40:14.17S 73:58.56W

Valentina
Sat 12 Mar 2011 20:40

Kiitoksia kaikille blogimme lukijoille monista tsunamivaroituksista, joita saimme. Tällaiset ovat aina tervetulleita, vaikka nyt onneksi aalto ei iskenytkään tänne.

Vauhdikkaan alun jälkeen olemme lillutelleet enimmäkseen 2-3 solmua kevyissä myötäisissä tuulissa ja valtamerelle tyypillisessä isossa mainingissa. Aluksi olimme ajatelleet mennä loppumatkan koneella. Mutta silloin olisimme olleet tulossa sisään jokisuistoon silloin, kun mahdollinen tsunami olisi iskenyt. Joten päätimme lykätä saapumista yhdellä vuorokaudella.

Toinen syy on, että tarkkailemme koneemme sielunelämää. Kone ottaa pari sataa kierrosta liian vähän ja peruskruisingvauhti on solmun verran liian alhainen.  Joten yritämme ajaa säästeliäästi koneella, ennen kuin pääsemme tutkimaan sitä. Muuten moottori tuntuu pelaavan kuin enkeli.

Oireet viittaisivat siihen, että potkurissa on jotain vialla. Mutta olemme juuri tarkastaneet ja huoltaneet propellin, varmaan tarkemmin kuin koskaan ennen. Olin jopa hankkinut momenttiavaimeen ja väänsimme kiinnitysruuvit Volvon ohjearvojen mukaan.  Nyt pitäisi päästä sopivaan paikkaan tekemään vielä tarkistus.

Toinen mahdollisuus olisi, että vene on ylilastattu. Silloin försti olisi ylittänyt bunkrauksessa kaikki aiemmat saavutuksensa. Täällä tosin elintarvikkeet ovat puolta halvempi kuin Suomessa, joten kaikkea voi ostaa kaksi kertaa enemmän.

Kolmas mahdollisuus on kaasuvivun tappi. Siellä on pieni öljyvuoto, jota olemme yrittäneet saada tiiviiksi. Olisiko kokoonpanossamme sattunut jokin virhe? En tosin ymmärrä minkälainen ja kone käy normaalista. Mutta tämän sinällään vaarattoman vaikka kiusallisen öljyvuodon korjaaminen vaatisi koko kaasuosan vaihtoa – tätä mieltä ovat ammattilaiset, ja sitähän osaa ei täältä löydy. Moottorin perushuollon ja säädöt teimme jo Chiléossa, jonka jälkeen kaikki on pelannut normaalisti.

Olemme jättäneet nyt Patagonian taakse. Aurinko paistaa entistä korkeammalta ja sen huomaa lämpötiloissa. Merivesikin on jo yli 13 asteista.