Hyvää uutta vuotta!

Mielenkiintoista oli käydä kotimaassa. Ensimmäistä kertaa minulla oli tunne, että katselin tapahtumia kotimaassani ulkopuolisena. Itäkeskuksen kahvilassa nauroimme makeasti sille, miten harmaita ja totisia ihmisiä istui ympärillämme.

Kaupat pursuavat tavaraa. Kauppojen pysäköintialueilla ei enää tahdo löytää vapaata pysäköintiruutua. Liikenneruuhkat ovat pahentuneet huolimatta valmistuneista mittavista tienparannushankkeista. Jossain tutkimuksessa oltiin tultu sellaiseen lopputulokseen, että bensan hinta pitäisi nostaa ainakin 2,70 euroon litralta, ennen kuin se alkaisi hillitä autoilua. Ehdottaisin välittömästi polttoaineveron nostamista siten, että bensa maksaisi ainakin 3 euroa.

Mieleeni jäi Abu-Hannan välipäivinä julkaistu artikkeli Helsingin Sanomissa, jossa hän kertoi, miten oli adoptoimaansa neekerilapseen kohdistuvan rasismin takia muuttanut Suomesta Alankomaihin. Se nousi hetkessä vuoden kommentoidummaksi jutuksi. Siihen vastasi Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsin yhtä hyvin kirjoitetulla artikkelilla, jossa suorasukaisesti arvosteltiin Abu-Hannaa. Pian myös todisteltiin, että eivät ne asiat sen paremmin Hollannissa ole. Sitten kun pöly oli laskeutunut, voitiin todeta, että paitsi suomalaiset myös Abu-Hanna ja hollantilaiset ovat kusipäitä. Torjuntavoitto oli saavutettu ja Suomi on edelleen maailman paras maa.

Toinen merkillepantava uutinen oli Paavin paheksunta rikkaiden pohjattomasta ahneudesta. Nykykapitalismin hillittömyys on sen verran ilmeinen tosiasia, että on se ihme jos eivät muutkin kuin tämä seniili pappa ymmärrä asiaintilaa. Ainakin presidentti Niinistö oli ottanut paimenkirjeestä vaarin, koska hän pian sen jälkeen ilmoitti alentavansa palkkaansa. Mutta harras katolinen Timo Soini ihmetteli Niinistön populismia sen sijaan, että olisi itse heti ilmoittautunut mukaan talkoisiin ja pistänyt vielä paremmaksi.

Talouspoliittisesti kaikkien palkka-ale on tuhoisa ajatus. Siitä seuraisi syvä lama. Kotimainen kysyntä laskisi ja valtion verotulot romahtaisivat paitsi tuloverojen myös arvonlisäverokertymän vähenemisen seurauksena. Tämä heijastuisi varmaan laskevasti kaikkiin muihinkin veroihin kuten yhteisöveroihin ja varainsiirtoveroihin. Julkisen sektorin velkaantuminen siis jatkuisi kiihtyvällä tahdilla. Ja verojen nostaminen tai julkisen sektorin suuret leikkaukset vain edelleen pahentaisi lamaa.

Mutta jotain varmaan tarttis tehdä. Viimeisen 15 vuoden aikana parhaiten ansaitsevan 10%:n tulot ovat lähes kaksinkertaistuneet (+80%). Samassa ajassa keskimääräinen ansiotulo on noussut 50% ja köyhimmän 10%:n tulot 20%. (Lähde: väestön reaalitulokehitys 1995-2011 / Tilastokeskus). En usko, että kapitalismin ja markkinatalouden toiminta edellyttää kasvavia tuloeroja. Ja on väärä uskomus, että kaikkein ahneimmat ja vallanhimoisimmat olisivat parhaita johtajia sen enempää yksityisellä kuin julkisella sektorilla.

On hyvä asia, jos jotkut rikkaimmista hyvän tahdon eleenä alentavat ylisuurta palkkaansa. Parempi ratkaisu kuitenkin olisi, jos rikkaimpien ja hyvätuloisimpien verotusta kiristettäisiin. En näe mitään hyvää syytä sille, että kenenkään tarvitsisi tienata nettona yhtään enempää kuin presidentti eli 10.000 euroa kuussa. Jos jotkut sitten nyrpistävät nenäänsä ja muuttavat Suomesta muualle, niin ei se niin huono asia olisi. Pienemmissä ja keskituloisissa palkansaajaryhmissä nollalinja olisi perusteltu. Pitkässä juoksussa meidän kuitenkin on toteutettava sisäistä devalvaatiota, jotta Suomen kilpailukyky saadaan palautettu. Ja jos tuosta minimipalkasta päästäisiin eroon ja sosiaalitukia kohtuullistettaisiin, niin työttömyyskin saataisiin selätettyä.

Tasa-arvon vaatimus menee yksiin ihmisten oikeustajun kanssa. Tätä ohjaavat meidän epäitsekkäät geenimme. Jotkut puhuvat luonnonoikeudesta tai Jumalan meihin istuttamasta ymmärryksestä, mikä on oikein ja väärin. Myös toisin väittävien wahlroosien omatunto on pohjimmiltaan samaa mieltä.

Ilmeisesti käsitys tasa-arvosta ja oikeudenmukaisuudesta on enemmän geneettinen kuin kulttuuriperäinen. Se syntyi jo ammoin apinaihmisellä ja edelleen vahvistui muinaisten ihmisten eläessä pienissä keräilyä ja metsästystä harrastavissa ryhmissä. Niissä eloonjäämisen kannalta oli järkevää toiminnan tulosten jakaminen tasan, ryhmän muiden jäsenten epäitsekäs auttaminen sekä toimiminen yhteistyössä. Sellaiseen käyttäytymiseen ohjaavilla geeneillä oli lisääntymisetu.

Tällaiset heimot ovat olleet kaikkein tasa-arvoisimpia ja demokraattisimpia yhteisöjä. Vallan ja vaurauden epätasainen jakautuminen juontaa juurensa agraaritalouden kehittymisestä ja sitä seuranneesta teollistumisesta. Tämä on kuitenkin vielä kovin lyhyt luku ihmiskunnan evoluutiossa ja geneettisesti olemme edelleen muinaisten aikojen muovaamia.

Tietysti ihmisellä on ollut myös itsekkäitä geenejä. Liene sopiva sekoitus on ollut elonjäämisen kannalta paras vaihtoehto. Klassinen talousteoria lähtee virheellisestä olettamuksesta, että ihmisen motiivit olisivat vain itsekkäitä. Sekä itsekkäät että epäitsekkäät geenit ohjaavat käyttäytymistämme.

Empiirinen todistusaineisto ei myöskään puhu sen puolesta, että epätasa-arvo nykytaloudessa olisi tavoiteltava asia. Pienet tuloerot eivät näytä olevan taloudellisen hyvinvoinnin este, päinvastoin. Positiivinen talouskehitys näyttää ainakin Euroopassa markkinatalousmaissa korreloineen käänteisesti tuloerojen kanssa. Myös Yhdysvaltojen nousu maailman suurimmaksi talousmahdiksi tapahtui aikana, jolloin kasvun vetureina olleissa pohjoisvaltioissa vallitsi taloudellisesti melko tasavertaiset olosuhteen kansalaisten kesken.

Teknistaloudellinen kehitys tarvitsee kuitenkin kasautuvia pääomia. Varallisuuden jakautuminen yksityisille kansalaisille tasan ei ole hyvä vaihtoehto. Ja myös haaveet rikastumisesta toimivat ihmisillä kannustimena. Joskus viime vuonna kirjoittelin blogissani, että meidän pitäisi hyväksyä omaisuuden epätasainen jakautuminen mutta pyrkiä kulutuksessa tasapuolisuuteen. Hallinnollisesti tämä yhtälö ei ole vaikea ratkaista. Yksityisiä, yrityksiä ja julkisyhteisöjä pitäisi kannustaa säästämiseen ja sitä kautta investoimaan uusiin hankkeisiin. Ja jos on olemassa puskureita, niin huonot ajat ja pikku kolhut on helpompi kestää. Ja julkinen sektori ei saisi harjoittaa keynesiläistä elvytystä velkarahoin vaan ainoastaan säästöillään.

Tällaisia mietteitä tuli minulle lentokoneessa, kun ei tuo unikaan oikein maittanut.  Nyt olemme vihdoin saapuneet takaisin. Täällä meillä odotti auringon paiste ja 27 asteen helle.