43:20.82S 146:06.13E

Valentina
Wed 22 Feb 2012 06:57

Saavuimme aamun sarastaessa Port Davey nimiselle lahdelle lounaisrannikolla. Jatkoimme pitkin lahden perällä olevaa vuonoa Bathurts Harbour nimiseen paikkaan. Vuonon perällä on iso 3-4 mailia halkaisijaltaan oleva laguuni, jonne laskee Pandora vuorelta joki ja eripuolilta muita pienempiä puroja.

Tämä on Tasmanian eksoottisin purjehduskohde, täyttä erämaata, jonne pääsee vain veneellä. Hobartista tosin vie tänne patikointireitti, jonka kulkemiseen menee pari viikkoa, vaikka linnuntietä on matkaa vain sata kilometriä.

Jäimme ankkuriin pienelle lahdelle vuonon varrella yhdessä Melbournelaisten ystäviemme Andyn ja Jenin kanssa. Illaksi olemme menossa syömään heidän veneelleen grillattua lammasta. He ovat kovalla työllä kunnostaneet itselleen metallisen moottoripurren, joka on mitoiltaan suurin piirtein meidän veneemme kokoinen, mutta painaa 2-3 kertaa enemmän.

Kaiken kaikkiaan alueella on nyt kymmenkunta venettä ja muutamia melojia. Vuono kaikkine lahtineen ja poukamineen niin laaja, että täällä olisi satoja mahdollisia suojaisia ankkurointipaikkoja. Suomalaiseen mentaliteettiin kuuluisi etsiä oma privaatti paikka, mutta täällä veneet ovat usein 2-3 veneen ryhmissä. Ehkä veneilyharrastus on täällä asteen verran sosiaalisempaa.

Olen vielä seurannut sääkuru Bob McDavittin viikkokatsauksia, vaikka alamme jo olla hänen ennustealueensa ulkopuolella. Maanantaisessa kierokirjeessään hän kirjoitti:  ”Low that formed crossing the EAC (east Australian current) today is expected to be well supported aloft for development as it follows the trough that i9s set for it across the South Island: 1000 near Westland on Thu, 990 to SE of Otago on Friday and 960 near 58S on Saturday. Technical name for a low that deepens 24hPa or more in 24hr is a ‘meteorological bomb’.” Olipa hyvä, ettemme lykänneet Tasmanian meren ylitystä tälle viikolle.