Bermuda

Valentina
Sat 25 May 2013 09:17

Bermuda on toukokesäkuussa ja marraskuussa yksi matkapurjehduksen solmukohtia . Useimmat Karibialta Eurooppaan suuntaavat lähtevät suoraan Azoreille kannet täynnä polttoainekanistereita, koska sillä legillä kuitenkin lähes väistämättä törmää joskus useitakin päiviä kestävään tyveneen. Jotkut, kuten me, valitsevat pidemmän reitin Bermudan kautta, jolloin parempien tuulten todennäköisyys on vähän suurempi.

Lisäksi Bermudalle tulevat monet Karibialta Pohjois-Amerikan itärannikolle suuntaavat purjehtijat. Täällä he odottelevat sopivaa sääikkunaa. Purjehdussää Yhdysvaltain itärannikolla on usein ongelmallinen ja voimakas Golf virta sotkee lisäksi tilannetta. Myöhään syksyllä hurrikaanikauden jälkeen pohjoisamerikkalaisten purjehtijoiden virta kulkee sitten vastakkaiseen suuntaan. Siksi marraskuu on täällä toinen sesonki. Eurooppalaiset tietenkin tulevat eteläistä pasaatituulireittiä.

Kun saavuimme, jouduimme ensimmäistä kertaa matkallamme oikein jonottamaan tulliin. Meitä edellä oli muutama vene odottelemassa paikkaa tullilaiturissa. Tullimies sanoi, että heillä onkin ollut vuoden kiireisin päivä. Ankkurointialue St. George´s kaupunkin edustalla on aivan täynnä. Lahden toisella puolen olisi ollut hyvin tilaa, mutta sieltä matka kaupungille meidän kumiveneellä olisi ollut märkä ja hidas.

Ryhdyimme kaijalla juttelemaan erään eläkeläisen kanssa, jonka poika hoitaa pikkuista Captain Smokes` Marinaa, jonne mahtuu alle kymmenen venettä Välimeren tyyliin perä laituriin päin ja keula mooring linella kiinni. Hän sanoi, että siellä on toinenkin suomalainen vene ja yksi paikka olisi vapaana. Vähän kallis tämä on, mutta sijainniltaan erinomainen ja vesi ja sähköpistokkeet ovat laiturilla. Ja kaunis pikku kaupunki on aivan vieressä.

Suomalainen vene oli Susanne niminen Regina 43 kipparina Janne ja förstinä Christian. Heillä oli matka Karibialta Azoreille katkennut siihen, että masto meinasi tulla alas ja he moottoroivat muutama sata mailia tänne. Muu miehistö lensi takaisin Suomeen ja he jäivät korjaamaan mastoa kuntoon. Täällä he ovat nelisen viikkoa odotelleet sopivia osia ja nyt homma alkaa olla loppusuoralla. Bermudalla on ainakin kolme muuta venettä korjaamassa myös rikiään. Yhdestä niistä masto oli katkennut tyvestä ja uuden maston odotteluun meneekin sitten jo pidemmän aikaa. Tilastot kertovat, että 10-20 %:lla tänne saapuvista purjeveneistä on sellaisia isompia rikkoutumisia, joiden korjaamiseen tarvitaan ulkopuolista apua. Ja muutamalla venealan ammattilaisella on täällä tähän aikaan vuodesta kädet täynnä töitä.

Ensivaikutelmamme Bermudasta on positiivinen ja tuntuu siltä, että oli hyvä ratkaisu päättää poiketa täälläkin.