53:36.55S 70:55.75W

Valentina
Sun 16 Jan 2011 19:39

Runsaan sadantuhannen asukkaan Punta Arenas on eteläisen Patagonian ainoa isompi kaupunki (ainoa suurempi noin 1000 km säteellä ja maailman eteläisin tämän kokoluokan kaupunki, muutaman tuhannen asukkaan Ushuaia on vielä etelämpänä). Kaupungin kukoistusaikaa oli se hetki, kun höyryvoima oli keksitty, mutta valtamerialukset kulkivat vielä purjeilla. Panaman kanavaa ei vielä ollut kaivettu ja Amerikan itä- ja länsirannikon laivaliikenne joutui kiertämään mantereen. Magallanesin salmi tarjosi sopivan, mutta purjealuksille vaikeakulkuisen oikotien. Höyryvoimalla toimivilla hinaajilla voitiin suuresti helpottaa läpimenoa salmesta. Ja matka Kap Hornin ympäri idästä länteen vasten vallitsevia tuulia on purjelaivoille erittäin vaikeaa.

Kaupunki on sangen viihtyisä ja omaperäinen. Meidän siellä oloaikaan vallitsi kuitenkin jonkinlainen kaaos. Kaupunki lämpiää kaasulla ja hallitus oli päättänyt nostaa kaasun hintaa. Ihmiset olivat raivoissaan ja mielenosoituksia oli ympäri kaupunkia. Sataman portti oli suljettu ja rahtilaivaliikenne pysäytetty. Myös kaupunkiin johtavat tiet oli suljettu suluilla. Samoin lentokentälle johtava tie ja kaupungista oli tullut loukku siellä oleville turisteille – pois lukien veneilijät, meidän lisäksemme tosin muita huviveneilijöitä ei näkynyt.

Tällä kaikella oli vaikutusta myös meihin. Tiesulkujen takia polttoainehuolto tyrehtyi. Keskustan huoltoasemat myivät ei-oota. Perjantaina bensiinin myynti oli kaupungissa kokonaan loppu. Värväsin yhden satamanportin barrikadeilla olleista demonstroijista itselleni kuskiksi. Hän oli rahtilaivan konemiehiä ja hänen pikkuautossaan oli vielä vähän bensaa jäljellä. Teimme hänen kanssaan kaksi keikkaa vähän kauempana sijaitsevalle asemalle, jossa oli vielä dieseliä myynnissä. Haimme kuudella kanisterilla kaksi kertaa 120 litraa dieseliä, joilla saimme täydennettyä polttoainevarantomme. Lauantaina huoltoasemat olivatkin jo suljettu.

Ongelmat eivät vielä loppuneet tähän. Lauantaina piti suorittaa muonapuolen täydennys. Mutta supermarketit olivat tilanteen johdosta laittaneet myös ovensa kiinni. Onneksi kaupungilla oli pieniä erikoismyymälöitä, jotka olivat auki, ja kiertelemällä niitä saimme hankittua tarvittavat muonat. Emmekä olleet yksin. Paikalliset olivat samoilla asioilla ja pikkuliikkeiden kauppa kävi. Leipäjonossakin jouduimme odottamaan, milloin tulee meidän vuoromme ja leipomon uunista seuraava satsi leipää. Onneksi olimme Puerto Madrynissa suorittaneet perusteellisen bunkrauksen ja nyt tarvitsi täydentää vain tuoreruoka varastoja.

Emme nähneet enää mitään syytä pitkittää oloamme tässä sekasortoisessa kaupungissa, jossa ravintolat ja kahvilatkin jo sulkivat oviaan. Haimme Armadalta Zarpen. Täällä pitää saada ensin lupa purjehtia, määritellä aiottu reitti, ja tämän jälkeen hakea lupa lähteä aiotulle legille (Zarpe). Armadalle pitää myös kahdesti päivässä ilmoittaa sijainti joko SSB-radiolla tai satelliittipuhelimella soittamalla tai nykyisin myös sähköpostilla.

Sunnuntaiaamuna siirryimme 30 mailia seuraavaan etappiin, kalastajien suosimaan Bahía Mansan lahteen.