Tiistaina meillä oli suomalaisten matkapurjehtijoiden tapaaminen Cape Townin Royal Yacht Clubilla. Siellä olivat Kalle ja Helinä sekä Henrik ja Malla. Ensimainitut purjehtivat nopealla ja modernilla 43 jalkaisella Arcona 43 sloopilla vuosimallia 2009 ja ovat lähteneet matkaan kolme ja puoli vuotta sitten. Jälkimmäisillä on allaan 43 jalkainen  Nautorin ketsi vuosimallia 1979, jolla ovat kyntäneet maailman meriä 12 vuotta. Tämä oli toinen kerta, kun Helinä tapasi kaimansa – ei siis mikään kovin yleinen nimi.

Sitten täällä on veneellä kanssamme samassa Hout Bayn marinassa Olli, joka ei tällä kertaa ehtinyt mukaan, koska hänellä on vieraita Suomesta. Harvoin näin montaa suomalaista venekuntaa on maailmalla samassa paikkaa. Ja sen arvaa, kun purjehtijat pääsevät saman pöydän ääreen, niin juttua riittää.

Illalla lähdimme taksilla takaisin ja aloin jututtaa kuskiamme. Etelä-Afrikassa on monta eri heimoa: zulut, xhosat, pohjoiset ja eteläiset sothot, tsawanat,  tsongat, swasit, vendat, ndebelet, jokunen alkuperäisasukas eli bushmannit ja hottentotit  ja tietysti myös mustien (80%) lisäksi on eurooppalaisia, värillisiä, aasialaisia. Kuskimme ei kuitenkaan kuulunut mihinkään näistä. Hän oli kongolainen, koulutukseltaan hän sanoi olevansa ”industrial chemist”.  Hänen tärkein motivaationsa tuntui olevan perhe ja sen varmistaminen, että lapset saisivat hyvän koulutuksen.

Edellisen kerran, kun menimme taksilla, kuskina oli zimbabwelainen, joka paperialan ammattimiehenä tunsi hyvin Suomen. Lisäksi olemme tavanneet mosambikilaisia, namibialaisia etc. Tuntuu siltä, että täällä on aika paljon muualta tullut porukkaa, laillisia ja laittomia siirtolaisia. Hout Bayssä kalastusaluksilla työskentelee miehistönä namibialaisia. Tulevat kuulemma työnantajalle halvemmaksi kuin paikalliset. Paljon tänne on tullut myös eurooppalaisia, jotkut töihin ja jotkut viettämään eläkepäiviään ainakin osan vuotta tai muuten vain laiskottelemaan.

Näin tämä kansainvälistyminen etenee. Sen olemme havainneet muuallakin reissumme varrella. Suomi on nykypäivän kansainvaelluksessa vielä vähän syrjäseutua, vaikka sielläkin ero muutaman vuosikymmenen takaiseen aikaan on huikea.

Suurin muutos ei kuitenkaan ole ihmisten fyysinen muutto paikasta toiseen vaan kulttuurin muutos. Kysymyksessä ei ole pelkästään kansainvälisten tuotteiden maailmanvalloitus ja samanlaisen elämäntyylin leviäminen, vaan myös maailmankatsomuksen ja arvojen yhtenäistymisestä. Toisaalta on sääli, että ihmiselämän kirjo katoaa. Toisaalta se tekee maailmasta turvallisemman paikan. Keskinäisen riippuvuuden lisääntyminen ja samanlainen ajattelutapa vähentävät konflikteja.

Paljon puhutaan siitä, että nämä ovat vain pinnallisia muutoksia ja eri kulttuurien syvärakenteet, osin erilaisten uskonnollisten taustojen takia, ovat edelleen siellä pinnan alla. En tietenkään kiellä niiden olemassaoloa, mutta väittäisin, että ne eivät ole kehitystä ohjaavia tekijöitä, vaikka ne edelleen vaikuttavat. Niiden merkitys on nopeasti pienentynyt ja edelleen pienenee.

Me puhumme usein globalisaatiosta ja muutoksesta kohti kansainvälistyvää maailmaa. Jotkut toivovat tällaista muutosta, monet haluavat pitää kiinni menneestä. Mutta emme huomaa, että muutos on jo tapahtunut ja se on tapahtunut ihmisten korvien välissä. Jatkossa kulttuurit edelleen lähestyvät toisiaan ja seuraavassa vaiheessa on vuorossa massiivinen rodullinen sekoittuminen, joka on jo päässyt hyvään vauhtiin. Mutta kestää sukupolvia, ennen kuin voidaan puhua varsinaisesta kansojen ja rotujen sulautumisesta.

Periaatteessa suomalaisetkin ovat jo nyt ensisijaisesti maailmankansalaisia ja toissijaisesti suomalaisia. Geneettisesti olemme paljon enemmän ”yleiseurooppalaisia” kuin suomalaisugrilaisia. Ja kulttuurimme on paljon vähäisemmässä määrin omaperäistä suomalaista kulttuuria, kuin yleensä uskomme tai haluamme uskoa.

Tuo voimakkaita tunteita puolesta ja vastaan herättävän Euroopan Unioninkin on vain välivaihe tai tuleva osa laajempia kansainvälisiä hallinnollisia rakenteita. Suomalaisten ei niin kovin paljon kannattaisi olla huolissaan Suomen tulevaisuutta. Näkisin asian niin, että Suomella ei ole tulevaisuutta.  Siitä ei kuitenkaan kannata pahoittaa mieltään ja varmaan meidän sukupolvemme saa vielä ”nauttia” Suomen olemassaolosta. Maailmanhistorian opetus on, että mikään ei ole ikuista.