Saapuminen Chiloén saarelle merkitsi täydellistä ympäristönmuutosta. Täällä maatalous kukoistaa. Myös lohen kasvatus ja osterienviljely ovat tärkeitä elinkeinoja. Villiä kalaa pyydystetään ainoastaan paikallisesti ja enemmän harrastusmielessä. Mutta kai siellä joitain fisuja uiskentelee, kun noita merileijoina taas murisee lähistöllä. Ovat ottaneet simpukanviljelijöiden poijut loikoilualustakseen.

Eilen kävimme markkinafestivaalilla, jossa oli tarjolla paikallisia ruokia ja käsitöitä, etenkin villasta tehtyä ja puusta valmistettuja esineitä. Siellä oli myös rodeo, joka on Chilessä tärkeä urheilulaji ja erilainen kuin Yhdysvaltalainen vastineensa.

Olemme taas päässeet netin ääreen. Egyptissä kuohuu. Kyse ei ole ainoastaan demokratiavaatimuksista tai rättipäiden uskonnollisesta kiihkoilusta. Ohessa lainaus uutisista: ”Presidentti Hosni Mubarakin hallinnon kaatuminen on aiheuttanut kuohuntaa monilla työpaikoilla. Työntekijät vaativat pomojensa vaihtamista ja johtoportaan palkkojen alentamista pienituloisten hyväksi.” Kommunismi on ehkä kuopattu, mutta oikeudenmukaisuuden vaatimus elää ja raaka kapitalismi ei osaa vastata tähän kysymykseen.  

Nämä kysymykset tulevat jatkossa nousemaan yhä uudelleen ja tulevat olemaan entistä tärkeämpi osa poliittista keskustelua. Hillitön kapitalismi on paitsi epäoikeudenmukainen myös epäekologinen järjestelmä. Vaikka Marx oli väärässä siinä, mitä tulee uuteen järjestelmään, ja hänen ajattelunsa tieteellisesti epäpätevää, niin iso osa hänen kapitalismiin kohdistamastaan kritiikistä oli oikeaan osunutta. Paineet kapitalismista järjestelmää kohtaan kasvavat ja sille pitäisi löytää järkeviä rajoja, ennen kuin paineet purkautuvat hajottavalla ja kehitystä taaksepäin vievällä tavalla.

Ympäristöä ja ihmisiä riistävä kansainvälinen kapitalismi tulee syystäkin herättämään vastareaktion. Myös järjestelmän kriisiherkkyys taitaa vain kasvaa. Monikansalliset yritykset äänestävät jaloillaan ja tässä pelissä kansalaisten äänioikeudella on entistä vähemmän merkitystä. Myös ammattiyhdistysliikkeen pelivara, etenkin avoimella sektorilla, on olennaisesti kaventunut (luojan kiitos!).

Yksi kehitysvaihtoehto on valtioiden sulkeutuminen. Tästä on negatiivisia kokemuksia ja se soveltuu entistä huonommin nykyaikaan, jossa ollaan entistä enemmän riippuvaisia muusta maailmasta. Toinen parempi tulevaisuudenvisio olisi uusi kansainvälinen toimintamalli, jossa sovittaisiin pelisäännöistä ja otettaisiin myös oikeudenmukaisuus ja ympäristönäkökohdat huomioon. Jos näistä talousasioista aletaan päättää kaduilla, siitä ei hyvä seuraa.

Kansallinen talous ja kansallinen poliittinen hallintomalli ovat kulkeneet käsi kädessä. Tänä päivänä talous on entistä enemmän kansainvälistä taloutta, mutta kansainvälinen poliittinen hallinto odottaa vielä tulemistaan. Joku voi olla sitä mieltä, että laissez faire on paras vaihtoehto. Se onkin luultavasti parempi kuin huono hallinto. Mutta sulkisin tämän vaihtoehdon pois, koska se ei pitkässä juoksussa tule kestämään poliittisia paineita.