18:56.66S 165:35.80W

Valentina
Tue 19 Jul 2011 06:00

Eilisiltana sadekuuro kulki ylitsemme, jonka jälkeen tuulet hetkellisesti lopahtivat. Ajattelin, että voisi vaikka käynnistää koneen hetkeksi ja tehdä samalla vettä watermakerillä.

Kahdenkymmenen minuutin päästä kone pysähtyi. Kun starttasin, se käynnistyi normaalisti ja kävi tyhjäkäynnillä. Ei siis ainakaan mitään potkurin ympärillä. Laitoin vaihteen päälle, ja pian kone taas sammui. Starttasin taas ja otin kevyesti kierroksia tyhjäkäynnillä. Kone sammui jälleen.

Parikymmentä konetuntia sitten olimme vaihtaneet filtterit, kun meillä oli ongelmia ja syyksi paljastui vettä täynnä oleva prefiltteri. Mystinen juttu, miten se sinne oli tullut, koska kaikki löpö menee jo ennen päätankkia yhden filtterin läpi ja tämä oli aivan puhdas. Ajattelin, että sitten siellä kuitenkin on vielä lisää vettä päätankissa ja päätin jättää huoltotoimenpiteet seuraavaan päivään ja valoisaan aikaan.

Tänään sitten vaihdoimme prefiltterin ja varsinaisen filtterin. Otimme tarkasti talteen kaiken dieselin filttereistä ja laitoimme laskeutumaan läpinäkyvään muovipulloon. Tulos oli pullollinen puhdasta dieseliä. Vika ei siis ollutkaan tukkeutuneessa filtterissä.

Tänään käytimme konetta vapaalla (2200 rpm) tunnin verran, kun teimme vettä. Kone toimi normaalisti. Olimmeko siis korjanneet vian tekemättä mitään asian hyväksi? Mutta vioilla ei ole tapana kadota itsekseen. Seuraava testi sitten on, kun käytämme konetta normaalisti ajamiseen.

Tuntuu, että koneemme sammumiseen ei voi olla kovin montaa syytä. Joko kone ei saa dieseliä, tai dieselin seassa on ilmaa tai sitten se ei saa palamiseen tarvittavaa ilmaa. Ylikuumenemisesta tuskin on kysymys, koska vesikierto toimii normaalisti ja hälytysmerkkiäänen ja valon pitäisi kertoa, jos kone kuumenee liikaa.

Viimeksi kävimme läpi mahdollisuuden, että ilmaputsari olisi tukossa. Se näytti kuitenkin toimivan normaalisti. Jos dieselin seassa olisi ilmaa, se luultavasti ilmenisi starttausvaiheessa. Ja miksi kone sitten käynnistyisi laakista heti sammumisen jälkeen – eihän se ilma sieltä minnekään häviäisi.

Todennäköiseltä tuntuisi, että kone ei saa polttoainetta. Mutta tällä kertaa tukkeutunut filtteri ei ilmeisestikään ole syy. Viimeksi tarkastimme myös huohotusventtiilin. Se näytti olevan priimakunnossa, joten tankkiin ei pitäisi päästä syntymään tyhjiötä.

Se, että kone aina pian käynnistyy uudelleen startatessa, viittaisi siihen, että polttoaineletku pikku hiljaa imee lisää polttoainetta tilalle, joten polttoaineen tulo ei olisi täysin tukossa.

Viime kerralla ja tällä kerralla konetta ilmatessani huomasin, että käsipumppu ei toimi samalla tavalla kuin mielestäni aikaisemmin. Pitää aina tovin odottaa, että painonappi palautuu yläasentoon, jotta pääsee taas painamaan seuraavan kerran. Olisiko tässä vihje siitä, mikä on vialla?

Ajattelin ensin, että käsipumpussa on vikaa. Mutta entäpä jos pumppuun ei jostain syystä pääse dieseliä riittävän nopeasti sisään. Voisikohan vika olla polttoaineletkun imupäässä ja siellä joku roska tai tukos, joka estää virtausta? Pitää joka tapauksessa ajaa aivan täysi tankki vähän tyhjemmäksi, ennen kuin lähtee irrottelemaan letkua.

Tai voisiko tukos olla polttoaineen paluukierrossa. Siellä meillä on Volvon bakteerintappomagneetti. En tiedä toimiiko se oikeasti. Olen kuullut asiasta kahdenlaisia mielipiteitä. Mutta ainakaan toistaiseksi emme huoltotoimenpiteiden yhteydessä ole havainneet mitään silmin nähtävää kasvustoa polttoaineessa.

Jos blogimme lukijoilla on kokemuksia vastaavanlaisesta ongelmasta tai fiksuja mielipiteitä, niin neuvoja otetaan kiitollisuudella vastaan.