34:15.23N 59:17.10W

Valentina
Tue 4 Jun 2013 13:42

Aloin yöllä pohtia pientä kolahdusta. Tuulta ja aaltoa oli sen verran, että veneessä nitisi ja natisi, kolahteli ja paukkui aivan normaaliin malliin. Mutta minua alkoi kiusata pieni vaimea kolahdus. Aikani kuunneltuani avasin sisältäpäin huoltoluukun peräpeilin taakse jäävään tilaan ja tein taskulampulla tarkastuksen. Tuuliperäsimen akselin alakiinnityksen toinen pultti liikkui ja siitä lisäksi tihkuin jonkin verran vettä sisään. Kiinnitys on lähellä vesirajaa.

Valitettavasti pultin läpimeno rungossa on sen löystyessä liikkeen seurauksena päässyt kulumaan väljäksi. Sinne pitäisi saada lisättyä jotain massaa. Merellä operaatio olisi hankala ja useimmat aineet vaatisivat myös kuivan kovettumisympäristön. Niinpä hoidimme homman siten, että Helinä ryömi perätilaan pitämään mutterista vastaan kun minä kiristin pulttia peräpeilissä roikkuen. Toistaiseksi se on pysynyt sen jälkeen paikoillaan heilumatta ja matka jatkuu edelleen. Asian vaatii kuitenkin tarkkailua ja viimeistään satamassa perusteellisempia toimenpiteitä. Tuuliperäsin vääntää kuitenkin aika isoja kuormia tähän akselin kiinnityspisteeseen ja kiinnityspultin pitäisi saada sivuttaistukea rungonssa olevasta reiästä, jonka läpi se menee.