Eilen lähdimme Itaparican saarelta kohti etelää. Imrayn uunituore Brazil Cruising Guide antoi selkeät ohjeet, miten salmesta tullaan avomerelle välttäen hiekkasärkät ja riutat. Tallensin oppaan waypointit erityisen huolella plotteriin, koska väylä kulki halki alueen, joka oli ”zona nao hidrografada” eli alue, jolle merikortti ei anna tietoja.

Ensimmäinen pieni ihmetyksen aihe oli, että reitti kulki suoraan näkyvissä olevan hiekkasärkän yli. Olimme tässä vaiheessa matalavesi  +1h. Tämä merkitsi sitä, että korkeaveden aikaankin siellä on vettä alle 2 metriä  Hiekkasärkät tunnetusti elävät omaa elämäänsä ja siirtyvät paikasta toiseen ja niiden kanssa selviää, kun tarkkailee kaikua ja on nousevan veden aikaan liikenteessä. Jos karahtaa särkälle, niin odottaa vain, että nousuvesi korjaa tilanteen. Joten en hämmentynyt siitä.

Riutta sen sijaan on aivan eri juttu. Oppaan mukaan seuraamalla reittiä, vettä pitäisi olla 6-8 metriä, joten helppo juttu meidän veneellemme hyvässä kelissä, kun syväystä on 1,8m. Oppaan mukaan ”a rising hal tide” on on paras hetki ja olimme juuri lähestymässä sitä. Kun olimme riutan kohdalla tilanne näytti huonolta. Etenimme varovaisesti. Sekava aallokko matalassa vedessäi sai myös kaiun näyttämään sekavia lukemia ja esti silmämääräisen pohjan havainnoinin. Ajattelimme yrittää kuitenkin tarkasti oppaan reittiä pitkin, mutta niin vain karahdimme riutalle. Onneksi selvisimme ilman vaurioita, mutta pitää vielä sukeltaa jossain välissä katsomaan pohjaa, minkäläiset naarmut saimme köliimme.

Sekä tuuli, aallot että vuorovesi painoivat meitä poispäin riutasta. Voin vain kuvitella, mitä jälkeä olisi voinut syntyä, jos olisimme hyväuskoisina tulleet toisesta suunnasta oppaan neuvoja noudattaen. Pitää varoittaa Imraytä. Aivan varmasti joku vielä romuttaa veneensä tässä.

Sen jälkeen jäimme odottelemaan veden nousua ja pari tuntia etsimme sopivaa aukkoa riutasta ja lopulta pääsimme sen ohi. Jälkikäteen ajatellen tämä oli kuitenkin varsin typerää. Olisi pitänyt ottaa vuorokausi lisää aikaa ja kiertää saari uudelleen ja tulla turvallisia vesiä pitkin.

Rannikkonavigointi on riskialttiimpaa kuin avomeripurjehdus, koska rannikolla on enemmän vaaratekijöitä, kuten kareja ja matalikkoja, vaikeita vuorovesiolosuhteita, enemmän toisia aluksia ym. Avomeripurjehduksen tekee vaarallisemmaksi vain se, että siellä on omillaan ja mahdollisuudet ulkopuolisen avun saantiin, ainakaan ajoissa, ovat vähäiset. Mutta ei se tietenkään keskellä ei mitään ole kiva joutua myrskyn silmään, mutta rannikolla se voi olla vielä paljon vaarallisempaa. Eivät ne purjealuksetkaan ennen muinoin aavalla ulapalla haaksirikkoutuneet vaan rannikolla.

Tämä oli toistaiseksi vaarallisin tilanne matkallamme ja yritämme ottaa opiksemme. Illalla auringon laskiessa tulimme Morro de São Paoloon ja ankkurointipuuhamme oli varsinaista hässäkkää. Pienessä tilassa oli kolme purjevenettä ja pieniä kalastusaluksia sikin sokin ankkurissa odottamassa merelle lähtöä. ”Swinging roomia” oli varsin rajoitetusta ja vuorovesivirtaustenkin takia oli syytä käyttää kahta ankkuria. Johonkin väliin oli pakkoa ankkuroida, mutta kun pääankkurin oli tiputtanut, niin sitten piti arpoa, viekö vuorovesi meidät sopivaan kohtaan, ennen kuin päästiin pudottamaan peräankkuria.

Lopulta sitten päästiin tyydyttävään lopputulokseen: ankkuriköydet ja vene eivät jääneet ihan virran suuntaisesti, mutta kun ankkurit pitivät niin hyvin,  sai kelvata aamuun asti. Mutta ei se paikallisiltakaan aina suju niin mallikkaasti. Yöllä heräsin juuri sopivasti tarkastamaan tilannetta, kun meidän jälkeemme tullut kalastaja-alus oli tulossa kylkeemme iso puomi suoraan sivusta törröttäen.

Kalastaja lupasi siirtää venettä ja meni käynnistämään moottoria, ja käynnistyihän se 5-10 minuutin hehkutuksen ja starttaamisen jälkeen. Näiden poikien veneet eivät ole niin krouvia tekoa, että ne olisivat muutamasta kolhusta moksiskaan. Liekö siksi ovat vähän huolettomampia.

Aamun valjetessa saatoimme todeta tulleemme varsin kauniiseen lahdelmaan, jota reunustaa upea hiekkaranta. Ennen vaatimaton vähän matkan päässä oleva Morro de São Paolon kylä on nykyisin vilkas lomanviettopaikka. Sinne liikennöivät vesibussit kulkevat hiukkaakaan vauhtia vähentämättä ankkuroitujen alusten ohi joskus aivan muutaman metrin päästä. Ja jotkut paikalliset moottoriveneilijät tuntuvat suorastaan huvittelevan pujottelemalla ankkuroitujen alusten lomitse. Mutta ei se meitä niin kauna häiritse, kun eivät ole meidän ankkuriköydessämme kiinni.

Tunnelma täällä on upea ja tuntuu, että Bahia vain paranee koko ajan. Perun puheeni myös sateisesta heinäkuusta. Aurinko on porottanut siihen malliin pari päivää, että itse asiassa pikku sadekuuro ei olisi pahitteeksi.