41:15.57S 173:16.88E

Valentina
Sat 28 Jan 2012 05:21

Vietimme toisen yön Mill Arm lahdessa varsin puuskaisessa tuulessa. Oppaan mukaan ankkuripaikan piti olla suojaisa kaikilla tuulilla. Toisin kuitenkin oli. 15-20 m/s luoteistuuli puuskitti välillä lahteen 20-30 m/s voimalla. Tässä ei ole mitään outoa. Olemme jo monesti törmänneet näennäisesti suojaisiin korkeiden kukkuloiden ja lahtien ympäröimiin lahtiin, joissa tuulella on sen suunnasta ja voimakkuudesta riippuen taipumus kanavoitua voimakkaina hetkellisinä puuskina. Ja opimme taas kerran, että purjehdusoppaisiin ei kannata liikaa luottaa.

 

Lahdella oli tarjolla vapaana erään pursiseuran poiju. Perussääntö on, että oma ankkuri on aina parempi kuin tuntematon poiju. Poiju näytti kuitenkin hyväkuntoiselta ja melko vasta huolletulta, koska siinä ei ollut kasvustoa. Niinpä päädyimme poijuun mieluummin kuin valvomaan yöllä ankkurivahdissa.

 

Seuraavana päivänä opimme jälleen, että säätiedotuksiinkaan ei ole luottamista. Vastaisen tuulen piti kääntyä aamupäivällä sivutuuleksi ja iltapäivällä myötätuuleksi. Täysvastainen 6-10 m/s tuuli hiipui vasta illansuussa ja sitten pyörähti myötätuuleksi. Ajoimme koneella 45 mailin legin. Toisena vaihtoehtona olisi ollut kryssiminen ja saapuminen keskiyöllä. Niinpä olimme seitsemältä illalla mukavasti kiinni pursiseuran laiturissa Nelsonissa.

 

Lauantaina olemme ehtineet jo vähän tutustua kaupunkiin ja täyttämään jääkaappiamme. Tuuli on taas navakkaa 10-20 m/s. Hatusta on pidettävä kiinni satamassakin. Viimeisen parin viikon aikana on ollut enemmän tuulisia päiviä kuin Suomessa yleensä koko kesänä, mutta väliin on mahtunut etenemisen kannalta sopivasti myös leppoisampia hetkiä.