Tänään
siirryimme Itaparica saaren pohjoiskärjestä eteläkärkeen Cacha Pregon kylän
edustalle ankkuriin. Kuljimme saaren ja mantereen välistä salmea, joka on kaunis
kuin Inkoon Bärösund ikään. Salmen rannoilla on palmupuurantoja, mukavan
näköisiä pikku kyliä, parilla saarella oli siistin näköinen lomanviettokeskus.
Täytyy oikein ihmetellä, miksi ihmiset täälläkin ovat muuttaneet maaseudun
rauhasta likaisiin ja meluisiin suurkaupunkeihin.
Matka
taittui oikein mukavassa säässä, mutta kun saavuimme perille, alkoi sade. Taitaa
jäädä kylään tutustuminen huomiseen. Säät ovat olleet sikäli hyvät, että tähän
vuoden aikaan ei ole liian kuuma, mutta toisaalta ei kylmäkään. Sadetta on tosin
välillä ollut liikaa. Paikallisten mukaan onkin ollut tavallista märempi
sadekausi, joka näyttää vielä jatkuvan, vaikka pitäisi alkaa olla jo
lopuillaan.
Käytimme nyt hieman työläämpää Bahama-ankkurointia (parannettua
versiota, jonka olen selostanut viime vuoden blogissani Madeiran Funcalin
kohdalla). Koska olemme salmessa, jossa vuorovedet vievät kumpaankin suuntaan,
se tuntui turvallisemmalta ratkaisulta.
Mutta
sitten päivän mietelauseisiin. Äitini antoi minulle mukaan matkalle oppaaksi
Päivän Tunnussanan. Heinäkuun 26. päivänä siellä viitattiin Jaakobin kirjeeseen,
jossa luki:
”Veljet, mitä hyötyä siitä on, jos joku sanoo uskovansa, mutta
häneltä puuttuvat teot? Ei kai usko silloin voi pelastaa häntä? Jos veljenne tai
sisarenne on vailla vaatteita ja jokapäiväistä ravintoa, niin turha teidän on
sanoa: ”Menkää rauhassa, pitäkää itsenne lämpiminä ja syökää hyvin”, jos ette
anna heille, mitä he elääkseen tarvitsevat. Näin on uskonkin laita. Yksinään,
ilman tekoja, se on kuollutta.”
Selvää
tekstiä. Tästä voi jokainen vetää omat johtopäätöksensä, miten hyvin se sopii
yhteen vallalla olevan länsimaisen talousideologian kanssa. Etenkin nuo
paksunahkaisimmat kapitalistit ja raha-ahneimmat roistot tuntuvat kaikkein
kernaimmin pukevan hartaan uskovaisen viitan harteilleen. Mutta niin kai se on,
että maailman sivu (=länsimaisen maailman) sitä Raamattua luetaan vain
soveltuvin osin, tarkoituksella tai vain itseään pettääkseen, ja kaikki löytävät
sieltä juuri sitä omaa näkemystään tukevat perustelut.
Brasilia ei tietenkään edes ole mikään kehitysmaa, vaikka täälläkin
on köyhiä. Eilen kuulin vakuuttavan sosiologisen luokittelun, miten paikalliset
köyhät jakautuvat eri kasteihin. Parhaassa asemassa ovat ne, joilla on
säännöllinen työ. Pienikin palkka antaa mahdollisuuden elämänhallintaan.
Heikommassa asemassa ovat ne, joilla on vain tilapäinen työ eikä varmuutta
huomisesta. Ja tietysti kaikkein pohjimmaisena ne, joilla ei ole mitään
työtä.
Onneksi tämä Bahia on kuin maanpäällinen paratiisi, jossa elämän
antimet voi poimia suoraan puusta ja kenenkään ei tarvitse palella. Tai olisi
kuin paratiisi, jos täälläkin eivät olisi ihmiset pilaamassa
sitä.
