Tällä hetkellä tuo blogin kirjoittaminen ei oikein motivoi, kuin mitään ei tapahdu. Joten älkää lukijat ihmetelkö, jos ei juttua pukkaa ihan joka päivä. Valas sentään käväisi poikasensa kanssa taas morjestamassa meitä. Helinä otti oheisen valokuvan. Hollantilaispariskunnalta saatiin lainaksi special antenni läppäriin. Nyt veneeltä pääsee hyvin marinan verkkoon. Ja moottorikin näyttää edelleen toimivan tilapäisvirityksellä. Jospa vaan saataisiin joskus se tarvittava varaosa. Eli jotain positiivisia uutisia sentään. Mennäänpä sitten muihin aiheisiin.

Olen pohtinut tätä ”kyllä minä tiedän miten asiat ovat” suomalaiskansallista piirrettä. Saattaa sitä olla muissakin kansakunnissa, mutta kun en ole niiden sielunelämään niin perehtynyt, niin en mene sanomaan mitään.

Tuntuu siltä, että yhdellä sun toisella näyttää olevan täsmällinen varmuus siitä, miten asiat ovat. Poliitikot ovat tietysti oma lukunsa. Eipä tule mieleen sellaista poliitikkoa, joka olisi myöntänyt olleensa väärässä jossakin asiassa. Minussa ainakin sellainen rehellisyys herättäisi positiivisen vastareaktion.

Mutta näitä totuuden puhujia riittää muutenkin. Kuka tietää, miten yhteiskunnan asiat olisi järjestettävä. Kuka taas tietää, miten talouspolitiikka olisi hoidettava. Joillakin on se ehdoton varmuus uskonasioista jne.

Nyt en tarkoita sitä, että ei saisi olla mielipiteitä tai hypoteeseja. Päinvastoin, niitä pitää olla ja ajatuksen pitää saada lentää vapaasti. Mutta siinä vaiheessa itsekritiikki pettää pahemman kerran, kun rupeaa pitämään jokaista keksimäänsä ajatuksen poikasta kiveen hakattuna totuutena.

Ehkä ainoa tieteenlaji, joka jollakin tavalla pääsi (tai siis luuli pääsevänsä) perille eksakteista tosiasioista, oli fysiikka. Nyt puhun Newtonilaisesta fysiikasta. Kunnes 1900-luvun fysiikka ja nimenomaan atomifysiikka muutti tämänkin. Nämä kultaiset vuosisadat 1800- ja 1900-luku luonnontieteen historiassa on yksi ihmiskunnan suurimpia saavutuksia, ja sitä olivat luomassa niin monet hämmästyttävän valovoimaiset ajattelijat.

Vielä 1900 kiisteltiin, ovatko atomit todellisia vai eivät ja atomiteoreetikot näyttivät jopa olevan alakynnessä. Mutta atomiteorian läpimurto myös pudotti pohjan paljolta. Se mikä oli varmaa ja eksaktia alkoikin hajota käsiin. Täsmälliset totuudet olivatkin yhtäkkiä tilastollisia totuuksia. Tutkivat ilmiöt eivät enää mahtuneetkaan aistimaailmamme rajoihin … eivätkä ilmeisesti noudattaneen enää ihmisen ajattelun logiikkaa. Filosofit tietysti ovat olleet perillä jo tuhansia vuosia tiedon kompleksisesta luonteesta. Yksinkertainen maailmankuva on yksinkertaisia ihmisiä varten.

Tiedon relativistisuus alkoi avautua fyysikoille ja se, että lopullisia vastauksia ei olekaan. Niels Bohrilla oli kuulemma tapana sanoa opiskelijoille luentonsa aluksi. ”teidän tulee pitää jokaista lausettani kysymyksenä eikä väitteenä”. Etenkin Göttingenin yliopisto oli kehityksen kärjessä modernissa fysiikassa. Jonkinlainen paradoksi on, että samanaikaisesti pääsi vallalle naapurissa ehdottomiin totuuksiin uskovat natsit ja muuallakin Euroopassa fasismi ja bolshevismi.

Kansanjoukkojen vankka usko yksinkertaisiin totuuksiin on ensimmäinen askel kohti pakkovaltaa ja tie demokraattisen järjestelmän rapautumiseen. Onneksi suomalaiskansallisiin erityispiirteisiin kuuluu vielä olla vastarannan kiiski joka asiassa. Tärkeintä ei ole tietää, vaan tietää paremmin kuin muut. Näin ei pääse syntymään vakavasti otettavaa yhtenäistä liikettä … vaikka kovasti nuo persut sitä yrittävät.

Koulutus on avain sivistykseen. Ja sivistys on avain demokraattiseen yhteiskuntaan. Eikä Suomen yhteiskunnan ja talouden tulevaisuus lepää ensisijaisesti yrittäjyyden varassa, vaan koulutetun ja sivistyneen väestön varassa. Mutta varmaan niissä kouluissa ja opinahjoissa pitäisi oppia enemmän kyseenalaistamaan asioita kuin pänttäämään päähän tietoa.