Hobart 2

Valentina
Sat 18 Feb 2012 06:17

Melkein viikko on kulunut hetkessä. Olemme kierrelleet kaupunkia ja käyneet tutustumassa kuuluisaan Mona taidemuseoon, jonka omistaa yksityinen taiteen harrastaja nimeltä David Walsh, joka on kerännyt rahansa uhkapelillä eikä ilmeisesti keksinyt niille parempaakaan käyttöä kuin sijoittaa 100 miljoonaa dollaria taideteoksiin.

 

Ensituntumalta Australia näyttää yhtä hyvinvoivalta kuin Uusi Seelantikin. Joissain maailman kolkissa köyhyys tulee vastaan joka kadunkulmassa. Toiset taas näyttävät pursuavan hyvinvointia. Australia ja Uusi Seelanti ovat dynaamisia talouksia, jotka sattuvat sijaitsemaan suotuisassa ilmastossa ja jotka ovat ilmeisen hyvin onnistuneet siirtolaispolitiikassaan. Kummatkin ottavat oman osansa pakolaisista, mutta muuten siirtolaispolitiikka on harkittua ja hyvin onnistunutta. Ilmapiiri on avoin ja suvaitsevainen, kovin erilainen kuin esimerkiksi heidän entisessä emämaassaan Britanniassa, joka on pahasti paikalleen jämähtänyt luokkayhteiskunta, jossa ylemmät sosiaaliluokat tekevät mielellään pesäeron duunareihin ja nämä puolestaan eivät suvaitse maahanmuuttajia.

 

Näin se näköjään menee, että joissain maissa siirtolaisuus tuo mukanaan vaurautta ja toisissa taas ongelmia. Myös Yhdysvaltojen historia on tarina onnistuneesta siirtolaisuudesta. Tosin siellä, samoin kuin täälläkin, siirtolaisuudesta seurasi alkuperäisten asukkaiden ja heidän kulttuuriensa turmio. Ja Yhdysvaltojen suuri virhe oli orjien tuominen Afrikasta, vaikka se hetkellisesti toikin vaurautta etelävaltioiden plantaasien omistajille. Sen virheen seurauksia maksetaan vielä tänäkin päivänä.

 

Ohessa joitain kuvia Hobartista. Ensimmäisessä kuvassa ovat aussinaapurimme Melbournesta.Toisessa kuvassa on eilen satamaan tullut Maltalle rekisteröity iso pursi, joka oli repinyt pahasti keulapurjeensa kovassa tuulessa. Ja sitten on kuvia turistikierrokseltamme.

JPEG image

JPEG image

JPEG image

JPEG image

JPEG image

JPEG image

JPEG image