Moonlight Shadow 2

Valentina
Sat 22 Jan 2011 18:24

Ankkuripaikkamme Caleta Moonlight Shadow`ssa on osoittautunut melko tyyneksi. Sääennusteiden mukaan kovien pohjoisen ja lännen puoleisten tuulten pitäisi puhaltaa nelisen päivää ja nyt tänään lauantaina iltapäivällä saavuttaa maksiminsa, grig file´en mukaan tämän paikan koordinaateilla pitäisi nyt puhallella 23 m/s. Tähän asti olemme havainneet vain vähäistä tuulta ja ajoittaisia pikku puuskia idän puolelta. Kauempana kuulee tuulen ujeltavan.

Ympärille täältä ei kauaksi näe. Tämän pikkupoukaman rannat nousevat rehevän kasvillisuuden peitossa, mikä sekin indikoi sitä, että tuulet eivät tätä paikka paljon riepottele. Sen verran tuulta kuitenkin on, että kävin tänään pitkästä aikaa virittelemässä tuuligeneraattorimme. Saa sieltä ainakin jonkun ampeerin talteen, mikä on hyödyllistä nyt, kun taivas on enimmäkseen pilvessä ja satelee ja aurinkopaneeleidemme tuotto on heikkoa. Mutta vähäinen on myös virrankulutustarpeemme ja hyvin akkukapasiteetti on riittänyt. Aamupäivälle jännite oli 12,4 voltissa, mutta on nyt iltapäivällä palautunut jo 12,7 volttiin.

Yritimme käydä suorittamassa maastontiedustelua huonolla menestyksellä. Vaikka ranta ei tässä kohden nousekaan satoja metrejä, niin kymmenien metrien kiipeämin ylöspäin osoittautui erittäin vaikeaksi tiheässä kasvillisuudessa. Maa jalkojen alla on lisäksi upottavaa pehmeää sammalta. Aivan kuin olisi suolla, mutta samalla kapuaisi jyrkkää rinnettä. Ja jos vähän matkaa pääsi etenemään, niin sitten edessä oli pystysuora seinämä. Poukamaamme virtasi puro ja kaikkialla oli eksoottisia metsän kukkasia.