logo Valentina's Web Diary
Date: 11 Aug 2010 19:31:51
Title: 17:57.76S 38:41.73W
[<< Prev Post] | [Next Post >>]
[Back to Index/Map]

Eilisaamuna saavuimme kahden yön ja yhden päivän mittaisen legin jälkeen Abrolhosin saarille. Aamu alkoi punavihreän keulavalon polttimon vaihdolla, mikä ei tuottanut toivottua tulosta. Mittailtuamme virtoja, totesimme, että lamppu ei voi palaa, jos ei tule virtaa. Syyksi paljastui se, että valaisimelle tuleva johto oli sisääntulon kohdalla täysin hapettunut ja lähes poikki. Onneksi oli sen verran työkaluja ja tarvikkeita mukana, että korjaus onnistui – ja ilman, että keinuvassa keulassa pudotimme mitään merenpohjaan, niin kuin yleensä käy. Tämä juttu nyt vain tyydytykseksi niille, jotka ajattelevat, että siellä ne ketaleet vain laiskottelevat ja paistattelevat päivää – ei sinne päinkään: huolletaan venettä ja mietitään selviytymistä huomisen haasteista.

Onneksi meillä on tuplakulkuvalot. Veneen alkuperäiset alhaalla ja asentamani Lopolightin led-tricolor maston huipussa, jota purjehtiessa käytämme ensisijaisesti, ja koneella ajettaessa sitten alempia, koska ajovalon täytyy olla kulkuvalojen yläpuolella. (Siis navigation lights ja steamin g light - pyydän lukijoilta anteeksi, jos joskus käytän vääriä suomenkielisiä termejä. Olen viime vuosina lueskellut purjehdusasioita vain englannin kielellä. Suomenkielestä ei kansainvälisillä vesillä ole mitään hyötyä, ei tosin yleensä englannistakaan).

Täällä rannikko on paikoitellen yöllä täynnä pienehköjä puurakenteisia kalastusaluksia, jotka eivät käytä muuta kuin ympäri näköpiirin näyttävää valkoista valoa. Tutkaheijastinta ne eivät ilmeisesti käytä, koska näkyvät tutkassa heikosti tai eivät ollenkaan. Onneksi näkyvyys on meillä öiseen aikaan ollut hyvä, mutta aika sokkona ajaisimme, jos näkyvyys olisi sateen takia heikko (sumua ei kai näin pohjoisessa juuri esiinny). Ja selkeälläkin ilmalla pitää vain toivoa, ettei vahingossa jää pyydyksiin kiinni, koska niitä on pimeässä täysin mahdoton havaita. Mutta etäisyyden ovat usein pitkiä ja myös vuorovesillä on välillä sanansa sanottavana ajoituksiin, joten yöpurjehduksia ei voi välttää.

Viime yönä näin tämän purjehduskauden pahimman virityksen naapurissamme olevassa ranskalaisveneessä. Heillä oli kolme metrin korkeudella ankkurivalona vilkkuvalo, jossa ensin välähti punainen ja sen perään kirkkaampi valkoinen valo noin parin sekunnin intervallein. Kyllä varmaan tällä tavoin heidät havaitaan, mutta tällaiset omat viritykset ovat täysin kiellettyjä. Merenkulussa lähdetään siitä, että aluksissa käytetään kiinteää valoa ja loistoissa ja merimerkeissä vilkkuvia valoja. Vaikka tällainen puna-valko-vilkku ei voi olla minkään merimerkin tai loiston tunnusvalo, niin valkoisen valon kantavuus on suurempi kuin punaisen ja kaukaa havaitsija näkee vain valkoisen valon. Tämä on helposti sotkettavissa pohjoisreimarin tunnusvaloon tai ehkä jonkun loiston valkoiseen tasarytmivaloon. Ja jos tämän havainnon perusteella päättää veneen kurssista, niin sitten ollaan seuraavaksi ehkäpä karilla.

Nyt kyhjötämme saaren suojassa, kun etelätuuli vinkuu korvissa ja odotetaan, milloin päästään jatkamaa matkaa. Onneksi ei tarvitse palella. Olemme alueella, jolla tuulet tähän aikaan vuodesta ovat vaihtelevia. Aina joku pikku matalapaineen poikanen eksyy pohjoisemmaksi, jolloin tuuli voimistuu ja kääntyy etelänpuoleiseksi. Tätä kestää yleensä päivän tai pari. Ja sitten matkamme taas jatkuu, kunnes uusi matala tulee jonkun ajan päästä.

Abrolhosin saaret ovat luonnonsuojelualuetta, jonne maihinnousu on luvanvaraista. Pääsaarelle, jolla on merivoimien asema, se onnistuu vain merivoimilta saadulla ja kahdelle pienemmälle saarelle luonnonsuojeluviranomaisilta saadulla luvalla.

Saarten ympäristö on erityisesti kuuluisa kesäkuusta syyskuulle antarktiselta tänne poikimaan tulleista valaista. Täällä käy myös sukellusporukuita ja lintuharrastajia. Minäkin sukeltelin katsomaan, onko potkurianodeja on vielä jäljellä, mutta mielestäni vesi oli aika sameaa. Tosin nyt on sen verran aallokkoa, että se varmaan sotkee matalikon vettä. Veneemme vieressä uiskenteli iso merikilpikonna.

Poimimme vapaan poijun, joita käsittääkseni saa käyttää. Ei kai tässä muitakaan vaihtoehtoja ole, koska merikortin mukaa ankkurointi on kielletty, minkä luin myös jostain muualta. Saaren suojan puolella on kolme poijua. Viereisessä poijussa on ranskalainen purkkari. Kun tänne tuli brasilialainen purjevene ja kolmas poiju oli sukeltajien käytössä, niin purjevene asettui ankkuriin, eivätkä viranomaiset, jotka kävivät meitäkin morjestamassa, millään tavalla puuttuneet asiaan. Se näistä määräyksistä.

Matkan varrella nähtiin paljon valaiden vesisuihkuja ja isojen pyrstöjen heilahduksia. Onneksi eivät tulleet tekemään lähempää tuttavuutta. Olisi vaikka käynyt niin kuin Joonalle, että olisimme joutuneet valaan massuun.

Tämä tarina Joonasta onkin mielestäni aito ihmekertomus. Nykyisin uskonintoilijat yrittävät löytää kaikille Raamatun ihmeille jonkin luonnollisen selityksen. Ikään kuin Jumala asioihin puuttuessaan pitäisi käyttää luonnonlakeja, eivätkä ihmeet oikeastaan olisikaan ihmeitä, vaan tapahtumat olisivat selitettävissä luonnon järjestyksen mukaisina. Mutta mitenkäs selittää sen, että moisen ajan viettää valaan vatsahappojen kanssa ja vielä ilman happea?

Raamattu on kummallinen kirja, tai pikemminkin sen lukijat ovat kummallisia. Itse raamatun kertomuksillahan on (ainakin usein) taustalla historialliset tapahtumat. Tätä asiaa on varmaan yritetty maailman sivu selvittää perusteellisemmin kuin mitään muuta.

Kirkko koosti raamatun eri vaihtoehdoista jo ammoin ja jotenkin siitä sitten muodostui absoluuttisen totuuden kirja. Se on sitä niin roomalaiskatolliselle kirkolle, ortodokseille kuin protestanteillekin. Tosin monet uskon miehet suhtautuvat siihen järkevästi ja vähemmän fanaattisesti. Paitsi tulkinnoista myös Raamatun oikeista käännöksistä käydään jatkuvaa taistelua. Esim. jehovan todistajilla on aivan oma tarkka käännöksensä (muut raukat saavat tyytyä vain epätarkkoihin julkaisuihin), mutta mormoonit kyllä pistävät vielä paremmaksi, sillä hehän löysivät uudelta mantereelta kokonaan uuden raamatun kultatauluille kirjoitettuna. Tosin näitä kahta lahkoa, tai ainakaan jälkimmäistä, muut eivät kelpuuta kristittyjen kirkkokuntien joukkoon.

Varmaan Raamatun tekstien kirjoittajat ovat vilpittömästi kirjoittaneen, mitä uskovat tapahtuneen ja miten he itse uskon asiat näkevät. Mutta jos oletamme, että teksti on pyhän hengen johdatuksella kirjoitettua absoluuttista totuutta, niin kovin ristiriitaiselta ja epätäydelliseltä se tuntuu itsensä Jumalan kirjoittamaksi.

Jumalakin näyttäytyy erilaisena persoonana Vanhassa ja Uudessa testamentissa. Jotenkin tuntuisi luontevalta olettaa, että tämä heijastaakin kirjoittajien henkilökohtaista jumalakäsitystä, joka on aikojen saatossa muuttunut.

Mutta mitä itse Raamattu sanoo itsestään. Vanhassa testamentissa on käsittääkseni Jumalan sanelemaa tekstiä vain kymmenen käskyä ja nekin Mooseksen muistin varassa. Jotenkin tuntuu erikoiselta, että Vanhan testamentin tässä keskeisimmissä ohjeessa ei sanota mitään Raamatusta. Ettei vain tämä Raamatun palvonta olisi sitä kiellettyä epäjumalien palvontaa.

Sitten siellä on kosolti kaikenlaisia Jumalan ilmoituksia ja ennustuksia. Nämä näkisin osana Lähi-idän kulttuureille kuulunutta kiinnostusta tulevaisuuden ennustamiseen. Ja vielä tänäkin päivänä Raamatusta monimutkaisten laskukaavojen ja päättelyketjujen avulla yritetään todistella, miten kaikki tapahtumat on itse asiassa jo tarkkaan ennalta ennustettu. Mutta kaikki tulevaisuuteen suuntautuneet maailmanlopun ja muut ennusteet ovat tietysti aina menneet päin seiniä. Koko logiikkaa on kyllä hyvin vaikea ymmärtää. Miksi ihmeessä Jumalan täytyisi kertoa meille tarkasti tulevat tapahtumat erilaisilla salakoodatuilla viesteillä?

Ja mitäs Uusi testamentti sitten sanoo Raamatusta. Jeesus ainakin viittasi jotakin siihen suuntaan ”että tapahtuisi, niin kuin kirjoitettu on”. Liekö tämäkin osa silloisen kulttuurin ennemystiikkaa. Merkkasihan tähtikin Jeesuksen syntymän – olisiko meidän siis sittenkin luettava tähtien asennoista tulevien tapahtumien kulkua? Jeesuksen omat ajatukset pyhistä teksteistä voisi ymmärtää niin, että hän ilmoitti, ettei ole tullut kumoamaan ”sitä, mikä kirjoitettu on” eli vanhaa uskontoa, vaikka tosin uudisti sitä aika rajusti. Kristinusko onkin luonteeltaan ikään kuin sekoitus vanhaa seemiläistä juutalaisuutta ja hellenistiä mysteeriuskontoja. Oli sitä kulttuurivaihtoa ja sulautumista jo tuhansia vuosia sitten aivan niin kuin nyt, mutta asiat tapahtuvat nykyisin vain niin nopeasti, että tässä iässä ei oikein kärryillä tahdo pysyä.

Mutta tarkastellaanpa, mitä Jeesus sanoi Raamatun tutkiskelusta ja Uudesta testamentista. Vuorisaarna on hänen opetuksensa kulmakivi. En löydä sieltä mitään kehotusta Raamatun tutkiskeluun. Jeesus antoi myös opetuslapsilleen lähetystehtävän. Tietääkseni tämä tehtävänanto ei sisältänyt evankeliumien ja uuden testamentin kirjoittamista. Ottaen huomioon Raamatun keskeisen aseman eri kirkkokunnissa ja absoluuttisen totuuden perustana, niin tuntuu perin oudolta, että Jeesus ei mainitse asiasta mitään. Ja kannattaa myös tutkia, mitä evankeliumien ja muiden osien kirjoittajat sanovat. Vähän taitaa itse Raamatusta löytyä perusteita olettamukselle tällaisesta pyhästä kirjasta. Minusta onkin perusteltua olettaa, että ”raamattufanaatikot” syyllistyvät epäjumalanpalvontaan. Ja ehkäpä he ovat myös tämän päivän kirjanoppineita. Minä ainakin kehottaisin heitä keskittymään vuorisaarnan opetusten toimeenpanemiseen ennemmin kuin kiihkoilemaan siitä, miten hyvin juuri he Raamatun avulla tulkitsevat oikeaa totuutta.

Raamatusta absoluuttisen totuuden kirjana on muodostunut dogmaattisen uskonnollisten liikkeiden peruskivi. Oman järjen käyttö on tarpeetonta. Sen kuin katsoo, mitä raamatussa sanotaan. Itse asiassa tämäkin on tarpeetonta, koska joku muu on jo selvittänyt sen sinun puolestasi. Eri kuppikuntien raamattupiirit ovat silmänlumetta, joiden vain väitetään olevan Raamatun tutkiskelua. Roomalaiskatollisilla Paavi ja kardinaalit ovat joka tapauksessa jo selvittäneet, miten Raamattua pitää tulkita. Ja jehovan todistajilla liikkeen johtoryhmä – saat ihan vapaasti lukea Raamattua, kunhan päädyt heidän kanssaan samaan lopputulokseen … ei jehovan.todistajilla tai muilla lahkolaisilla ole oikeasti ajattelun vapautta. Niiden piirissä on ennalta määritelty, mitä mieltä liikkeen jäsenien on asioista oltava.

Näinhän tämä asia toimi stalinistienkin kanssa. Marx oli kirjoittanut totuuden, jota sitten Lenin tulkitsi. Marxia ja Leniniä toki sai lukea ja mielellään pitikin, mutta politbyroo viime kädessä päätti, miten niitä luetaan. Ja marxilaisuuskin jakautui kilpaileviin lahkoihin aivan kuten kristinusko. Sen vielä ymmärtää, että pakkovallan alaisuudessa ei jää paljon muita vaihtoehtoja, kun uskoa tai pitää suunsa kiinni. Se onkin sitten jo hieman erikoisempaa, miksi ihmiset vapaaehtoisesti luopuvat ajattelun vapaudesta. Mutta kai siihenkin löytyy monia sosiologisia ja psykologisia syitä.

Itse etsisin syitä ihmisen laumahengestä ja tarpeesta olla ryhmän jäseniä. Ehkä tärkeämpää kuin kriittinen ajattelu on kuulua johonkin ryhmään ja myös sen luoma turvallisuudentunne. Ja erityisesti pienemmissä ja kiihkeämmissä ryhmissä ryhmän kiinteys ja osallistumisen tunne painaa vaakakupissa enemmän kuin negatiivisella puolla ryhmäpaine. Ja kivahan se on kuulua siihen pieneen valiojoukkoon, jolla totuus on muita paremmin selvillä.

Kirkkorakennukset, jumalanpalvelusmenot ja kaikenlaiset seremoniat ovat kovin keskeisellä sijalla nykypäivän uskonnossa verrattuna Jeesuksen ja opetuslasten elämään. Lahkolaiset väittävät, että kirkko on maallistunut ja laitostunut. Mutta itse he näpertelevät kaikenlaisten perifeeristen asioiden kanssa ja keskittyvät oman pikku ryhmänsä puuhasteluihin. Ja se minulle ei oikein koskaan ole selvinnyt, miksi Jumala niin kovasti haluaisi, että häntä palvelleen.

Ja minkälaisista kysymyksistä sitten uskonkiihkoilijat jaksavat taittaa peistä. Kaukana ovat näiden ihmisten ajatukset siitä, mitä Jeesus vuorisaarnassa esitti. Maailmassa on sotia ja luonnonkatastrofeja, sairautta ja köyhyyttä, paljon kurjuutta ja inhimillistä kärsimystä. Mutta eivät nämä kysymykset juuri heitä liikauta. Onko siis niin, että Jumalakin olisi ennen muuta kiinnostunut sellaista kysymyksistä kuin esim. naispappeus, verensiirrot tai ihmisten sänkykamaripuuhat? Kyllä luulisi, että Jumalalla ja uskon ihmisillä olisi tähdellisempääkin ajateltavaa. Eikä meidän länsimaalaisten tarvitse lainkaan ihmetellä islamilaisen maailman kummallisuuksia. Paljon kummallisempaa katseltavaa löytyy ihan lähipiiristä. Mutta yhdestä asiasta olen lahkolaisten kanssa samaa mieltä: pieneksi on käynyt uskovaisten ja hurskaiden ihmisten joukko.

[<< Prev Post] | [Next Post >>]
[Back to Index/Map]

Diary Entries