13:28.98S 39:02.66W

Valentina
Sat 31 Jul 2010 19:25

Eilen kävelimme ihastuttavaa hiekkarantaa pitkin Morro de São Paulo kylään. Tämä on nykyisin vilkas lomakylä hiekkarantoineen. Jos pitäisi valita sopivaa rantalomakohdetta, niin tämän parempaa paikkaa voi olla vaikea löytää. Tämä on idyllinen siisti lomakylä, jossa on lukuisia pikku majataloja (pousadas) ja toinen toistaan houkuttelevimpia ravintoloita. Autoja täällä ei ole ja tiet ovat hiekkateitä. Kuljetus hoituu käsipelillä ja tarvittaessa kottikärryillä (”kottikärrytakseja” voi vuokrata – mikäpä olisi fiinistä suomalaisladystä kivempaa katseltavaa kuin upeavartaloinen lihaksikas musta mies siirtelemässä hänen matkalaukkupinoaan kottikärryillä). Raskaampia kantamuksia siirrellään aaseilla tai ainoalla käytössä olevalla moottoriajoneuvolla traktorilla, jonka liikkuvuutta rajottaa kuitenkin korkeuserot ja kapeikot. Sillä kuskataan ainakin roskat jonnekin. Kulkuyhteys saarelle tapahtuu vesibussien (lanchas) avulla.

Mutta ei siellä paljon muuta tekimistä ole kuin löhöillä ja nauttia elämästä. Liikuntamahdollisuuksina ovat kävelyretket rantoja tai metsäpolkuja pitkin, rantafutis tai –lentopallo, lainelautailu ja sukeltelu. Jos jotain pitäisi kritisoida, niin se on turistilisä hinnoissa. Mutta ei tämä suosittu (kai etupäässä kuitenkin rikkaiden brasilialaisten kuin ulkomaisten) turistien lomailukohde tavattoman kallis ole. Söimme lounaaksi aivan erinomaisen grillatun kala-aterian alkudrinkkien ja kivennäisveden kanssa. Hinta kahdelta hengeltä oli meidän rahassa yhteensä 30 euroa. Alkudrinkkinä meillä oli paikallinen caipirinha. Se on hyvin suosittu ja tehdään sokeriruokoviinaan lisäämällä siihen yksi lohkottu lime, jäämurskaa ja sokeria. Voin varauksetta suositella sitä.

Illaksi siirryimme jokisuistoa ylöspäin Cairún kylän edustalle ankkuriin. Tätä pidetään Portugalilaisten ensimmäisenä siirtokuntana Brasiliaan vuodelta 1501. Tästä olisi voinut hyvinkin tulla ensimmäinen pääkaupunki, mutta purjelaivojen kannalta Salvadorin lahti oli helppopääsyisempi – onneksi kyläläisille, koska täällä on niin paljon rauhallisempaa ja puhtaampaa kuin Salvadorissa.

Kontrasti edelliseen kylään on valtava. Olemme havaintojemme mukaan ainoat turistit tässä historiallisessa kylässä. Mutta täkäläisten loma-asukkaiden näköisiä pörrää pikku moottoriveneillä kylän laituriin ja sieltä pois. Ja aina välillä pikkuvesibussit kuskaavat ihmisiä. Ne, niin kuin kalastajaveneet sekä kanootit, ovat valmistettu perinteisin menetelmin puusta. Luulisin, että olemme aika tavallisia purjeveneilijöitä, mutta suurin ihmetyksen aihe matkallamme muille kruisailijoille ja nytkin täällä kyläläisille on ollut kumiveneemme pikkuinen Minkota sähköperämoottorimme.

Joissain rakennuksissa voi vielä nähdä jälkiä vauraasta menneisyydestä. Sieltä löytyy myös kaksi melko suurta, mutta huonokuntoista kirkkoa: Nossa Senhora Rosario (rakennuttu 1610) ja Convento São Fransisko, joka on jesuiittaluostari ja rakennettu 1654 ja on järjestyksessä kolmas luostari Brasiliassa. Täytyy ihailla sitä uskon voimaa, joka sai nämä ihmiset jo 400 vuotta sitten rakentamaan näin suuria rakennuksia tänne keskelle ei mitään. No oli täällä toki Tupi-intiaanien asutusta, mutta enpä usko heidän kovin suurella innolla olleen rakennustöissä mukana. Ja siitä minulla ei ole tietoa, ovatko ne pystytetty portugalilaisten vai neekeriorjien voimin.

Olemme havainneet, että kirkkoja on paljon, mutta yleensä ne ovat melko rapistuneita. Sitten löytyy myös paljon ”lahkolaisten” pikkuseurakuntia, esim. protestantteja ja jehovan todistajia. Ne toimivat pienissä, mutta hyvin hoidetuissa tiloissa. Olisiko tämä jonkinlainen enne, että katolinen kirkko on suuri, mutta rapistuva instituutio.