Puolilta öin nostimme purjeet ja lähdimme kohti etelää
tarkoituksena jättää Bahia taakse. Saimmekin hyvän puolen vuorokauden
tuuli-ikkunan 8-10 m/s kaakon ja idän puoleisessa tuulessa 60-80 asteen
kryssikulmalla paaran halssilla.
Suomessa on kivempi mennä styyran halssilla, kun ei ole silloin
väistövelvollinen. Täällä asialla ei ole merkitystä, koska ei ole mitä
väistellä, paitsi valaita. Ja ne eivät korvaansa lotkauta sille, millä halssilla
me olemme.
Helinä
on ollut kovin ihastunut valaisiin ja innostuksesta tästä saamastaan huomiosta
yksi yritti tehdä eteläafrikkalaiset ja hypätä Helinän syliin. Onneksi se
kuitenkin oli sen verran ujo, että tyytyi vain vilkuttamaan evällään.
Nyt
kohdallemme tuli jonkinlainen saderintama. Ensin tuuli yltyi ja sitten tyyntyi
ja tulee vielä aivan eri suunnasta, mitä olemme tilanneet. Tämä onkin hyvä hetki
laittaa kone käyntiin ja tehdä samalla water makerillä
vettä.