuin kalastajia. Rio de Janeiron osavaltion jälkeen emme ole neljän sadan mailin matkalla nähneet sen enempää merellä kuin ankkurilahdissa ja satamissa kuin pari ulkomaalaista venettä, yhden britin ja yhden argentiinalaisen. Ja nyt tuntuu siltä, että enää ei näy juuri brasilialaisiakaan veneitä muuta kuin marinoissa ja sielläkin lähes kaikki on nostettu pukille, koska vielä on talvisesonki pari kuukautta.