12:53.29S 38:41.18W

Valentina
Sun 25 Jul 2010 22:51

Saavuimme tänään Itaparican saarelle. Tämä on Salvadorilaisten suosima viikonlopunviettopaikka ja saaren pohjoiskärjessä oleva marina on osan kansainvälistä ”cruising communitia”. Satamassa on vain muutama laituripaikka. Pääosin veneen ovat ankkurissa, mikä onkin paljon mukavampaa, paitsi että siinä on aina sen kumiveneellä puljaamisen vaiva.

Pitkästä aikaa näimme purjeveneen Skandinaviasta, kun tapasimme ruotsalaisen pariskunnan, joka on cruisaillut jokusen vuoden Brasiliassa. Olivat ilahtuneita meidät nähdessämme, koska harvemmin siltä suunnalta tulee veneitä tänne.

Illallista söimme pikkuisessa Amigos ravintolassa. Sitä pyörittää Etelä-Afrikkalainen pariskunta, joka saapui tänne jokunen vuosi sitten, päättivät ryhtyä ravintoloitsijoiksi ja möivät veneensä. Ravintolassa tapasimme Australialaisen sekä Uusi Seelantilaisen pariskunnan, jotka ovat olleet Brasiliassa jokusen kuukauden, tulleet Etelä-Afrikan kautta, ja nyt ovat suuntaamassa pikku hiljaa Karibialle.

Sitten tapasimme yksinpurjehtija Fujin Japanista Hokkaidon saarelta. Hän on saapunut Bahiaan kuukausi sitten Seagull-nimisellä veneellään. Hänkin on tullut Intian valtameren yli Etelä-Afrikkaan ja sieltä Eteläisen Atlantin ylin Bahiaan. Ja menossa kohti Karibiaa. Kotona odottavat vaimo ja 14 vuotias tytär.

Tällaista tämä kruisailijoiden elämä on: ilman ulkopuoliselle ymmärrettävää tarkoitusta tai päämäärää he siirtyvät paikasta toiseen, niin kuin Muumipeikon hattivatit ikään. Liekö tarkoitus heille itsellekkään selvä?