Kun olemme kierrelleet näitä saaria ja maita olen joskus miettinyt, voisiko niihin asettua asumaan pysyvästi. Elämä on täällä halpaa ja ajankulukseen voisi aloittaa vaikka jonkin pikku liikeyrityksen, vaikka sillä ei rikastumaan pääsisikään. Mikä oikeastaan pitää minua kiinni Suomessa?

Mikään kulttuurishokki se ei ainakaan olisi. Kulttuurintutkijoiden näkökulmasta nämä etelänmeren saaretkin on jo kadotettu paratiisi. Omaleimaisia kulttuureja löytyy enää korkeintaan jostain sademetsän kätköistä. Kohta ei enää sieltäkään.

En oikein ymmärrä, kun jotkut vielä jaksavat intoilla jollain suomalaisella kulttuurilla. Ymmärtävätköhän he kulttuurin joksikin sellaiseksi kuin ruisleipä ja sauna (kummatkaan eivät tietysti ole mitään suomalaisia keksintöjä). Löytyyhän niitä tietysti kaikenlaisia nyansseja ja jotain suomalaisia erityispiirteitä, mutta ei oikeastaan enää mitään varsinaista suomalaista elämäntapaa maailmankatsomuksellisista kysymyksistä puhumattakaan.

Suomessa kiinni pitää oikeastaan vain kolme asiaa. Yksi niistä on äidinkieli. Toinen on elämän varrella kertyneet ihmissuhteet. Kolmas on ympäristö, johon jollain tavalla kuitenkin on lapsesta saakka kasvanut kiinni. Joten tuskinpa kotimaata vaihdan, vaikka en sitä kokisikaan ylivoimaisen vaikeaksi.

Pitäisiköhän olla isänmaallisempi? Aina kun on opetettu olemaan isänmaallinen. Ja se taitaa olla muotiakin tänä päivänä. Ainakin itsenäisyyspäivän haastatteluissa kaikki ovat kovin isänmaallisia.

Mitä se sitten käytännössä tarkoittaa? Näin rauhan aikana kun ei pääse rintamallekaan puolustamaan isänmaata. Se varmaan olisi epäitsekästä työskentelyä sen hyväksi, että meillä olisi parempi ja oikeudenmukaisempi kotimaa. Tätä asennetta tuntuu löytyvän entistä harvemmassa. Ihmiset näyttävät etupäässä hamuavan omaa etuaan tai sitten laiskottelevan, kun pitäisi työskennellä yhteisen hyvän eteen. Taitaa olla niin, että isänmaallisuuden toteuttaminen käytännössä on yhtä hankalaa kuin kristillisenkin aatteen, jos kohta kuitenkaan ei mahdotonta. Eli helppo on ilmoittautua kannattajaksi, mutta toteutus on vaikeampaa.

Vaikka Suomen hyvinvoinnin ja ihmiskunnan hyvinvoinnin tavoittelu samanaikaisesti onkin mahdollista, niin kumpi sitten ensisijaisena päämääränä olisi arvokkaampi?