Albanyssa monet kyselivät meiltä, että eikös siellä merellä ollut
turhan iso maininki. Se oli kuulemma seitsemän metriä korkeaa. Vaikea tuollaisesta pitkästä aallosta on
merellä sanoa, paljonko metrejä kertyy aallon pohjalta sen harjalle. Ei
se meitä sinällään häirinnyt, vaan enemmän tuo ristiaallokko. Ja niemen kärjissä
merenkäynti oli hankalaa, kun maininki heijastuu syvästä kalliorannasta
takaisin.
Eilisillasta lähtien on ollut sadekuuroja ja kovaa tuulta.
Ajoitimme tulomme tänne aika sopivasti. Täällä kuulemma onkin viimeksi kunnolla
satanut puoli vuotta sitten. Ja tämä on ensimmäinen varsinainen länsimyrsky.
Minun havaintojeni mukaan säätilassa tapahtui yleismuutos kevätpäiväntasauksen
aikoihin. Näyttää siltä, että huhtikuu ei enää ole kovin suosiollista aikaa
ainakaan länteen päin mentäessä. Lännenpuoleiset tuulet ovat alkaneet dominoida
ja rintamat kulkevat pohjoisempaa reittiä ja tuulet ovat kovempia.
Useilta australialaisilta purjehtijoilta saamani tieto kaupungin
omistaman uuden sataman hinnoista osoittautui paikkansa pitäväksi. Meidän 12
metrin laituripaikan hinnaksi ilmoitettiin 90 dollaria yö! Virkailijat sanoivat,
että he ovat tiedostaneet ylihinnoitelleensa laituripaikat ja aikovat ensi
kaudeksi korjata tilanteen. Saimme sovittua, että voimme tähän hintaan olla
kaksi yötä.
Albanyn tullikin sai hankittua papereihimme puuttuvan
allekirjoituksen. Kaupasta olemme hakeneet ruokaa jääkaappiin ja pyykit on
pesty. Nyt pitäisi vielä saada polttoainetäydennystä. Täällä ei ole mitään
polttoainelaituria ja säiliöauton tilaaminen kaijalle maksaa. Paikallinen
veneilijäpariskunta lupasi auttaa ja aikomuksena olisi huomisaamuna hakea heidän
autollaan kanistereissa tarvitsemamme löpö.
Albany
on kaunis 35.000 asukkaan kaupunki. Juuri tänne rantautui ensimmäinen
Länsi-Australian siirtolaisjoukko joulupäivänä 1826. Heitä oli 23 vankia, 18
sotilasta, kersantti, kapteeni, kirurgi, muonitusmestari ja komentaja majuri
Edmund Lockyer.
Kaupungin ympäristössä on paljon maataloutta: viljelyä ja
karjanhoitoa. Satamasta viedään viljaa, puuhaketta ja myös hiekkaa. Turismi on
täälläkin tärkeä
elinkeino.