Viime yönä jatkoimme matkaa kauniissa kuutamosäässä. En muista koskaan purjehtineeni niin puuskittaisessa tuulessa. Välillä tuntui, että tuuli jatkuvasti vaihteli 6-16 m/s välillä. Luoteistuuli tuli kuitenkin mantereen puolelta, joten purjehdus rantaviivan tuntumassa oli vaivatonta, kunhan osasi vain päättää sopivasta purjevarustuksesta. Meillä se oli ykkösreivi, joka puuskissa vei meitä 8-10 solmua.

Kun joskus jotain ymmärtäisi näistä tuulista. Mistä tämäkin tuuli tuli? Matalapaineita ei ollut lähimain eivätkä ilmanpaine-erot selittäneet tuulta. Myös rannikko sattui tässä kohden olemaan laakea, joten korkeuserot voi myös sulkea pois. Säätieteilijöiden kunniaksi voi sanoa, että osasivatpa tällä kertaa ennustaa ainakin tuulen suunnan oikein.

Kalastajia paikoitellen tällä rannikolla piisaa ja niiden valotunnukset ovat aika sattumanvaraisia. Jos niillä on kalastukseen viittaavia valoja, niin ne ovat päällä riippumatta siitä, kalastavatko ne vai ovat muuten vaan kulussa. Tuntuu siltä, että etelään päin tultaessa liikenteessä on enemmän myös isoja kalastusaluksia. Helinän vahtivuorolla yksi samaan suuntaan muutaman kymmenen metrin päässä kulkeva alus muutti äkisti kurssia kohti meitä, mutta onneksi Helinä oli skarppina. Helinällä ei yleensäkään ole vaikeuksia pysyä hereillä silloin, kun niitä pörrää ympärillä.

Ensimmäistä kertaa matkallamme olimme joutua kalastajien pyydykseen. Näin jo kaukaa, että olemme tulossa kohti kalastusalusta, mutta mitkään laajemmat väistöliikkeet eivät tuntuneet matkamme etenemistä ajatellen tarkoituksenmukaisilta. Niinpä ajattelin, että ajetaan ensin kohti ja katsotaan vähän lähempää, miltä puolelta sitten väistetään.

Alus antoi joitain valomerkkejä arvatenkin meille. VHF:n kanssa kommunikointi ei oikein tule yhteisen kielen puuttumisen takia kyseeseen. Näin, että kaukana aluksen vasemmalla puolen oli vilkkuva LED-valo (näkyvät täällä merkkaavan pyydystensä pään sijaintia täällä usein sellaisella). Niinpä päätin väistää oikealta, mutta koska sieltä annettiin valomerkkejä, päätin kaiken varalta väistää kaukaa. Mutta niin vain ajoimme päin pintaverkkoa, jota kohot kannattelivat pinnassa. Oletukseni siitä, että verkon toinen pää oli vilkkuvan ledin ja toinen pää aluksen kohdalla oli siis väärä. Verkolla oli varmaan pituutta joka tapauksessa yli puoli kilometriä.

Onneksi liikuimme purjeilla. Kölimme muoto on sellainen, että siihen pyydys ei tartu. Heti sen perässä on perävetolaite ja taittuvalapainen potkuri on supussa. Suurin riski on, että verkon naru jumittuu lapioperäsimen ja rungon väliin jäävään uraan. Mutta niin vain liuimme vaivatta verkon yli. Mutta jos olisimme ajaneet koneella, niin olisi ollut erittäin suuri riski, että verkko olisi sotkeutunut potkuriimme ja matkantekomme olisi tyssännyt siihen. Tai sitten potkuriin asentamani köysileikkuri olisi osoittanut tehokkuutensa ja kalastajat olisivat jääneet kiroilemaan rikkoutunutta pyydystään. Tällä kertaa onni oli puolellamme.