logo Valentina's Web Diary
Date: 13 Jul 2010 13:37:46
Title: 07:24.64S 32:10.34W

Sitten eilisaamun matka on jatkunut jonkin verran navakammassa tuulessa. Ennusteet lupaavat tasaista noin 10 m/s idän ja kaakon välistä tuulta. Sääennusteet ovat nyt pitäneet melko hyvin kutinsa, ennustevirhe tuulen voimakkuudessa 20-30 prosentin rajoissa ja tuulen suunnassa 20-30 asteen. Kun näissä marginaaleissa pysytään, niin se riittää meille, koska purjepinta-ala on säädettävissä ja purjeet voi virittää uudelle tuulikulmalle siten, että edelleen pysytään kurssissa.

Eilisiltana otettiin jo kakkosreivi. Aamuyöstä rupesi tuuleskelemaan ajoittain 15 m/s, mikä merkitsi kolmosreiviä. Aallot olivat ajoittain isoja ja välillä ne päättivät heittää ämpärillisen suolavettä naamalle. Aamuksi tuuli oli rauhoittunut ja oli helpompi tähystää. Aallokko oli isohkoa, mutta ennen muuta sekavaa ja meno kuoppaista, isoja ja pieniä aaltoja sekaisin. Vailla selkeää suuntaa ja pehmeyttä ne vatkasivat venettä. Onneksi tuulta oli sen verran, että purjeet pysyivät vedossa, sellaiset runsas 10 m/s. Mutta tunne oli kuin olisi käsijarru päällä. Vauhti kolmosreivillä kuitenkin sekä lokin että GPS:n mukaan keskimäärin noin 6 solmua. Ja väinö, josta lupasin kertoa, hoitaa edelleen toimensa kunnollisesti. 

Suomenkieliseltä lempinimeltään wind vane  on väinö. Monet ovat olleet kiinnostuneita tästä meidän vempaimestamme. Kaikille tuuliperäsimille on yhteistä, että niissä on siipiosa, joka asetetaan tiettyyn tuulikulmaan ja tuuli sitten kääntää siipeä, jos veneen kurssi lähtee poikkeamaan tästä tuulikulmasta. Tähän yhtenevyydet sitten loppuvatkin. Kaksi yleisintä tyyppiä ovat (1) sellaiset, joissa siipiosan kääntävä voima servosysteemin ja köysiviritelmien avulla ohjaa veneen ruoria tai pinnaa (näitä malleja on eniten) ja (2) sellaiset. joissa servosysteemi ohjaa omaa pikku peräsintään (tällainen malli on meillä, merkiltään Hydrovane, jonka uskoisin olevan markkinajohtaja). Servosysteemi on välitysmekanismi, joka muuntaa siipiosan kääntävän liikkeen voimakkaammaksi. Suoralla välityksellä siipi ei jaksaisi kääntää peräsintä.

Minulle Hydrovanen valinta oli helppo päätös. Halusin nimenomaan järjestelmän ,  joka toimii omalla peräsimellä . Peräsinvauriot ovat yksi todennäköisimpiä riskejä valtameripurjehduksessa. Joskus on onnistuttu esim. turkin levyistä ja spinnupuomista värkkäämään hätäperäsin, usein taas ei. Miehistön taito, veneen ominaisuudet ja ennen muuta sääolosuhteet ovat ratkaisevia tekijöitä. Monia veneitä on jouduttu hylkäämään peräsinvaurion takia. Usein ne on myös tarkoituksella upotettu, kun miehistö on pelastettu, koska yksikseen ajelehtiva alus muodostaa merenkulullisen vaaratekijän. Meillä Hydrovane toimii hätävarana, jos pääperäsin sattuu vaurioitumaan. Ei se tietenkään sitä korvaa, mutta on paljon parempi kuin itse kyhätyt hätäperäsinviritelmät.

Hydrovane tuntuu meistä rakenteeltaan vankalta ja toimintavarmalta. Ainoa negatiivinen asia, jonka olen kuullut, on se, että peräsinakseli on joissain tapauksissa vääntynyt. En tiedä johtuuko se sitten tuoteominaisuuksista tai huonosta asennuksesta tai virheellisestä käytöstä.  Hydrovanelta on nykyisin myös mahdollista tilata erityisvahva akseli. Myös veneen painolla saattaa olla merkitystä tässä asiassa, koska isommassa veneessä rasitusvoimat varmaan ovat suuremmat. Aika näyttää, miten meidän akselimme tulee kestämään.

Tuuliperäsimen virittäminen vaatii kärsivällisyyttä. Ensin on veneen purjeet säädettävä tasapainoon. Jos vene haluaa mennä johonkin suuntaan, niin tuuliperäsimen voima ei riitä muuttamaan kurssi. Autopilotissa on paljon enemmän voimaa. Se yrittää puskea vaikka väkisin sille määrättyä suuntaa tai tuulikulmaa – mahdottomiin ei tietenkään sekään pysty.

 Joskus säätö on nopea toimenpide, joskus se kestää kauemmin.  Mutta varsin tavallista on, että kun olemme säätäneet Hydrovanen, samalla säädöllä mennään tuntikausia, joskus jopa puolivuorokautta tai yli vuorokauden. Valtamerellä asiaa tietysti helpottaa se, että suunnan kanssa ei ole niin nöpö nuukaa. Jos tuuli vähän siftaa, niin riittää, että matkaa jatketaan suurin piirtein oikeaan suuntaan. Kohta se saattaa siftata takaisin, ja jos ei, niin otetaan asia huomioon seuraavan kerran, kun tehdään säätöjä.

Aina ei pelkästään riitä, että purjeet ovat tasapainoissa. Esim. eilen försti oli tekemässä säätöä, mutta väinö menetti alvariinsa tilanteen hallinnan. Tarvittiin kipparia kannelle. Tilannearvio oli, että rättejä on liikaa ylhäällä. Tuuli ja etenkin aallokko oli kasvanut. Trimmimimmi oli tehnyt kilpapurjehtijan virityksen, joka kyllä toimii, jos puikoissa on skarppi ruorimies, joka korjaa tilanteen ennen kuin se karkaa käsistä. Väinölle se oli kuitenkin liikaa. Ei muuta kuin ykkösreivi isoon ja taas vene kulki kuin juna raiteillaan. Eikä vauhdissa menetetty juurikaan.

Autopilotti on mielestäni parempi silloin, kun mennään isossa myötäaallokossa ja aallot välillä pyrkivät heittämään perää, ja tietysti moottorilla ajettaessa. Ja vaivattomampi se on silloin, kun kyse on lyhytaikaisemmasta tarpeesta esim. rannikkopurjehduksessa, ja ehdottomasti hyvä myös purjemanöövereissä, jolloin meillä vapautuu kaksi käsiparia hoitamaan hommaa. Muutoin yleensä suosin tuuliperäsintä.


Diary Entries