Huomasimme, että emme olekaan saapuneet Pääsiäissaarelle. Saaren nimi onkin Rapa Nui. Saari liitettiin osaksi Chileä 9.9.1888. Pääosa asukkaista on edelleen etnisesti polynesialaisia. Kaikki asuvat Hanga Roassa, joka on 4.000-5.000 asukkaan pikku kaupunki.

Yhteysalus käy vain parikertaa vuodessa. Täällä ei ole mitään laituria, minne kiinnittyä, mutta Hanga Pikon pienen pienessä kalastajasatamassa on pari proomua, johon laivasta voidaan nostaa kraanilla tavara. Pienellä purjeveneellä sinne saattaa satamakapteenin luvalla ja pilotin opastuksella päästä sisään, ehkä meidän kokoisella veneellämme juuri ja juuri.  Mutta jos tuuli kääntyy lännen puolelle ja aallot alkavat lyödä satama-altaaseen sisään, se voi olla vaarallinen vaihtoehto, ellei ajoissa ehdi sieltä ulos.

Yhteys mantereelle tapahtuu lentokoneella. Saari elää turismista, vaikka tämä ei ole mikään massaturismi kohde. Isoja hotelleja ei ole ja majoittuminen on pienimuotoista. Lentokenttä on hyvä ja sille voi laskeutua vähän isompikin kone. Laajennus tehtiin Nasan rahoilla, koska lentokenttä toimii avaruussukkulan hätälaskeutumiskenttänä.

Arkeologisesti mielenkiintoisiin kohteisiin tutustumisen lisäksi saarella voi harrastaa surfausta, sukellusta ja patikointia. Pääsesonki on marraskuusta maaliskuulle. Nyt on alkamassa sadekausi. Mutta kuivakausikaan ei kovin sateeton ole päätellen siitä, että saari on varsin vehreä kuivan kauden lopullakin.

Turisteista on se hyöty, että ravintolatarjontaa on kiitettävästi. Ravintolahinnat kuten muutkin hinnat ovat korkeammat kuin mantereella, koska iso osa tavaroista saapuu lentorahtina. Suomalaisesta näkövinkkelistä ne kuitenkin edelleen ovat huokeat.

Ei täällä niitä turisteja tarvittaisi. Banaanit voi poimia suoraan puusta ja merestä saa kalaa. Kanat juoksentelevat vapaana pihapiirissä. Tämä paratiisisaari voisi olla täysin omavarainen, niin kuin on joskus ollutkin.