Kävimme eilen Home Islandilla. Ensimmäisenä täytyy korjata vähän edellisen blogini kirjoituksia. Ei täällä enää kobraa kukaan tuota ainakaan vientiin, se loppui jo 1987. Kobran tuotanto oli Clunie Rossien aikaan pääelinkeino tai ainakin ainoa vientiartikkeli ja tuotanto ilmeisesti ajan saatossa pikku hiljaa kuivui kokoon. Tämä perhe hallitsi puolitoista vuosisataa suvereenisti saarta ja sinne tuotuja malesialaisia työntekijöitä, joiden yhteydet ulkomaailmaan ilmeisesti tarkoituksellakin eliminoitiin. Vuonna 1984 täällä suoritettiin kansanäänestys, jonka tuloksena saari liitettiin Australiaan.

Nykyisin täällä ei ole varsinaisesti mitään erityistä elinkeinoa. Ihmiset elävät kuin herran kukkarossa ja voivat ilmeisen hyvin. Home Islandin kylä on siisti ja kaikki on hyvässä järjestyksessä, paljon paremmassa kuin näkemillämme Tyynenmeren saarilla. Jopa kylän talot eivät ole missä sattuu, vaan kylää hallitsee hivenen tylsä ruutukaava. Pääkadut ovat päällystetty betonikivetyksellä.

Kadut ovat nimetyt ja niiden kaikkien nimi on Jalan ” jotain”. Tämä on kovin harhaanjohtavaa. Tässä taajamassa, jossa kaikki on viiden minuutin kävelymatkan päässä, emme nähneet yhtään jalankulkijaa, mutta sentään yhden liikuntaa harrastavan pyöräilijän. Ihmiset kulkevat erikokoisilla mönkijöillä, golf-autoilla, skoottereilla ja jotkut jopa tavallisilla autoilla. Järjetön ajatus tuoda niitä tänne, jossa pisin ajomatka on kilometrin luokkaa.

Vaikka ihmisillä tuntuu olevan kaikki tarpeellinen ja elintaso kohtuullisen hyvä, niin tulotaso ei varmaan ole mikään häikäisevän korkea. Ja tavarat maksavat rahtikustannusten takia tällä tullivapaalla saarella huomattavasti enemmän kuin mantereella. Ja ihmiset elävät edelleen aika eristyksissä, koska edestakaiset lentoliput pari kertaa viikossa saarelle mantereelta tulevalle lentokoneella maksavat yli 1000 euroa.

Meidän lisäksemme täällä on sveitsiläinen elämäntapaveneilijäpariskunta, vähän meitä vanhempi kippari ja aika paljon nuorempi försti. He olivat toissapäivänä meillä illallisella. Heillä on yli 40 jalkainen Catalan katti, joka on aika nopea menijä. He ovat rekisteröineet veneensä Malesiaan - jossa ovat viettäneet pitkiä aikoja - yksinkertaisuuden vuoksi ja koska Sveitsin byrokratia näissä veneilyasioissa on kuulemma aika raskas. Jo kertaalleen maailmankin ympäri purjehtineen kipparin olisi kuulemma ensin pitänyt mennä Sveitsin järville harjoittelemaan kevytveneille oppiakseen purjehtimaan. Rolfilla oli aikoinaan Kanadassa lohenviljelylaitos, jonka hän sitten möi ja aloitti uuden elämän ”merten mustalaisena”, joten hänellä ei luonnollisesti ollut haluja lähteä hakemaan uutta alkua veneilyharrastukselleen Sveitsistä.