30:34.65S 16:13.38E

Valentina
Tue 22 Jan 2013 19:23

Tuuli kääntyi yön aikana entistä enemmän myötäiseksi. Isopurje pistettiin pakettiin ja matka on jatkunut spiiratuilla keulapurjeilla. Aallokko on ollut edelleen keikkulivatkulia, mutta maileja on kertynyt kivasti.

Benguelan virrasta on ollut hyötyä suurimman osan aikaa muutama kymmenys, mutta välillä se häviää tai kääntyy jopa hivenen vastaiseksi ilman mitään järkevän tuntuista syytä. En ole koskaan oppinut ymmärtämään merivirtojen sielunelämää. Tätäkin asiaa yritin ennakkoon selvittää tutkimalla merikortteja, oppaita ja haastattelemalla paikallisia purjehtijoita.

Illalliseksi Juha valmisti meille maukasta pastaa, jonka kastikkeessa oli haddock-kalaa.