Olemme lilluneet ankkurissa Raevavaen saarella nyt pari päivää. Jotkut pitävät tätä kaunista saarta kaikkein kauneimpana koko Tyynellä valtamerelle. En osaa sanoa. Luulisin, että niitä kauneimpia saaria on yhtä paljon kuin kuuluisia kauneimman auringonlaskun paikkoja. Laguunin sisällä ei ole paljon aallokkoa, mutta tuuli puhaltelee välillä navakasti.

Saarella on tuhatkunta asukasta ja kolme uneliasta kylää. Asukkailla on puutarhamaisessa ympäristössä kauniita omakotitaloja. Saarta kiertää betonilla päällystetty maantie, jota saarelaiset ajavat yleensä varsin hienoilla autoillaan, jotka ovat yleensä maastureita tai pick-upeja. Ymmärrän hyvin, jos rahaa jää hienoihin autoihin. Rakentaminen ei liene kovin paljon maksa ja täällä ei ole mitään paikkaa missä tuhlata rahoja. Ja aikaa voi kuluttaa ajelemalla edestakaisin, koska ihmisillä noin pääsääntöisesti ei näytä olevan paljoakaan tekemistä. Kiire täällä on luultavasti tuntematon sana.

Emme ole vielä tavanneet yhtään englanninkielistä asukasta. He näyttävät puhuvan ranskan lisäksi omaa alkuasukkaiden kieltään. Ranska on hyvin hoitanut tämän alusmaansa asiat ja varmaankin kustantaa koulut, terveyskeskuksen sekä viranomaiset. On täällä joku rajavartiolaitosta vastaavakin gendarmerie. Olemme kolmesti yrittäneet käydä siellä kirjoittautumassa sisään, mutta koskaan ei ole kukaan paikalla. Heitä tämä asia ei ilmeisesti paljon kiinnosta, vaikka varmasti ovat havainneet veneemme ankkurissa.

Saarella on kaksi pikku kauppaa, josta ei ole juuri mitään ostettavaa. Tuhlasimme viimeiset rahamme vaatimattomiin ostoksiin. Euroja ei käy täällä vaihtaminen Polynesian frangeiksi, ei edes postissa, niin kuin Rikiteassa. Saarelaiset lahjoittivat meille kuitenkin hedelmiä: banaaneja, mangoja ja pomeloita. Kruisailu on ollut viime aikoina aika halpaa. Toukokuussa taidamme selvitä sadan euron budjetilla, mutta kohta Chilessä bunkratut elintarvikkeet alkavat olla loppu.

Joitain veneilijöitä tännekin eksyy, vaikka Raevavae on vähän etelämpänä pääkruisingreiteistä, jotka kulkevat pasaatituulivyöhykettä idästä länteen. On olemassa kuitenkin yksi reitti, jonka varteen saari hyvin sattuu. Jos haluaa Australiasta tai Uudesta Seelannista Pohjois-Amerikkaan, niin sieltä lähdetään matalapainevyöhykkeessä länteen ja yleensä näillä main Tahitin pituuspiirin kohdalle käännytään pohjoiseen ja ylitetään pasaatituulivyöhyke kohtisuoraan etelästä pohjoiseen.

Tapasimmekin täällä ensimmäisenä päivänä nuoren irlantilais-australialaisen pariskunnan, joka oli purjehtimassa Australiasta ostamaansa venettä Irlantiin. Vene on 25 vuotta sitten ostettu Englannista ja purjehdittu Australiaan. Heillä on suurinpiirtein meidän kokoinen 36 jalkainen vene, mutta terästä ja pitkäkölinen, painaa 17 tonnia kun meidän painaa täydessä lastissa 7. Ian ja Laani ovat sympaattinen pariskunta ja he olivat meillä syömässä illallista. Oli kuulemma ollut kylmää kyytiä Uudesta Seelannista tänne.

Sitten ankkurilahdessa oli myös nuori ranskalaispariskunta. He olivat tulleen samoja reittejä kuin mekin joku viikko aikaisemmin. Patagoniassa he olivat pistäneet lapsen alulle, jättäneet veneensä muutamaksi kuukaudeksi Puerto Monttiin ja käyneet sitten tekaisemassa talvella Ranskassa tenavan. Nyt he ovat liikenteessä puolivuotiaan vauvansa kanssa.

Kolmantena veneenä lahdessa on ranskalainen yksinpurjehtija, joka on ollut täällä jo kuukauden. Hän on käsittääkseni saanut jotain tilapäistöitä.

Saaren toisella puolen on myös pari venettä. Nuori hollantilainen yksinpurjehtija ja ranskalais-yhdysvaltalainen pariskunta. Heidät tapasimme kävelyreissulla. Tänään lahdelle saapui katti, jossa tuntuu olevan kovasti porukkaa, ja jonka miehistöön emme ole tutustuneet.

Eli paljon on täällä maailmalla purjehtijoita. Kauhulla odotamme, minkälaiseen tungokseen Tahitilla joudumme. Se on sentään keskeisin Tyynenmeren kruisingreittien leikkauspiste.

Toisaalta paljon on niitäkin, jotka eivät pidemmälle lähde. Rikiteassa viimeisenä iltana veneellämme oli keski-ikäinen saksalaispariskunta Karsten ja Mercedes. He kuuluvat isoon Hampurilaiseen pursiseuraan ja he sanoivat, että ei sieltä kukaan koskaan ole ennen heitä kauempana käynyt, jotkut ehkä Englannissa.