Perjantaina edessämme oli Chilen Patagonia ainoa avomerilegi: Golfe de Penas nimisen lahden ylitys ja sitä seuraavan niemen kiertäminen. Tämä noin 60 mailin pituisen lahden ylitys vaatii huolellisen ajoituksen. Jopa isommat alukset välttävät tätä lahtea huonolla kelillä, sillä lahti on kuuluisa kovista tuulista, vaikeasta aallokosta ja rantaan päin suuntautuvista virroista.

Meille näytti avautuvat sopiva sääikkuna perjantain ja lauantai väliseksi yöksi, ennen kuin tuuli taas kääntyy vastaiseksi. Päivällä tuuli olisi myös ollut suunnaltaan sopivaa, mutta melko voimakasta. Pääsimme kuitenkin Messierin kanavan loppupään suurimmaksi osaksi purjeilla. Kanavat ovat oikukkaita tuulen suhteen. Välillä tuuli oli 5 m/s ja hetkessä se kääntyi muutama kymmenen astetta ja olikin 15 m/s. Loppua kohden maasto kuitenkin mataloitui ja tuuli vakiintui.

Lahdella tuulta oli sellaiset 12-13 m/s . Yritimme aluksi kakkosreivillä, mutta tuuli oli puuskittaista ja välillä vajaa 20 m/s. Kun tähän lisää vaikean aallokon, niin vene tuppasi sivutuulessa broachaamaan ja purjeet pääsivät pois vedosta ja lepattivat – ei hyvä purjeille. Siirryimme kolmosreiviin, mikä paransi tilannetta, mutta ei kokonaan korjannut sitä. Vauhtimme olin kuitenkin 7-8 solmua.

Ei tämän lahden aallokkoa turhaan ole sanottu vaikeaksi. Tähän tuuleen nähden aallot olivat varsin isot ja aallokko sekavaa. Niistä puuttui selkeä säännönmukaisuus ja pehmeys. Olisiko tämä taas yksi niistä paikoista, joissa meren syvyys mannerlaatan reunalla nousee yhtäkkiä muutamasta kilometristä sataan metriin ja aiheuttaa vaikeat olosuhteet.

Helinä ei voinut hyvin. Hän oli jo aamulla lähtiessä tuntenut huonovointisuutta. Minäkään en ollut aivan iskussa. Kun olimme ylittäneet lahden ja niemen jälkeen käännyimme myötätuuleen, laskin aamuyöstä ison puomille ja keulakannella sähläsin pimeässä spiirapuomien kanssa saadakseni kummatkin keulapurjeet myötätuuliasentoon.

Olin aivan poikki. En ollut juuri nukkunut. Ruokailu oli jäänyt väliin. Olo oli huonovointinen. Purje manöövereissä alkaa aina hiki valua, koska kylmissä oloissa on liikaa päällä liikkumista ajatellen. Kun sitten  olin rättipoikki, ja join kupin vettä sain meritautikohtauksen ja kaikki vesi tuli ylös.

Tämä ei ole mitään ennen kuulumatonta. Olen kaksi kertaa aikaisemminkin saanut meritaudin, kerran merellä tukkeutunutta septiä avatessa ja kerran terävässä aallokossa keulakannella työskenneltyäni. Onneksi minulla tämä vaiva menee varttitunnissa ohi. Ja joskus, jos olen pitkään ollut maakrapuna, voin aluksi tuntea merellä oloni vähän huonoksi, vaikka en sairaaksi tulisikaan.

Kaiken kaikkiaan Golfo de Penas osoittautui nimensä veroiseksi. Suomeksi se tarkoittaa murheiden lahtea (pena = harmi, huoli, hätä, murhe).

Helinän huono olo jatkui vielä seuraavan päivänkin. Illaksi saavuimme akkurilahteen nimeltä Seno Pico-Paico. Se on viisi mailia pitkä sokkeloinen umpiperä, jonka perälle ankkuroidumme. Siellä tapasimme yllätykseksemme australialaispurren, vihreän alumiiniketsin. Sen kipparin souti veneellemme ja joimme tervetuliaiskaljat ja tarinoimme tovin. Hän oli eläkkeelle siirtynyt kapteeni ja näytti edelleen tuntevan vetoa maailman merille.

Täksi illaksi teemme veneperunoita ja makkaroita uunissa ja katsomme, jos Helinänkin ruokahalu pikku hiljaa heräisi. Eiköhän sitten unikin ensi yönä maita.