03:32.59N 25:54.64W

Valentina
Wed 7 Jul 2010 15:23

Tänään aamulla sitten sammutimme koneen. Näyttäisi siltä, että olemme tulleet doldrumsin eteläreunalle, joka olisi tällä hetkellä 4 astetta pohjoista. Tätä sijaintia olemme sääennusteiden perusteella yrittäneet arpoa. Matkaan lähtiessämme se näytti ennusteiden mukaan olevan tänä keskiviikkona 2-3 asteen välillä, sitten taas pari päivää sitten 5-6 asteen välillä Eihän tuo isolta virheeltä näytä, mutta 4 astetta on purjehtijalle paljon: 240 mailia eli kilometreissä sellainen 450 kilometriä.

Tuulen suunta on tyypillisesti heitellyt ennustetusta muutama kymmenen astetta (pahimmillaan 180 astetta). Tämä on aika olennainen tieto purjehtijalle, että osaisi laatia oikean etenemisstrategian. Ja tuulen voimakkuus on joskus puolet ennustetusta, joskus taas kaksinkertainen. Eli jos ennustetaan 6 m/s, niin on se 3-12 m/s aika iso haarukka.

Nämä meidän ennusteemme ovat tietokoneiden automaattisesti laatimia ennusteita. Olisiko se niin, että tämä alue on vähän vaikean puoleinen mallintaa koneilla ennustettaviksi? Tuntuisi siltä, että kokonaiskuva on oikea, mutta tarkkuus ei vain usein ole riittävä. Aika pitkälti joutuu etenemään tilanteen mukaan ja olla liikaa laskematta ennusteiden varaan.

Nyt eteneminen on kevyissä sivuvastaisissa varsin verkkaista, kolmea solmua. Ja lisäksi tuulet vievät vähän liiaksi länteen. Jos ennusteisiin on luottamista, niin tätä rataa jatketaan seuraavat kolme vuorokautta. Polttoainevarat ovat siinä mallissa, että enää ei viitsisi paljoa tuhlata.

Jos ei muuta mielenkiintoisempaan ilmene, niin seuraavassa luvussa kerron nesteiden kiertokulusta veneessämme.

Juuri tätä blogia kirjoiteltaessa tuli pikku saderintama. Nämä sadekuurorintamat ovat hyvin yllättäviä. Tämänkin pienen rintaman oletin kestävän vain hetken, mutta niin se vain liimautui päällemme lähes kolmeksi tunniksi. Ensin apparantti nousi nopeasti viidestä kahteentoista metriin sekunnissa. En viitsinyt edes ottaa ykkösreiviä, koska ajattelin, että se on hetkessä ohi. Mutta kuinka ollakaan, tunnin päästä myräkkä vasta yltyi 15-20 m/s ja kiskoin  kakkosreivin sisään. Oikeampi viritys olisi tosin ollut kolmosreivi ja kutteripurje. Mutta hyvä näinkin, kiva mennä välillä yli seitsemää solmua. Suunta oli tällä kertaa liiaksi itään, mutta äsken oli menty liiaksi länteen. Kunhan keskimäärin mennään suurin piirtein oikeaan suuntaan.

Purjehduksen saloihin vihkiytymättömille kerrottakoon, että apparantti on suhteellinen tuuli (apparent wind), mikä on tosi tuuli + vauhtituuli, eli veneen liikkeen aiheuttama tuuli (aivan niin kuin polkupyörällä mäkeä alaspäin viiletettäessä tuuli yltyy). Vastatuuleen mentäessä apparantti on enemmän ja myötätuuleen mentäessä vähemmän kuin tosituuli. Esim. kuuden solmun vauhdilla 18 m/s apparanttia vastatuuleen merkitsee noin 15 m/s tosituulta ja myötäiseen taas noin 21 m/s.

Nyt sitten taas sinnitellään heikoissa tuulissa ja trimmimestari Helinä yrittää saada purjeet vetemään.