Rodrigues on saanut nimensä Portugalilaisen kapteenin Diego
Rodriguezin mukaan, joka löysi saaren 1528. Tosin saari on ollut tunnettu
nimellä Dina a Robi jo 11.vuosisadalta peräisin olevista arabipurjehtijoiden
kartoista. Eurooppalaiset nyt yleensäkin kuvittelevat löytäneensä tunnetun
maailman.
Ensimmäisen siirtokunnan saarelle perustivat ranskalaiset
kotimaansa vainoa paenneet hugenotit 1600-luvun lopulla. Siirtokunnasta ei
kuitenkaan tullut pysyvää ja vaan vasta 1700-luvulla ranskalaiset siirtolaiset
asuttivat saaren pysyvästi.
Afrikasta ja Aasiasta on tietysti tuotu siirtotyöläisiä ja orjia
hoitamaan tässä ilmanalassa hyvin menestyvää maataloutta ja
kalastusta.
1800-luvun alussa saari siirtyi Britannian haltuun ja englanti on
vieläkin saaren virallinen kieli, vaikka ei sitä täällä yleisesti puhuta.
Käytetty kieli on kreoliranskaa. Asukkaita tällä pienellä 18km pitkällä ja 8 km
leveällä saarella on lähes 40.000. Geneettisesti populaatio on varsinainen
sekoitus, mutta afrogeenit näyttävät olevan hallitsevassa asemassa. Yli 90%
asukkaista on kristittyjä. Loput ovat lähinnä muslimeja ja hinduja. Moskeija
seinässä toivotetaan rauhaa ja suvaitsevaisuutta kaikkien kesken. Näin se siis
toimii silloin, kun muslimit eivät itse ole niskan päällä.
Mauritius ja sen mukana Rodrigues sai itsenäisyyden 1967 ja
vuodesta 2002 sillä on ollut jonkinlainen autonominen asema. Saari sijaitsee 650
km Mauritiuksesta pohjoiseen ja ennen yhteys ulkomaailmaan oli laivayhteyden
varassa. Vuodesta 1972 on ollut myös lentoyhteys Mauritiukselle.
Nyt
talvella lämpötila on täällä 18-27 astetta. Eli ilma on meille aivan
ihanteellinen, ei liian kuuma eikä liian kylmä. Ihmiset ovat ystävällisiä ja
tällä yksinäisellä saarella on perinteisesti otettu merenkulkijat hyvin
vastaan. Ankkuripaikkamme on Port
Mathurinin kaupungin edustalla olevassa suojaisassa satama-altaassa, joka on
matalikolle ruopattu runsas pari sataa metriä kanttiinsa oleva syvänne.
Kumiveneellä pääse vaivatta maihin.
Meidän
lisäksemme täällä on neljä purjevenettä. Yksi uusista tuttavistamme on
kalifornialainen yksinpurjehtija, joka on asunut mm. neljä vuotta Suomessa ja
työskennellyt Halkolaiturin hiekkajaaloilla silloin kun ne vasta aloittelivat
liiketoimintaansa. Hänellä on pitkäkölinen meitä vähän raskaampi 35 jalkainen
vanha slooppi. Tällaisista suuntavakaista veneistä yksinpurjehtijat yleensä
tykkäävät. Sellaiset veneet pitävät hyvin huolta miehistöstään, kun se on
nukkumassa. Purjehtiessaan Jeff yleensä valvoo yöt ja nukkuu päivät ajatuksena,
että on vähän parempi mahdollisuus tulla havaituksi laivan komentosillalta
päiväsaikaan.
Sitten
on brittiläinen eläkkeellä oleva opettajapariskunta 36 jalkaisella Westerlyllä,
nuori ranskalainen yksinpurjehtija 40 jalkaisella painavalla Collin Archerilla,
ja belgilainen 38 jalkaisella Karibialle rekisteröidyllä Lagon katilla mukanaan
italialainen hurmuripoika ja karibialainen kaunotar. Nämä kolme ovat niin ikään
aika nuorta porukkaa.
Nämä
muut veneet ovat tulleet Thaimaan ja Indonesian suunnalta, josta usein lähdetään
ylittämään Intian valtamerta jo vähän aikaisemmassa vaiheessa vuotta. Suurin osa
tulee sitten loppuvuodesta Pacificilta Torresin salmen kautta ajatuksena lähteä
Tyyneltä mereltä vielä hyvän sään aikaan ja ehtiä suorittaa Intian valtameren
ylitys ennen marraskuun loppupuolella alkavaa hirmumyrsky kautta. Tälläkin saarella ovat syklonit usein
riehuneet marraskuusta huhtikuulle kestävällä sadekaudella. Siihen kun laittaa
kosteuden lisäksi yli 30 asteen lämpötilan päälle, niin ei saunaa varmaan
kaipaa.