33:58.64S 126:55.72E

Valentina
Sat 24 Mar 2012 08:26

Saavuimme korkeapaineen keskukseen ja kevyiden tuulien alueelle. Vain iso pitkä maininki keinuttaa venettä. Olisimme voineet jäädä puoleksitoista vuorokaudeksi odottelemaan tuulia. Päätimme kuitenkin ajaa moottorilla alueen yli ja samalla päästä vähän nopeammin takaisin purjehtimaan. Keskuksen jälkeen tuulten tietysti pitäisi tulla päinvastaisesta suunnasta kuin aikaisemmin.

En ole aikaisemmin lukenut Anja Snellmanin kirjoja. Nyt lukaisin kirjan Parvekejumalat, jossa hän käsittelee somalisiirtolaisten ja islamin problematiikkaa. Kirja oli yllättävän hyvä ja kirjailija on selvästi tehnyt taustatyön huolella. Kiihkottomasti, kantaa ottamatta ja taiteilijan vapaudella hän kertoo uskottavan tarinan, jolla lienee myös yhteyksiä joihinkin sattuneisiin tositapahtumiin.

Ensimmäinen taiteilijamme, joka käsitteli somalisiirtolaisia, oli pilakuvapiirtäjälegenda Kari Suomalainen. Tähän kirjaan verrattuna hänen jotkut piirroksensa olivat kieltämättä vähän mauttomia ja niiden takia hänet myös erotettiin Helsingin Sanomien palveluksesta. Mutta näin jälkikäteen ajateltuna totta hän puhui ja piirrosten kärki oli enemmän hyväuskoisissa suomalaisissa hölmöissä kuin somaleissa.

Silloin ei varoituksen sanoja kuunneltu ja nyt meillä on iso ongelma käsissämme. Ja se taitaa vain pahentua eikä pelkästään siksi, että tämä ryhmä näyttää lisääntyvän vauhdilla paitsi syntyvyyden myös puliveivauksella hoidetun maahan muuton avulla. Tätä ovat siinä tarkoituksessa järjestellyt avioliitot, ankkurilapset ja perheiden yhdistämiset.

Maailmalta löytyisi paljon maallemme hyödyllisiä siirtolaisia, joilla on työ- ja opiskeluhaluja ja jotka ovat kiinnostuneita sopeutumaan uuden kotimaansa kulttuuriin. Suomessa siirtolaisuus ja keskustelu siitä on valitettavasti juuttunut liiaksi tähän yhteen ryhmään.

Optimistit uskovat, että aika hoitaa asian. Tämä ei ole lainkaan selvä asia. Jopa Suomessa syntyneillä somalilapsilla on usein vaikeuksia kielen kanssa. Ei ole lainkaan epätavallista, että he suorittavat keskikoulun ilman että ovat lukeneet yhtä ainoaa kirjaa. Ilman lukutaitoa jatko-opinnot tai sopiva työtehtävän löytäminen on vaikeaa.

Tietysti joukossa on poikkeuksiakin ja hyvin koulussa menestyneitä lapsia. Useimmiten he kuitenkin ovat ahkeria ja tunnollisia tyttöjä kuin poikia. Siellä heidän kotimaassaankin naiset ahkeroivat päivät pitkät. Työnteko ei niinkään ole miesten asia. Se on sellainen kulttuuri. Valitettavasti tytöillä ei usein ole jatkossa mahdollisuutta hyödyntää oppimaansa, koska naisen paikka on toimia kotona neljän seinän sisällä miehensä palvelijana.

Kovasti puhutaan siitä suvaitsevaisuudesta ja meidän pitäisi suvaita kulttuuria, jossa naisen ihmisoikeudet ovat samalla tasolla koiran kanssa. En usko, että pääsemme tuloksiin silkkihansikkailla. Olemme tekemisissä fundamentalistisen islamilaisen kulttuurin kanssa, joka ei tule muuttumaan kuin pakon edessä.

Meidän kulttuurimme ja lakimme eivät esim. hyväksy naisten ympärileikkausta, mutta käytännössä emme muuta kuin paheksu asiaa. Mielestäni tällaista käytäntöä harjoittavien etnisten kulttuurien tytöt pitäisi kerran vuodessa terveystarkastaa parikymppisiksi asti. Jos lakia on rikottu, niin rapsaistaan näiden tyttöjen vanhemmille kymmenen vuoden vankeusrangaistus ja kiinnisaaduille puoskarieukoille vielä pidempi.

Ranska on mielestäni oikealla tiellä puuttuessaan sellaiseen pukeutumiseen, joka ei sovi heidän kulttuuriinsa. Esimerkiksi sosiaalisessa kanssakäymisessä kuuluu nähdä toisen ihmisen kasvot.  Niin se vain on, että eivät eurooppalaisetkaan voi islamilaisissa maissa pukeutua miten huvittaa. Miksi niin kiihkeästi vaaditaan suvaitsevaisuutta vain toisin päin?

En ymmärrä, miksi kouluissa ja työpaikoilla tulisi sopeutua dogmaattisiin rukoushetkiin. Tai miksi urheilutunneille, musiikkitunneille ja joihinkin muihin koulun aktiviteetteihin osallistumista olisi rajoitettava. Tämä siitä seuraa, kun uskotaan, että on olemassa erehtymätön pyhä kirja ja uskonnolliset johtajat, joilla on kyky sitä tulkita. Pelko islamin piirissä on suuri, että jos lapset saavat kokea, tietää ja nähdä laajemmin asioita, he eivät valitsekaan isiensä uskoa.

Toistaiseksi he vähemmistössä ollessaan ovat olevinaan suvaitsevaisia muita kohtaan. Omassa keskuudessaan suvaitsevaisuutta ei löydy. Aivopesu aloitetaan jo lapsesta asti. Mitään uskonnon, mielipiteen ja valinnan vapautta ei ole. Poikkiteloin asettuvat laitetaan järjestykseen väkivalloin ja tarvittaessa ”suvun häpäisijät” eliminoidaan vaikka hengen riistolla. En ymmärrä, miten suvaitsevan yhteiskunnan tulisi hyväksyä piirissään tällaisia suvaitsemattomia ryhmiä. Pelko ja väkivallan uhka on muutenkin keskeisessä asemassa tässä uskonnossa.

Niiltä yksilöiltä, joille sopeutuminen uuden kotimaan tapoihin on ylivoimaista, tulisi ottaa mahdollisesti jo myönnetty kansalaisuus pois, määrätä maastakarkoitus ja pistää paluulippu kouraan. Pääsisivät takaisin sinne uskonveljiensä luokse.

On islamilainen kulttuuri joskus keskiajalla kukoistanutkin. Nyt se on useissa maissa vajonnut vielä alhaisemmalle tasolle mitä kristinusko oli silloin. Ja islam ja somalien kulttuuri ei tietysti ole yksi ja sama asia, vaikka itse he sen näin näyttävät kokevan.