Saavuimme Paratíin suurin odotuksin marinan suhteen. Olimme aikeissa saapua Marina do Engenhoon, joka on ehkä kuuluisimman brasilialaispurjehtijan Amyr Klinkin perustama marina ja ainoa kohtuuhintainen. Tämä tutkimusmatkailija, valokuvaaja ja kirjailija on mm. soutanut Atlantin yli Namibiasta Brasilian Salvadoriin sadassa päivässä, viettänyt talven yli Paratí I aluksellaan Antarktisella ja seuraavalla Paratí II aluksella useita muita talvia. Luulenpa, että meidän suomalaisen huimapään Pertti Dunkerin seikkailut ovat kuin sunnuntaipurjehduksia tämän seikkailijan päähänpistojen rinnalla. Mitenkään väheksymättä Dunkerin saavutuksia, olen jonkin verran tutustuttuani tarinoihin maailman seikkailijapurjehtijoista tullut siihen tulokseen, että maailma on täynnä vielä suurempia kaistapäitä.

Tuoreiden oppaiden tiedot olivat kuitenkin jo kättelyssä vanhentuneita. Marina vaikutti kovin hiljaiselta ja siellä viittomakielellä selvitimme, että toimisto on vieressä marinassa. Sieltä meille tarjottiin poijupaikka hintaan 130 euroa yö. Siirryimme vähin äänin ankkuriin kaupungin lahdelle. Olisikohan naapuri ostanut kiusallisen kilpailijan pois. Nyt tämän lahden marinoissa tuntuu olevan kartellihinnoittelu. Joskus on Euroopassa tullut maksettua 40 euroa yöstä pitkin hampain, mutta liika on liikaa. Onneksi tällainen hinnoittelu on Brasiliassa poikkeus. Sen sijaan kaupungilta löysimme tähän astisen reisuumme halvimman pesulan. Varsin mielenkiintoinen paikka tämä Paratí ympäristöineen, sekä paikan luonto että historia. Tämän on jälleen yksi tälläinen mitä soveliain reppumatkailijan kohde.

Positiivisena asiana ankkuripaikassa on se, että täältä on kumiveneellä parempi yhteys kaupunkiin. Negatiivinen puoli on se, että minne jättää kumivene. Oppaat varoittelevat riskistä jättää kumivene vartioimattomaan paikkaan ja naapurikruisailijoiden kanssa keskustellaan siitä, minne olisi turvallista jättää se. Tämä on vilkas turistikohde, ja sen seurauksena myös turvattomampi. Henkirievustaan ei ehkä tarvitse huolehtia, mutta omaisuudestaan sitäkin enemmän. Lähdimme kuitenkin tutustumaan kaupunkiin. Kaupungin kaija oli täynnä pienijä ja isoja turisteille päiväristeilyjä järjestäviä aluksia. Yksi paikallinen turistevenekippari lupasi vähän katsella kumiveneemme perään.

Paikka on vilkas turistikohde. Kaupungissa on myös turisti-info. Aivan tyypillistä tälle maalle on, että sielläkään ei kukaan puhu englantia tai edes naapurimaiden kieltä espanjaa. On aivan poikkeuksellista löytää täältä mitään muuta kuin portugalin kieltä puhuvia ihmisiä. Ja ilman yhteistä kieltä he ovat aivan avuttomia kommunikoinnin kanssa. Ei tule mieleenkään, että he osaisivat esim. piirtää paperille, missä joku paikka on tai kirjoittaa sen nimen. Koko kommunikointi jää yksinomaan oman luovuuden varaan.  

Paratí on yksi vanhimmista Brasilian siirtokunnista. Tänne Portugalilaiset saapuivat 1500-luvulla ja elivät kai suurin piirtein ilman ristiriitoja Goianás-intiaanien kanssa, jotka kutsuivat lahtea nimellä Paratí, joka merkitsee pientä lahtea.

Logistisista syistä tästä kehkeytyi merkittävä kaupunki. Alkujaan alkuasukkaiden käyttämästä polusta muodostui ”Camino do Ouro” eli kultapolku. Vuorten läpi kulkeva polku oli nopein ja turvallisin reitti ja se päällystettiin isoin kivin, tämä tietysti orjatyövoimalla. Paratí muodostuikin yhdeksi merkittävimmistä orjien tuontisatamista ja kultapolkua siirtyivät orjat plantaaseille ja kaivoksille ja kallisarvoiset kivet ja kulta sekä eksoottiset tuotteet rahdattavaksi vanhaan maailmaan.

Yksi tämän vanhan kaupungin mielenkiintoisia yksityiskohtia on, että vanhan kaupungin kadut suunniteltiin siten, että silloin kun vuorovesi nousee korkeimmilleen, se tulee kaduille ja puhdistaa samalla ne jätteistä. Rakennukset on rakennettu pari porrasaskelmaa korkeammiksi siten, että vesi ei pääse sisään. Tämä on uutta maailmaa, mutta kun vertaa tämän maan historiallisia rakennuksia Suomen vanhaan rakennuskantaan, joihinkin vanhoihin kirkkoihin, linnoituksiin ja harvoihin muihin satoja vuosia vanhoihin rakennuksiin, niin tuntuu kuvin nuorelta tuo Suomen historia.

”A Mata Atlántica” eli atlanttinen sademetsä peittää rantaviivaa ympäröiviä kukkuloita. Kuulemma sisämaassa suuri osa tästä ekologisesti rikkaasta sademetsästä on tuhottu plantaasien tieltä.  Todellakin voi yöllä tuulen tyyntyessä tuntea sademetsän kosteuden. Viime päivinä on kosteusprosentti veneen sisällä ollut 50, mutta aamulla veneen kansi on aamukosteudesta aivan märkä ja kosteusprosentti sisällä yli 70.

Ankkurivaloja veneet pitävät satunnaisesti, ankkuripalloa emme ole nähneet kertaakaan. Yöllä näin jo toisen kerran yhden veneen kannella punainen valkoinen vilkkuvalon, mutta erään paikallisen turistikuunarin mastossa oli ankkurivalona kirkas valkoinen vilkkuvalo. Laskin, että vilkkuja oli 80 minuutissa. Pilkkopimeässä olettaisin ilman muuta, että kyseessä on pohjoisreimari. Mihin tämä maailma oikein on menossa?