34:24.59S 134:41.62E

Valentina
Wed 21 Mar 2012 06:52

Lähdimme jatkamaan matkaamme kohti auringon laskua. Tuulta on kymmenkunta metriä sekunnissa sopivasti sivusta, mutta aallokko on vielä isoa ja sekavaa, mikä leikkaa runsaan solmun matkavauhdistamme.

Eilen käsittelin blogissani eläkejärjestelmäämme. Tänään aiheena on tuloverotus. Suomen verojärjestelmä on yhdessä sosiaalitukien kanssa aiheuttanut ongelman alhaisemmissa tuloluokissa. Työllistymiskynnys on liian suuri, koska sosiaalitukien varassa pääsee samaan tai jopa parempaan tulotasoon kuin käymällä töissä. Ja kaikenlainen keinottelu tukien hyväksikäytössä kukoistaa.

Ongelma on helposti ratkaistavissa. Sosiaalitukia on leikattava ja samanaikaisesti tehtävä työssäkäynti kannattavaksi. Minimipalkka tulisi poistaa ja alhaisemmissa tuloluokissa verosta tulisi kokonaisuudessaan luopua.  Työn tarjontapuolelle syntyisi työntöä ja kysyntäpuolelle imua. Myös vähäistä ammattitaitoa vaativiin tehtäviin olisi järkevää palkata aputyövoimaa. Vaikka julkinen sektori menettäisi verotuloja, sille samanaikaisesti koituisi huomattavia säästöjä tukien leikkaamisesta ja työttömyyden vähenemisestä. Kaikkia ruumiin tai mielen sairauksista kärsiviä, alkoholisteja tai vähä-älyisiä ei tietenkään voida työllistää, mutta varmaan isolle osalle heistäkin löytyisi mielekästä tekemistä. Jos vaikka päivittäisen viina- ja tupakka-annoksen ostaminen vaatisi puolipäivätoimista kadun lakaisua, niin sehän olisi hyvä järjestely.

Toinen muutosta kaipaava ryhmä löytyy toisesta ääripäästä, suurituloisista. Heidän verotustaan voitaisiin olennaisesti kiristää. En näe mitään syytä, että jonkun pitäisi ansaita esim. yli 10.000 euroa kuukaudessa. Verotus voisi tietyn pisteen jälkeen olla sata prosenttia. Jos jotkut hyvätuloiset tämän seurauksena muuttaisivat Suomesta pois, niin minun puolestani tervemenoa vaan. Ehkä se olisi voitto eikä menetys.

Tuloerojen kärjistyminen on eräs talous järjestelmäämme sisäänrakennettu piirre. Se ei rajoitu vain suurituloisiin yritysjohtajiin. Myös taiteessa ja urheilussa muutamat harvat tienaavat miljoonia. Yhtä rikasta megatähteä kohden löytyy satoja tai tuhansia huonommin menestyneitä, joista itse asiassa aika moni on lähes yhtä hyvä tai joskus jopa parempi, mutta vähemmän onnekas kuin huipulle läpimurron tehnyt. (Mitattavissa urheilulajeissa tuo paremmuus on aika yksiselitteisesti ratkaistavissa, mutta ei ole paljon järkeä maksaa jollekin miljoonia siitä, että hän hyppää jonkun sentin enemmän kuin muut … ja mielenkiintoista on, että ihmisten on helppo hyväksyä jonkin urheilijan kohtuuttomat miljoonatulot, mutta yritysjohtajien suuret palkkiot kuitenkin tuomitaan).

Isojen yritysten huippukalliit johtajat ovat seurausta siitä harhaluulosta, että yrityksen menestys voidaan taata hankkimalla riittävän kallis johtaja. Menestys ei kuitenkaan ole rahalla ostettavissa ja paljon pienemmällä palkalla voidaan saada aivan yhtä päteviä (sanoisin jopa pätevämpiä) ja arvomaailmaltaan parempia johtajia. Hinnan ja laadun välillä on olemassa korrelaatio (usein heikompi kuin uskotaan), mutta mitä korkeampiin hintoihin mennään, sitä pienemmäksi ja epäolennaisemmaksi tuo korrelaatio muodostuu ja saattaa kääntyä negatiiviseksi. Mutta myös yrityselämässä vallitsee hyvä veli verkosto, jossa vihreälle oksalle päässeet järjestelevät toisilleen rikkauksia.

On valitettavaa kansakunnan kannalta, jos kaikkein ahneimmat, häikäilemättömimmät ja itsekkäimmät ihmiset nousevat organisaatioiden johtoon. Uudistus voitaisiin aloittaa maksamalla kansanedustajille sitä palkkaa, jota ihmiset keskimäärin Suomessa saavat. Saisimme varmaan paremman eduskunnan, kun kansanedustajan toimi ei enää kiinnostaisi kaikenlaisia onnenonkijoita vaan sinne pyrkisi ihmisiä, joilla olisi oman edun tavoittelun sijasta fokus yhteisten asioiden hyvässä hoitamisessa.

Kohtuuttomien ansioiden leikkaamin hoituisi yksinkertaisesti verotusta kiristämällä. Ehkä tämä järjestely myös jossain määrin hillitsi organisaatioissa jatkuvasti käynnissä olevaa valtataistelua, johon porukka kuluttaa energiaansa varsinaisten työasioiden hoitamisen sijasta.

Harhakäsitys ja huono puolustus on, että hyvätuloisissa tehtävissä työskentelevät ovat palkkansa ansainneet, koska heidän työnsä on niin vaativaa. Tosiasiassa ihmisiä raataa matalalla palkalla paljon raskaammissa ja usein myös vaativissa tehtävissä. Hyvätuloiset johtajat niin yrityksissä, julkishallinnossa ja muissa yhteisöissä ovat kissanpäiville päässeitä hyväosaisia, joiden työ henkinen ja ruumiillinen vaatimustaso ei ole mitenkään erityisen suurta. Eivätkä he myöskään ole mitään poikkeuksellisia lahjakkuuksia – ja vaikka olisivatkin, niin minkä logiikan mukaan siitä pitäisi palkita poikkeuksellisen suurilla tuloilla?