Rodrigues on saanut nimensä Portugalilaisen kapteenin Diego Rodriguezin mukaan, joka löysi saaren 1528. Tosin saari on ollut tunnettu nimellä Dina a Robi jo 11.vuosisadalta peräisin olevista arabipurjehtijoiden kartoista. Eurooppalaiset nyt yleensäkin kuvittelevat löytäneensä tunnetun maailman.

Ensimmäisen siirtokunnan saarelle perustivat ranskalaiset kotimaansa vainoa paenneet hugenotit 1600-luvun lopulla. Siirtokunnasta ei kuitenkaan tullut pysyvää ja vaan vasta 1700-luvulla ranskalaiset siirtolaiset asuttivat saaren pysyvästi.  Afrikasta ja Aasiasta on tietysti tuotu siirtotyöläisiä ja orjia hoitamaan tässä ilmanalassa hyvin menestyvää maataloutta ja kalastusta.

1800-luvun alussa saari siirtyi Britannian haltuun ja englanti on vieläkin saaren virallinen kieli, vaikka ei sitä täällä yleisesti puhuta. Käytetty kieli on kreoliranskaa. Asukkaita tällä pienellä 18km pitkällä ja 8 km leveällä saarella on lähes 40.000. Geneettisesti populaatio on varsinainen sekoitus, mutta afrogeenit näyttävät olevan hallitsevassa asemassa. Yli 90% asukkaista on kristittyjä. Loput ovat lähinnä muslimeja ja hinduja. Moskeija seinässä toivotetaan rauhaa ja suvaitsevaisuutta kaikkien kesken. Näin se siis toimii silloin, kun muslimit eivät itse ole niskan päällä.

Mauritius ja sen mukana Rodrigues sai itsenäisyyden 1967 ja vuodesta 2002 sillä on ollut jonkinlainen autonominen asema. Saari sijaitsee 650 km Mauritiuksesta pohjoiseen ja ennen yhteys ulkomaailmaan oli laivayhteyden varassa. Vuodesta 1972 on ollut myös lentoyhteys Mauritiukselle.

Nyt talvella lämpötila on täällä 18-27 astetta. Eli ilma on meille aivan ihanteellinen, ei liian kuuma eikä liian kylmä. Ihmiset ovat ystävällisiä ja tällä yksinäisellä saarella on perinteisesti otettu merenkulkijat hyvin vastaan.  Ankkuripaikkamme on Port Mathurinin kaupungin edustalla olevassa suojaisassa satama-altaassa, joka on matalikolle ruopattu runsas pari sataa metriä kanttiinsa oleva syvänne. Kumiveneellä pääse vaivatta maihin.

Meidän lisäksemme täällä on neljä purjevenettä. Yksi uusista tuttavistamme on kalifornialainen yksinpurjehtija, joka on asunut mm. neljä vuotta Suomessa ja työskennellyt Halkolaiturin hiekkajaaloilla silloin kun ne vasta aloittelivat liiketoimintaansa. Hänellä on pitkäkölinen meitä vähän raskaampi 35 jalkainen vanha slooppi. Tällaisista suuntavakaista veneistä yksinpurjehtijat yleensä tykkäävät. Sellaiset veneet pitävät hyvin huolta miehistöstään, kun se on nukkumassa. Purjehtiessaan Jeff yleensä valvoo yöt ja nukkuu päivät ajatuksena, että on vähän parempi mahdollisuus tulla havaituksi laivan komentosillalta päiväsaikaan.

Sitten on brittiläinen eläkkeellä oleva opettajapariskunta 36 jalkaisella Westerlyllä, nuori ranskalainen yksinpurjehtija 40 jalkaisella painavalla Collin Archerilla, ja belgilainen 38 jalkaisella Karibialle rekisteröidyllä Lagon katilla mukanaan italialainen hurmuripoika ja karibialainen kaunotar. Nämä kolme ovat niin ikään aika nuorta porukkaa.

Nämä muut veneet ovat tulleet Thaimaan ja Indonesian suunnalta, josta usein lähdetään ylittämään Intian valtamerta jo vähän aikaisemmassa vaiheessa vuotta. Suurin osa tulee sitten loppuvuodesta Pacificilta Torresin salmen kautta ajatuksena lähteä Tyyneltä mereltä vielä hyvän sään aikaan ja ehtiä suorittaa Intian valtameren ylitys ennen marraskuun loppupuolella alkavaa hirmumyrsky kautta.  Tälläkin saarella ovat syklonit usein riehuneet marraskuusta huhtikuulle kestävällä sadekaudella. Siihen kun laittaa kosteuden lisäksi yli 30 asteen lämpötilan päälle, niin ei saunaa varmaan kaipaa.